Enemmistö pieniä valkoisia

 

 

 

 

 

 

 

 

Meillä on ollut piisoniherra Nemo hoidossa viime lauantaista saakka. Leevi on tyytyväinen kun on samanhenkistä seuraa tarjolla :)

Leia 5 vuotta

 

Leialla tuli 11.11. tasan 5 vuotta mittariin :) Uskomatonta miten aika rientää, ihmettelen sitä joka vuosi.. Paljon ollaan yhdessä jo tähän asti nähty ja koettu, toivottavasti on vielä paljon yhteisiä seikkailuita edessä.

Hyvästit pentusuunnitelmille ja paluu arkeen

Blogin äärellä pitkästä aikaa. Nopeimmat ehkä huomasivat että poistin Pentuprojekti-sivun pois ylälaidasta, sillä kaikesta huolimatta meille ei olekaan pentuja odotettavissa loppuvuodelle.

Astutuksen jälkeen Leian vauhdikas olemus muuttui melkein heti. Vauhdikkaat metsälenkit, vetojuoksut ja aktiivinen treenaaminen jäivät heti pois päiväjärjestyksestä ja Leia on saanut viettää leppoisaa kotikoiran elämää jo yli kuukauden verran. Leia eläytyi tiineen mamman rooliin loistavasti, suurin osa vuorokaudesta kului vain sohvalla nukkuessa, loput rapsutusten kerjäämisessä ja ruuan odottamisessa. Toki lenkkeiltiin ja pidettiin kuntoa yllä, mutta Leia vaati myös useampia pelkkiä nukkumispäiviä.
Meidän kesyrottiin se tykäistyi ihan yllättäen, eikä tarvinnut enää pelätä rottahenkien puolesta tyyppien jaloitellessa lattialla. Leia opetteli myös taitavasti avaamaan keittiön koiraportin, koska ylimääräinen ruoka oli toki tarpeen ja neiti elätteli toiveita että keittiön kaapeista itsekseen tipahtelisi ruokaa nälkäiselle äidille, niinpä se istui siellä ja odotteli.. Mahakin alkoi kasvaa ja painoa tuli kilo lisää.. Muiden koirien kanssa ei suostuttu leikkimään ja yrittäjät saivat aika äkkiä nenillensä jos yrittivät yhtään liian tuttavallisesti kutsua leikkiin..Sen sijaan vieraiden ihmisten syliin se halusi käpertyä kokonaan, ihan kenen tahansa ja kuinka pitkäksi aikaa vain. Hellyyspula oli aivan mieletön..
Pikkuhiljaa sisäinen pessimistini alkoi väistyä ja aloin uskomaan kaikkien vakuutteluita siitä että eiköhän se ole tiine.

Ultraan mentiin kun päiviä vikasta astutuksesta tuli täyteen 30. Ultralla ei kuitenkaan löydetty ainuttakaan koiranalkua vaikka kuinka etsittiin :/ Leia on edelleen omasta mielestään tiine, mutta virkistynyt tämän viikon aikana hurjasti. Nyt paukuttaa häntä taas kaappien ovia ja seiniä, Leeviä käydään hakemassa leikkimään jne.

Täytyy myöntää että pettymyksen määrä on kyllä melkoinen, mutta tälläistä tämä elämä vaan on, vastoinkäymisiä tulee eikä niille voi mitään. Ehkä silläkin oli tarkoituksensa että Leia ei tullut tiineeksi, niin ainakin haluan uskoa. Enempää en olisi voinut pentuprojektin eteen tehdä, joten asian miettiminen ei oikein johda mihinkään.

Harmittaa pentuja odottaneiden puolesta, oli ikävä ilmoittaa kaikille että Leia jäi tyhjäksi kaikesta huolimatta. Vaikka yritinkin ultraan asti olla lupailematta liikoja, oli näitä pentuja odottamassa jo monia ihania ihmisiä. Aktiivisia ja motivoituneita ihmisiä, joille olisin hyvillä mielin voinut pentuja luovuttaa. Toki mukaan mahtui toisenlaisiakin kyselyitä.

