9.7.2008

Agirodussa sähläämistä

Lähdettiin keskiviikkona tampereelle, siskoni luokse junalla. Leevin mielestä junalla matkustaminen on mukavaa, se nukkuu vain sikeästi boksissaan. Kun ollaan perillä niin herra ryömii laatikostaa unisena, kuin sanoen "ollaanko me nyt jo perillä.." Tampereella riitti rapsutuksia, kun talossa on kolme lasta ja vielä naapuruston lapsukaiset siihen päälle :) Koska Perjantaina oli kuuma päivä, pääsi Leevi uimaan järvelle. Ei ollut Leevi kovin mielissään joutuessaan kastelemaan turkkinsa.. Mutta vesi viilensi kuitenkin ja uinnin jälkeen vedettiinkin kunnon hepulit pitkän ruohon seassa :D

Lauantaina liittyi ystäväni bichonneiti Nellyn kanssa joukkoomme. Kävimme heti launtaina uittamassa koiria lammella. Molempien koirien turkki kihartuikin täysin, eivät enää juuri muistuttaneet bichonia.. Sen takia illalla koittikin pesu, molemmille!

Sunnuntaina lähdettiin sitten kohti Ylöjärveä, AGIROTU 2008 tapahtumaa. Ensimmäistä kertaa olimme mukana, ja kisasimme me myös mölli-joukkoe kilpailussa. Kahdentoista bichonin ja omistajan voimin osallistuimme pukukilpailuun. Tälläkertaa bichonjoukkoe oli pukeutunut samanlaisiksi kun koiransakkin, eli valkoisiin vaatteisiin ja valkoiseen afro-peruukkiin! Koirien kaulassa riippuivat hienot rusetit.

Joukkoekilpailun rata oli yksinkertainen, hyppy, hyppy, hyppy, muuri, hyppy, A-este, putki, kepit, putki, hyppy, puomi, hyppy, hyppy ja hyppy. M-kirjainta muistuttavassa muodostelmassa esteen oli.
Me starttasimme Pomppivat palloaivot joukkoeessa. Keräsimme virhepisteitä melko paljon, koska kahdelta hypyltä tuli kielto, sillä herralla oli kova kiire mennä vauhdilla vaan seuraavalle esteelle :D Ja puomille mentiin liian innokkaasti, joten Leevi tippui kontaktipinnalta alas. Mutta kaikki virheet johtuivat kuitenkin vain omistajan huonosta ohjauksesta, täytyypi seuraavalla kerralla ohjata vähän huolellisemmin ;) Leevi teki parhaansa, ja palkintona saikin ison palan nakkia suorituksen jälkeen.

Emme ehkä ihan vielä ole valmiita kilpailemaan mölli-luokissa, mutta lisää vaan harjoitusta, ja ensi vuonna täytyy päästä agirotuun uudelleen, oli se sitten missä päin suomea tahansa :D

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.