Poika on tullut kotiin

Rakas pikkukoira saapui tänään hoitoreissultaan, kävin sen päivällä hakemassa kotiin :)

Herrasta oli hoitoreissun aikana kuoritunut taas varsinainen kakara. Käytännössä se oli yksin ehkä kolmesti viikossa max.puoli tuntia kerrallaan, ja sen ajan se hyödynsi useampana päivänä kepposten tekemiseen. Mainittakoot että kotona ollessa sen tapoihin ei kuulu tehdä mitään tihutöitä, ja se yksinoloaikakin on päivittäin huomattavasti enemmän.. Leevi oli mm. silpunnut pöytäliinan, pudotellut tavaroita pöydiltä, silpunnut roskakorien sisältöjä ja varastellut kissanruokaa. Jälkimmäisen seurauksena koiruus on rapsuttanut niskastaan käytännössä kaikki karvat pois ja tilalla on epämiellyttävän tutun näköinen ruven alku. Samanlaisia oli nimittäin silloin kun herra söi sille sopimattomia nappuloita. Samasta syystä sen silmät rähmii ja turkkia on kadonnut vähän päästäkin. Hemmetin koira, miksi se on niin ahne.. Täytyy keksiä joku keino tähän, nimittäin olen muutaman viikon menossa koirien kanssa kissanhoitokeikalle vuorostani samaan talouteen.

Leevi oli myös kunnostautunut riehumalla kissakaverinsa kanssa samaan tapaan kun silloin nuorempana. Olivat viilettäneet kunnon hepuleita yhdessä pitkin kämppää.. :D

Tällä hetkellä tuo piisoninrötjäke istuskelee eteisessä koiraportin takana piippaillen tuon tyttösen perään. Koska Leia juoksee näemmä edelleen, niin oli pakko laittaa koiraportti keskelle kämppää erottaakseen koirat. Leevi saa oleskella eteinen-makuuhuone akselilla ja Leialla on olohuone-keittiö reviirinään. Oman mielenrauhani takia halusin kuitenkin Leevin jo kotiin, tai lähinnä mietin ettei tuollaista edellä mainitun laista tuholaista voi kenenkään hermo kestää. Kotona se on kuitenkin rauhallinen ja kiltti, vaikka vähän tyttösen perään inisisikin. Yhdessä ne kuitenkin lenkkeilee, pelisäännöt on siellä selvät molemmille "ahdistelu kielletty". Osaa Leevi kotonakin jättää käskystä naiset rauhaan, mutta en ota riskejä..

Tekniikan tavoittamattomat

Alan epäillä että teknisillä vempaimilla on jotain allekirjottanutta vastaan. Ensin pätki nettiyhteys, mutta alle pari viikkoa sitten sanoi puhelinkin itsensä irti. Eikun uutta puhelinta metsästämään.. Nyt uupuu vain lähestulkoon kaikkien tuttujen puhelinnumerot, jotka katosivat samassa rytäkässä. Eilen havahduin siihen että puhelin toimii muuten, mutta sellainen pieni mutta että en pysty soittamaan tai lähettämään viestejä ja tasapuolisuuden nimissä ei kukaan saa minuunkaan yhteyttä.. Tämä ihan vaan infoksi meidän koiratutuille, eli älkää ihmetelkö jos ja kun meistä ei kuulu mitään.

Nykyaika on niin riippuvainen puhelimesta. Käytännössä aika hiljaista on ollut viimeaikoina, kun ainoa sosiaalinen kontakti on työkaverit työpaikalla. Leevin kuulumisia en ole kuullut viikkoon, enkä tiedä saanko puhelimen toimintaan niin että voisin sopia sen hakemisesta. Toisaalta nautin tästä hiljaisuudesta ja riippumattomuudesta muista ihmisistä.. Mutta kieltämättä tuottaahan tämä hankaluuksiakin, se on myönnettävä.

Blogi on horrostanut vain, eikä ihme. Leia on harvinaisen helppo juoksu (*kop kop*) ja se on ollut tosi tasapainoinen ja rauhallinen. Juoksut taitaa kuitenkin olla loppusuoralla ja yritän pian saada Leevin haettua kotiin. Treeneihin ei olla (yllättävää?) päästy ja muutenkin juoksuisen narttukoiran kanssa olen todennut parhaimmaksi pelkän remmilenkkeilyn. Onneksi kohta on tämäkin aika takana ja normaali aktiivisempi arki taas edessä!

Neljä tassua kotona

Ja kotona vain tuulella käyvä narttukoira, joka potee parhaillaan juoksujaan.. Ennen juoksua se oli taas melkoisen sekaisin, koiruuden elämä oli yhtä suurta draamaa. Nyt kotona on maailman kiltein ja rauhallisin koira, joka haluaa paaaljon rapsutuksia.

Leevi muutti lauantaina hoitopaikkaansa, ja nauttii tällähetkellä elämästä kahden kissan ja yhden ihmisen muodostamassa laumassa. Kotiin sitä voidaan odottaa ehkä kolmen viikon päästä. On kyllä onni että sille on olemassa noin hyvä hoitopaikka.
Voin luottaa että sitä hoidetaan hyvin ja siitä pidetään. Lokoisat oltavat sillä on siinäkin suhteessa ettei sen tarvitse olla yksin juuri ollenkaan, ja huomiota satelee taatusti enemmän kun kotona. Sen lisäksi että Leevi on minulle hyvin tärkeä koira, on se ehtinyt hurmata monta muutakin ihmistä. Sille on aina ottajia lähipiirissä. Sikäli se on helppo hoidettava koska se muuntautuu sohvanlämmittäjästä lenkkikaveriksi ihan tarpeen mukaan, eikä todellakaan kärsi aktiviteettien puutteesta.
Se on harkitseva ja rauhallinen, ja koonsa puolesta helposti hallittava. Ei siis varmaan tarvitse ihmetellä miksi se on Leevi, joka pakkaa aina tavaransa juoksuajoiksi.. :)

Huomasin tosiaan torstaina treeneihin lähtiessä että kappas, Leiallahan on juoksu! Ovella teinkin siis äkkivaihdoksen, ja nappasin illan treenikaveriksi agitreeneihin Leevin. Leevi oli viimeksi agitreeneissä ollut muistaakseni elokuussa. Haukku oli herkässä lähdöissä, mutta rataa rakentaessa suorastaan nautin kun mulla oli koira joka ei päästänyt pihaustakaan! Leevi sai harjoitella rengasta ja sellasta iloista “rallattelurataa” eli pitkiä vauhdikkaita ympyröitä yms. Vauhtia siinä ei ollut samalla tavalla kun aiemmin olen tottunut, mutta epäilen että -21 asteessa puolen tunnin bussien odottelut ja 4 km lämppä-lenkki tekivät tehtävänsä. Ei se hidas ollut, mutta Leeviksi tavallista jähmeämpi vaikka innokas olikin. Hauskaa oli kuitenkin treenailla pitkästä aikaa pienen valkoisen kanssa :)

En vieläkään tiedä minkä lisenssin nyt hommaisin tälle vuodelle. Leian kanssa ei todellakaan ole tarkoitus kisaamaan lähteä agissa tänä vuonna, mutta seura vaatii vähintään harrastajalisenssin. Leevin kanssa taas ollaan vähän siinä tilanteessa että jos me meinataan jossain vaiheessa kisoissa pyörähtää, niin alkaisi olla korkea aika se tehdä tänä vuonna. Mutta Leevi ei todellakaan ole kisakunnossa, sen kanssa ei olla treenattu kunnolla niin pitkään aikaan että se vaatisi taas säännöllistä treeniä ja paneutumista muutamiin juttuihin. Todennäköisesti ei siis olla kummankaan kanssa kisoihin menossa, mutta jos Leevin kanssa innostuisikin kunnostautumaan ja tulee sellainen harmitus jälkeenpäin että miksei koskaan lähdetty kisaamaan vaikka se olikin mitä mainioin harrastuskaveri (ja teräshermoinen kisakaveri)..?

Leian kanssa elellään nyt kahden, ja tyhjältä tuntuu. Pirun juoksut. Täällä on selkeä "pikkukoiran vajaus".