14.10.2013

Oulussa vihdoinkin!


Blogin päivittely on jäänyt yli kuukaudeksi ihan kokonaan... Nyt siihen tulee loppu!

Leian juoksu on jo voiton puolella, Leevi lempäälässä hoidossa ja treenit tauolla. Viime viikon stressailin Leian astutusta ja olin jo jalka oven välissä hilppasemassa ouluun heti sopivan päivän tultua. Töistäkin sain pari vapaapäivää, vaikka neiti itse sitten lopulta päättikin odotuttaa viikonloppuun. Maanantai oli 10 juoksupäivä, mutta proget eläinlääkärissä eivät silloin olleet nousseet vielä lainkaan. Keskiviikkona arvo oli jo 2, eli viikonloppuun suositeltiin odottelemaan.. Siltä tuo itse koirakin vaikutti, mutta koska välimatka helsingistä ouluun on aika pitkä niin koin parhaimmaksi pelata mielummin varman päälle.

Itse reissu meni hyvin! Perjantaina lähdettiin junalla helsingistä töiden jälkeen ja oltiin yöllä oulussa. En olekaan ennen majoittunut koiran kanssa hotellille, mutta ihanasti ottivat koiravieraankin vastaan!
Lauantaina Viksu ja Leia treffasi ensimmäisen kerran, ja tulivat erinomaisesti juttuun toistensa kanssa. Ajankohta vaikutti oikealta, eikä koirat turhia aikailleet. Sunnuntaina saivat vielä treffata uudestaan, ja olivat taas intoa täynnä :-) Kaksi hyvin onnistunutta astutusta siis takana!

Nyt sitten jännitetään että tuottiko reissu tulosta... Pitkiä viikkoja siis tiedossa. Nyt otetaan rauhallisesti, ja jatketaan agilitytaukoilua vielä ainakin siihen saakka kun selviää onko mahassa elämää vai ei. Ei auta kun toivoa :)

Yhteensä 15 tuntia junanatkustamista, asumista hotellissa, kauniin syksyisissä keskuspuistoissa kävelyä, riekkumista Viksun kanssa, autoilua paikasta toiseen ja pentutreffejä.. Tosin viimeksi mainituille Leialla ei juoksuisena ollut mitään asiaa ;) En tiedä kumpi meistä on väsyneempi, mutta ollaan molemmat oltu ihan nukuksissa tänään koko päivä.. On se reissailu vaan rankkaa :-)

 
 
















 


Viksulla on yksi pentue ennestään, viime keväältä. Kolme pennuista osallistui yhteisiin pentutreffeihin, ikää lapsosilla nyt 6kk. Iloisia ja touhukkaita kakaroita :)

2 kommenttia:

Sinttu kirjoitti...

Onnea odotukseen :)

Nea kirjoitti...

Me pidetään peukut pystyssä! :)