3.8.2011

Uusia tuulia..

Palataanpa taas hetkeksi blogin äärelle. Elokuu saapui ja samalla neiti B'n ja C'n kotiväki tuli reissuiltaan kotiin. Elämä kolmen (ja neljän) koiran kanssa sujui mukavasti, Leialla oli aina joku jonka kanssa kolistella purukalustoaan, lenkillä joku jonka kanssa riehua ja joku jonka viereen mennä nukkumaan kun omistaja on töissä. Tyttöset oli niin hyviä kavereita keskenään.

Elokuu toi mukanaan myös uuden kodin, ja muuttopuuhat on vieneet paljon aikaa.. Leia on saanut hyvin liikuntaa juostessaan pyörän vieressä uuden ja vanhan asunnon väliä. Koirat on sopeutuneet hyvin, kuten ennenkin muuttoihin eivätkä stressaile ylimääräisiä.


Leialla on ollut nyt pitkä treenitauko juoksujen takia ja samalla myös Leevillä, koska se on asunut evakossa ja olen ehtinyt vaan käydä sen turkin hoitamassa pari kertaa, en mitään muuta. Pikkuherran käytöstavatkin on vähän unohtuneet hoitoreissun aikana.. Nyt alkoi siis myös aktiivinen treenaaminen! Eilen pyöräiltiin illalla viikkiin treenaamaan Amyn ja koirien kanssa. Leia teki sellaisen simppelin treenin, katselin miten sillä on asiat mielessä tauon jäljiltä. Koira teki mielettömällä innolla ja tarkasti. Seuraamisia hinkattiin, kertailtiin jääviä, kaukoja, luoksareita ja jatkettiin ikuisuusprojektia "paikallamakuusta pomminvarma".. :) Tosi hyvin teki kaiken, täytyy nyt vaan kunnolla ruveta miettimään miten edetään ja ottaa uusiakin liikkeitä mukaan. Ojankoonkin olisi nyt tarkoitus suunnata treenaamaan pitkästä aikaa ja harjoitella muutamaa juttua mitä jäi alkeiskurssilla Leian osalta väliin. Pirun juoksut, onneksi eivät enää häiritse loppuvuoden treenejä!

Ei kommentteja: