Opetellaan olemaan hiljaa

Käytiin eilen taas kiljumassa hallissa. Okei, kyllä me aksailtiinkin vähän siinä ohella.

Siinä on meille tavoitetta tälle vuodelle, Leia opettelee olemaan hiljaa treenikentän reunalla! Yleensä muut koirat odottelee vuoroansa autossa, tai edes häkissä, mutta koska tullaan julkisilla, niin Leia katselee aina radan rakennusta kentän laidalla. Treenatessa se on hiljaa, mutta kita ei pysy kiinni jos se minut näkee yksin radalla - tai pahimmillaankin toisen koiran kanssa. Myönnän, olen ollut laiska tätä asiaa treenaamaan, sillä muutosta mihinkään suuntaan ei ole tapahtunut.

Eilen kokeiltiin josko haukkupannasta olisi jotain apua, ei ollut. Ei minkäänlaista reaktiota. Tarkoitus oli vaan kokeilla saisiko tuosta pannasta jotain ensiapua ongelmaan, koska hallissa Leian ääni kaikuu vähän turhankin lujaa. Lopputuloksena se että palattiin alkupisteeseen. Kun huuto alkaa - ei mitään huomiota, hetken hiljaisuudesta *naks* ja palkkaus. Seisoin koirasta parin metrin päästä ja palkkailin kun se hetkeksi rentoutui ja kävi hiljaa odottamaan. Oikoteitä ei ole, joten tällä jatketaan. Hitaasti, mutta varmasti? Se meinaa vaan kymmeniä, ja taas kymmeniä toistoja kenttien reunalla.

Eilisen päivän ohjelmassa oli koiran ohjaaminen ilman ääntä radalla, joten täälläkin oli vähän ongelmia pitää suu kiinni. Jäätiin lopulta hinkkaamaan samaa kohtaa pidemmäksi ajaksi, onnistuin nimittäin jokaikinen kerta ohjaamaan koiran kropallani saman esteen ohi.. Leian mielestä homma kävi tylsäksi siinä vaiheessa, ja sillä alkoi mennä maku koko touhuun. Siihen asti se oli nopea ja innokas itsensä, mutta rajansa kaikella.. Ohjausvirheilläkin. Lopputreenit tyydyttiinkin vaan putki-hyppy pätkiin, jossa neiti sai keräillä motivaatiota sinkoillen lelu-palkalle.

Tänään rupesin miettimään tuota eilistä, Leia on ollut tavallista rauhallisempi, ei niin "sähäkkä" kun yleensä. Lenkillä se juoksee suht. maltillisesti ottaen huomioon että se on Leia.. Treeneissä se tosiaan vetäsi herneet nenään kun ohjaukseni tyssäsi samaan kohtaan jatkuvasti. Mietin jotain lihasjumia, mikä saisi sen haluttomammaksi. Mutta luulenpa että vastaus löytyy helpommin, juoksusta on taas sen verran aikaa että taitaa olla vaan tavallinen valeraskaus-kausi kyseessä ja neiti vähän herkemmällä mielellä. Se selittää sen "rauhallisuudenkin".

Kun koirat ja kissat

Maaliskuukin kohta loppusuoralla, ja taas huomaan etten ole päivittänyt blogia pieneen ikuisuuteen..

Meille kuuluu pitkiä aamulenkkejä, kevätaurinkoa, raparalleja ja kissoja. Koirien kanssa ollaan lenkkeilty paljon, lähinnä pitkiä kävelylenkkejä Leian juostessa vapaana. Olen niin iloinen että tuo pieni musta on niin hyvin kuulolla ja sitä pystyy pitämään vapaana lähes missä tahansa. Se on mun varjoni, sielunpuolikas, sen kanssa ei tarvitse vääntää mistään - koska se tietää mitä ajattelet. Siitä on kasvanut varsin tasapainoinen otus, vaikkakin samanlainen vauhtiveikko se on kun ennenkin ja aina kaikessa täysillä mukana.

Oltiin siis vajaa viikko kissoja vahtimassa, eli normaalia arkea eleltiin mitä nyt oli kaksi suuta enemmän ruokittavana ja rapsutettavana. Lauma tulee erinomaisesti toimeen, ainoat hankaluudet tulee noiden ollessa keskenään, sillä Leia on intohimoinen kissojen hiekkalaatikon tyhjentäjä ja Leevi on erikoistunut kissojen ruokintapuoleen. Kissat sen sijaan on taitavia avaamaan ovia, joten noiden jättäminen keskenään vaati vähän luovuutta. Leevi pääsi taas maistamaan kissanraksuja, ja sen huomaa.. Se kutisee taas ja turkki on vielä onnettomampi.. Hakasia ei kissat osaa avata, mutta vaikkei ehkä uskoisi niin, niin kapeaa hakasta ei olekkaan mistä mahtuisi kissa mutta ei Leia. Tuon karvapehkon alla asuu yllättävän siro neiti...

Ohessa kuvia eiliseltä aamulenkiltä..

Operaatio turkki ja laulava agilitykoira

Leevin turkki on suoraan sanottuna aivan onneton. Jos siitä tämän vuoden puolella kasvaa sellainen että jätkän kehtaa viedä kehään niin ihmettelen suuresti. Ehkä pitäisi luovuttaa ja ajella koneella nuo loputkin säälittävät tupsut. Mutta kun en raaski, sillä on normaalisti niin hieno turkinlaatu ja onhan se komea tuossa piisoniturkissaan, tai no oli. Yllä oleva kuva on otettu tänään trimmauksen jälkeen. Lyhyimmät kohdat vedin koneella ja saksillakin vedin sen tosi lyhyeksi. Niskaharjan leikkasin miltei kokonaan pois, ainostaan päähän, häntään ja tassuihin tuli jätettyä pidemmäksi. Suoraansanottuna turkki on aika kamala nyt, mutta toivotaan että se kasvaa takaisin parempana.

Turkin alamäki alkoi siis Leevin ollessa hoidossa, sen päästyä varastamaan Pirkan kissanraksuja isomman määrän. Leevihän ei kestä nappulaa, etenkään sellaisia missä on säilöntäaineita ja korkea viljapitoisuus. Siitä alkoi kutiseminen, joka onneksi nyt alkaa pikkuhiljaa (vasta..) helpottamaan. Tänä aikana Leevi on raapinut turkkiaan niin, että päässä, niskassa ja kyljissä on jäljellä vaan höttöistä ja ohkaista karvaa. Äh..

Nyt kasvatellaan turkkia, ja toivon todella että se kasvaisi entiselleen. Ruokavalio on taas entisellään, sisältäen myös paljon rasvoja ja öljyjä. Lisäksi herra saa nyt kuurina biotiinia, merilevän ja nokkosrouheen lisäksi.

Leian kanssa oltiin torstaina hallilla ohjatuissa agilitytreeneissä piiiitkästä aikaa (ne juoksut..). Yli kuukauden tauko näkyi kyllä koiran hallikäytöksessä. Sidoin otuksen seinään ja lähdin rakentamaan rataa muiden kanssa, vaan se meteli oli suorastaan kamala..! Neidillä oli hitusen liikaa kierroksia ja sen katsellessa minun pyörimistäni agikentällä ilman sitä oli näemmä ihan liikaa. Ihan muiden treenirauhan takia on asialle pakko tehdä jotain ja pian. Huomioimattomuus ei auta, eikä kieltäminenkään kun hetkeksi..

Treenit itsessään meni hyvin. Leia oli radalla hyvin kuulolla ja oli miellyttävä ohjattava. Yksittäin tehtiin pitkästä aikaa puomia ja hyvin näytti olevan muistissa kontaktien ottaminen, jes :) Keppejä tehtiin kujalla ja koiruus meni lujaa, ja ennen kaikkea rennosti ja innolla. Häiriötä se ei näyttänyt muista koirakoista ottavan lainkaan, hassua miten se onkin keskittyneempi nimenomaan tuolla hallissa. Odotan kuitenkin niin että alkaa taas ulkokausi, niin päästäisiin treenaamaan useamman kerran viikossa.

Kevättä kohti uudella energialla

Muutamana viimepäivinä on ulkona näkynyt aurinko, ulkona alkaa jo tuoksua keväältä ja allekirjottaneella on taas hirmuinen määrä energiaa! Kyllä tämä pimeä kausi alkaa olla taltutettu, lunta ei ainakaan tarvittaisi yhtään enempää. Vaikka rakastankin talvea ja lunta, jopa niitä jokapäiväisiä lumitöitä pihalla, niin siitä luopuminen on vielä mukavampaa. Kevät tuo mukanaan niin paljon kaikkea positiivista!

Päätin tammikuussa että kunhan maaliskuu koittaa niin aloitan kunnon kohotuskuurin ja siihen saa osallistua kyllä nuo nelijalkaisetkin perheenjäsenet. Samalla alkaa meidän treenaamiset, jo riittää tämä talvihorrostelu. Leia täytyy ainakin näin alkuun saada taas kisakuntoon, jos näin aluksi keskitytään viilaamaan pilkkua alokkaassa. Näin alkajaisiksi tilasin Ifiltä paksun vihon, nimenomaan Leian treenien kirjaamiseen. Koska en jaksa blogiin analysoida meidän treenejä joka kerta, niin yritän saada kirjattua ne tuohon kirjaseen.

Nyt ollaan Leian kanssa käyty vetojuoksemassa tällä viikolla iltavuoroista päästyäni. Väsymys unohtuu kun viskasee samantien koiruudelle huskyvaljaat selkään ja itselle juoksuvyön vyötärölle, ja eikun menoksi.

Ja miksei Leevistä ole mitään sanottavaa? Koska herra oli pakko pistää taas hoitoon. Olin jo huokaissut helpostuksesta että onneksi se on rauhoittunut narttujen suhteen, eikä enää reagoi pahemmin juoksuisiin narttuihin meillä kotona ellei ole parhaimmat päivät käsillä.. Käyhän meillä nykyään välillä juoksuisia narttuja esim. trimmattavana, käydään treenaamassa juoksuisten kanssa samaan aikaan jne.. No naapuri ei ainakaan ollut kovin iloinen kuunnellessaan maanantain ja tiistain piisoniherran haukkumista työpäivieni ajan.. Kukapa olisi?
Viikonloppuna täytyy hakea piisoni takaisin, ja koittaa tulisiko niiden elosta samoissa tiloissa mitään (muuta kun jatkuvaa piippailua ja ahdistelua..). Leiallahan on juoksut jo loppuneet..