27.3.2009

Kasvattajavierailu Hämeenlinnassa su 22.3.

Uudessa turkissa kepaa söpöillä

Kasvattajan seisottamana, juuri trimmattuna (Kiitos kuvasta Hannele!)

Aamulla otettu räpsäisy vanhasta turkista
Neitimäinen parta :D
Lauantai iltana hoidin Leian turkin, ja tyttö oikein nautti pesusta ja föönauksesta :)
Sunnuntai aamuna lähdettiin sitten tuon mustan snautseria muistuttavan otuksen kanssa kohti rautatieasemaa, josta matka jatkui junalla Hämeenlinnaan! Kasvattajalle siis suunnattiin, oli jo aikakin saada neidin turkki ojennukseen - oikeaan portugeesimalliin!
Kasvattajan luona oli Leian lisäksi 4 pentua, Diesel, Hilma, Riku, Elli ja tietenkin Leia itse.
Trimmaus sujui hyvin, mitä nyt kuonoa ei antanut ajella joten se hoidettiin saksilla.
Hauskinta Leista oli kuitenkin riehua sisarustensa kanssa, etenkin Rikun kanssa leikittiin ihan urakalla ;) Vauhdin hurmassa Leian ensimmäinen kulmahammas irtosi, ja tänään on kulmureista enää jäljellä 1.. Pentuhampaat alkaa olla jo historiaa siis. Mukava sunnuntai päivä oli meillä, ja kotona nukuttiin sen jälkeen. Kiitos Hannelelle siis kivoista pentutreffeistä ja Leian trimmaamisesta!
Takaisin helsinkiin päästiin Rikun omistajien kyydillä, sisarukset saivat vierekkäin matkustaa automatkan :)
Huomenna uusi päivitys tämän viikon tapahtumista, jotka eivät tähän postaukseen mahtuneet.

21.3.2009

Leevin ruokaremontti ja agitreenit

Leevi aloitti "ruokaremontin" 9.3. eli 2 viikkoa sitten. Eliminaatiodieetillä ollaan menty. Murren Murkinasta olen ostanut pojalle kana-kasvismixiä (raakaruokaa) ja sitä ilmestyy kuppiin joka ilta 250 g, mihin olen välillä lisännyt ihan vähän kasvissosetta ja piimää. Lisäksi tällä viíikolla ostin purkillisen valkosipuli-kreikanherne tabletteja! Niistä saattaa olla apua ihon-ongelmissa, joten kokeillaan :) Ei ole naamaa revitty auki, mutta pientä rapsuttelua on vieläkin. Tosin ei varsinaiseksi eliminaatiodieetiksi voi tätä kutsua, mutta jos on tarvetta myöhemmin niin aloitetaan samanlainen dieetti tiukempana. Leia kun vaihtaa hampaita niin on pakko pitää nahkaluita lattialla, ja näinollen ei voi Leeviä kieltää syömästä niitä.. Ja koulutuksessa on nyt käytetty James Wellbeloved hypoallergeenisia nameja, jotka maistuu herralle ihmeen hyvin! Ja toisinaan lenkillä palitsen muutamalla pentunappulalla. Nyt olen punninnut etsinkä uuden nappulamerkin vai siirrytäänkö barffille. Luultavammin siirrytään osittain uuteen nappulaan (joko Farm Food tai Orijen) ja osa viikosta syödään sitten raakaa :) Barf kiinnostaa, mutta ongelmana liian pieni pakastin isoille määrille lihaa/liian vähän aikaa valmistaa tai ostaa ruokia usein, sekä se etten ole 100 % varma osaanko sitten ruokkia Leevin unohtamatta mitään ravintoainetta. Joten barffiin ei vielä siirrytä.

Ja treeneissä oltiin tiistaina. Leia sai tämän ajan olla Mupen seurana, illalla sain hakea kotiin erittäin väsyneen koiran ;) Leevin kanssa tehtiin takaaleikkauksia, missä oli treenaamista. Tehtiin ensin yhdellä esteellä ja sen jälkeen pienellä radanpätkällä. Hyvät reenit oli :D

14.3.2009

Mupen kanssa riehumista ja Leevin treenit










Siinä siis kuvia perjantaiselta päivälenkiltä! Käytiin leikkimässä Mupen kanssa herttoniemessä, ja aikamoista vauhtia sitä mentiinkin taas :-) Leevi jäi tällä kertaa kotiin nukkumaan ja pääsi päivälenkille vähän myöhemmin. Leiallekkin tekee hyvää reissata välillä ilman Leeviä.
Parin tunnin riehumisen jälkeen oltiin taas väsyneitä koiria kotona..
-------
Torstaina oli treenit Leevin kanssa.. En edes muista koska meillä on mennyt näin huonosti treenit kun silloin!! Leevi ei tehnyt muuta kun karkasi kentällä mun hallinnasta lähtien etsimään muilta pudonneita nameja ja haistellen tyttöjen hajuja.. Kerran saatiin tehtyä rata loppuun asti, silloinkin pysähdeltiin ainakin joka toisen esteen kohdalla kun meinas lähteä omille teilleen kokoajan. Toisella kierroksella päästiin ekan esteen yli, toisella muutama -> aina kun alkoi haistelu niin vein koiran pois, oppisikin siitä että kaikki hauska loppuu kun alkaa pelleilemään..
Missä oli se iloinen, super-energinen tehopakkaus, mikä se yleensä torstai iltaisin on? Hajut vei voiton tälläkertaa, eikä omistajan kädessä olevat houkuttelevan tuoksuiset nakit olleet enää mitään.
Tiistaina Konalaan treenimään toivottavasti paremmalla keskittymiskyvyllä....

8.3.2009

Kuvia aamulenkiltä!


















Tässä siis tänään otettuja kuvia Leevistä ja Leiasta. Naistenpäivän kunniaksi ovat Leia-painotteisia :-D Molemmilla oli taas kivaa, etenkin Leialla joka riehui metsässä taas ihan urakalla ;) Käväistiin myös koirapuistossa, pari alinta kuvaa on sieltä otettu.

7.3.2009

Onneton kuvaaja mutta onnellinen koiranomistaja kirjoittaa








Päätinpä laittaa kuvia viime viikon maanantailta kun oltiin tapaamassa saksanpaimenkoira Nemoa, jolla on nyt ikää 3 kk. Nemo on jo Leiaa painavampi, mutta korkeudessa ei ole vielä saanut kiinni Leiaa. Kaverukset kirmailivat pellolla, ja hauskaa niillä näytti olevan. Nemon mielestä painiminen on kivaa, mutta Leia on liian nopea juoksukaveriksi kuitenkin :D Tällä neidillä kun sitä energiaa riittää! Kahden pennun kuvaaminen on lievästi sanottuna erittäin haasteellista, joten kuvien laatu on vähän mitä on.. Jo pelkän Leian kuvaaminen on niin hankalaa, tuloksena on yleensä vain musta viiva :/
Muppe on taas tänään ollut hoidossa, ja ollaan käyty metsässä ja koirapuistossa kolmen koiran voimin. Leia on saanut painia Mupen kanssa sen verran, että olivat molemmat ihan väsyneitä rankan päivän jälkeen 8)
Leevistä on tullut ihana lenkeillä!! Johtuen siitä hormoonipiikistä mikä tiistaina laitettiin. Nyt on alkanut huomata muutosta eilisen illan ja tämän päivän aikana. Leevi kuuntelee mua lenkillä, eikä yritä riuhtoa nelivedolla itseään ojaan nuolemaan narttujen pissoja. Kontaktin saaminen on paljon helpompaa, eikä sitä edes hajut juurikaan kiinnosta. Toiset koirat ohitetaan ilman rähinöitä, tämä siis pahimpien lähialueen narttujen juoksuaikojen aikana on ongelmana. Elämä tälläisen otuksen kanssa vaikuttaa erittäin vaivattomalta ja pistää harkitsemaan tosissaan ihan lopullista kastraatiota. Ei Leevillä tulla pentuja tekemään, ihan jo noiden allergioiden takia. Ja näyttelyissäkään ei olla menestytty. Luulenpa että tuo ratkaisu olisi paras ihan meidän molempien kannalta :-D
Mutta ootetaan syksyyn, ja sitä ennen kasvatetaan hieno turkki - niin päästään kehään pistäytymään viimeisiä kertoja :-)

4.3.2009

Leevin treenit

Oltiin siis eilen piiitkästä aikaa koirakoulu kompassissa (ent. Lily's) treenaamassa. Syksyllä käytiin siellä vapaavuorolla, ja koko keväthän me siellä treenattiin. Nyt paikkaa on remontoitu kun omistaja vaihtui ja uusi matto on toimiva! :-) Vaan puolet kentästä on vasta matotettu eli ei mitään isoa rataa saatu tehtyä. Mentiin pieniä harjoituksia, kuten: kepit & hyppy, kepit & käyrä putki, kepit & rengas jne. Leevi meni renkaasta tosi hienosti, ei mennyt alta tai sivusta. Kepeillä meni aika huonosti, Leevi tarvitsi niillä tosi paljon ohjausta. Herraa ei oikein motivoinut kun tehtiin ihan pieniä pujottelupätkiä (4 keppiä), 12 keppiä sen sijaan saa sen innostumaan :-D Muutenkin Leevillä oli aika kuuma eikä se oikein tehnyt parastaan. Mutta sitten kun alettiin rataa tekemään niin valo oikein syttyi sen silmiin että nyt pääsee menemään kovaa! :-) Tehtiin yksinkertaista, lyhyttä rataa, U kirjaimia muistuttava rata. Radassa oli muutama hyppy, pussi, putki ja puomi. Hyvinhän se meni, ei ongelmia.
Tehtiin myös vähän tokoa, mitä nyt viitsi tehdä kun aika väsynyt tuo jo oli. Seuraamisessa jaksoi keskittyä, tein sen kanssa ihan sivulletuloja, pieniä seurauspätkiä ja pysähdyksiä. Yksi luoksetulo tehtiin ja hyvin meni. Eteentuloa pitäs kyllä treenata lisää, kun tarvii käsimerkin aika usein. Pieni paikallaolokin tehtiin, ehkä minuutin mittainen. Olen yrittänyt keskittyä nyt siihen että saisin pysymään herran mielenkiinnon paikallamakuun aikana ja siihen ettei se nouse kun tulen sen sivulle. Ja alkaa pientä edistystä jo näkemään :-)

3.3.2009

Eläinlääkärireissu ja viime viikon treenit

Leia täytti tänään 4 kk! Hampaat on alkaneet vaihtua, viime perjantaina lähti siis ensimmäiset. Ylhäällä on 2 pysyvää hammasta, ja keskellä alahammasrivistöä puuttuu 2 hammasta. Ikeniä kutittaa, ja neiti kaipailee jatkuvasti jotain pureskeltavaa. Neiti alkaa myös aika sisäsiisti olemaan, mitä nyt päivällä ei 8 h. kestä vaan täytyy käydä lehdellä.

Tänään käytiin eläinlääkärissä kahden koiran voimin. Leia oli siellä punnittuna 9.3 kg ja Leevi 6.5 kg. Leia sai siis toisen rokotuksensa tänään, neiti taas maiskutteli vaan eläinlääkärin antamia nameja eikä huomannut mitään :-)
Leevi tuli mukaan, koska sillä on pari kuukautta ollut sellainen epämääräinen läiskä aivan pupillin vieressä. Halusin varmistua ettei ole mitään vakavampaa, vaikkei se herraa olekkaan vaivannut mitenkään. Ell mukaan oli kuitenkin kyseessä ihan normaali värimuutos, ei mitään vakavaa siis onneksi. Halusin myös näyttää Leevin simänalusta/kuonoa minkä se on taas raapinut auki. Leevi sai siihen voidetta, eli sekin asia nyt hoidossa.
Lisäksi otin Leeville kemiallisen kastraation, nyt lähipäivinä sitten nähdään miten tulee vaikuttamaan :-)

Leevi on tosiaan alkanut oireilemaan jälleen, eli allergioiden kanssa mennään alamäkeä kokoajan. Harmittaa kun en tiedä mille se on allerginen. Nelisen vuotta herra on siis naamaansa raapinut, välillä enemmän, välillä vähemmän. Brit Carea kun alettiin syöttämään niin näytti siltä että rapsuttelu loppui, mutta nyt kun vuosi on sitä syötetty ja alkaa taas kutisemaan.. 2 viikkoa on nyt syöty ihan pelkkää nappulaa, mutta ei auta. Täytyy alkaa miettimään tätä ihan kunnolla. Barffausta olen miettinyt, ja ensiviikolla todennäköisesti olen aiheesta menossa kuuntelemaan luentoa. Muutenkin kiinnostaisi tuo ruokintatapa :-)

----------------------

Ja sitten viimeviikon agilityyn. Tehtiin pitkää rataa, johon sisältyi erilaisia ohjaustekniikoita. Rata sisälsi putkia, hyppyjä, A:n, kepit, pituuden jne. Rata meni tosi kivasti ja muutenkin oli ihan kivaa pitkästä aikaa mennä kunnon rataa,missä sai omistajakin vähän miettiä miten ohjaa jne. Leevi oli innokas kuten aina, ja jaksoi kuunnella. Mitä nyt radan jälkeen piti sitten mennä kakalle, kun ennen treenejä oltiin niin täpinöissään ettei malttanut.. Tehtiin vielä keppejä erikseen ja meni tosi kivasti, vaikkakin väärältä puolelta ohjatessa saisi mennä paremmin. Mutta siis kaikkiaan onnistuneet treenit :-)

Nyt lähdetään kohta treenaamaan Konalaan, Koirakoulu Kompassiin pitkästä aikaa.. Siitä lisää huomenna!