En kuitenkaan kadu niitä satoja, tuhansia tunteja minkäverran on asiaa pohdittu ja puntaroitu, etsitty sopivaa urosta kissojen ja koirien kanssa, reissailtu ympäri suomea ja vaihdettu sähköposteja, istuttu kursseilla ja luennoilla, haalittua tietoa ja taitoa, haettu kennelnimeä, mietitty omia tavoitteita ja suunniteltu kaikenlaista.. Olen saanut niin mahtavia ystäviä ja hyviä kokemuksia tämän projektin aikana :)

Todennäköisesti Leia steriloidaan tulevan kevään aikana. Moni (fyssarit ja eläinlääkärit lukuunottaen) on yrittänyt ehdottaa jos astutusta kokeilisi vielä keväällä uudestaan, kun tuo kuitenkin on fyysisesti erinomaisessa kunnossa. Leia olisi silloin 5v. ja n.7kk, ensisynnyttäjäksi aika paljon rodun keskimääräistä vanhempi. Haikein mielin jätän Leian pois jalostuksesta, mutta uskon että se on kuitenkin oikea ratkaisu. En voisi ikinä antaa anteeksi itselleni jos Leia vaikka itse vahingoittuisi synnytyksessä tai pennuillle kävisi jotain ikävää. Korkeampi ikä on kuitenkin aina riski. Näillänäkyminen hautaan siis omat kasvatussuunnitelmani tai ainakin ne siirtyy kaukaiseen tulevaisuuteen. Ehkä sitten joskus, jos käsiin vielä osuu sellainen koira jonka pohjalta haluan kasvatustyötä lähteä rakentamaan ja joka vastaa omia ihanteitani/kriteerejäni kaikissa suhteissa. Aika näyttää.

Odottavan aika on pitkä

 

Leevi saapui kolme viikkoa kestäneeltä reissultaan lempäälän kulmilta keskiviikkoiltana. Piisoni oli siis ensimmäistä kertaa juoksuhoidossa äitini luona, ja ilmeisesti hyvin oli mennyt kun ei siitä meinattu enää luopuakaan.. ;-)  Kotiin se tuli kuitenkin mielellään, ja intoilee Leian perään minkä kerkeää. Leiaa ei kiinnosta tippaakaan tuollainen perässä piipittävä innokas pikkukoira..

Ylläoleva kuva on otettu tänään pesupäivän päätteeksi. Hyvin huomaa että turkkia alkaa olla päässäkin jo aika kivasti, turhaa pelkäsin ajaa turkki alas sen pelossa ettei se kasvakaan takaisin.. Nyt sitä olisi taas vaikka muille jakaa. Saa nähdä saisinko sen ensi vuonna yhteen näyttelyyn ilmoitettua, ihan vain mielenkiinnosta haluaisin kuulla mitä siitä sanotaan.. Viimeksi se oli kehässä noin seitsemän vuotta sitten..

 Ja sitten tämä toinen tapaus.. Leiasta on tullut aivan mielettömän hellyydenkipeä ja mukavuudenhaluinen pieni koira. Joko se on oikeasti tiine tai sitten sillä on vain hyvin aito valeraskaus aluillaan. Nisätkin alkaa erottua selvemmin. Astutuksesta on siis nyt tasan 2 viikkoa, eli ultraamiseen on vielä toinen samanlainen aikaa.

Leia nukkuu sohvalla melkein kaiken aikaa, ellei se onnistu tunkeutumaan mielummin jonkun syliin pienelle kerälle. Yöt se hakeutuu nukkumaan ihan kylkeen kiinni. Aamulenkille löntystellään hihna löysällä perässä, mutta treenaaminen on yhä huippukivaa koska tahansa. Ruokakipolle tullaan myös nanosekunnissa. Treenattu ollaan kovin vähän, mutta ensi viikolla aloitetaan tokoilemaan kuukauden tauon jälkeen. Agilityt pidetään suosiolla tauolla, ainakin kunnes selviää onko se tiine vai ei. Kennelyskää ainakin on ollut liikkeellä, eikä hallilla häärääminen ole varmasti nyt kovin järkevää senkään takia. Katsotaan, ja odotellaan..

 

Oulussa vihdoinkin!

Blogin päivittely on jäänyt yli kuukaudeksi ihan kokonaan... Nyt siihen tulee loppu!

Leian juoksu on jo voiton puolella, Leevi lempäälässä hoidossa ja treenit tauolla. Viime viikon stressailin Leian astutusta ja olin jo jalka oven välissä hilppasemassa ouluun heti sopivan päivän tultua. Töistäkin sain pari vapaapäivää, vaikka neiti itse sitten lopulta päättikin odotuttaa viikonloppuun. Maanantai oli 10 juoksupäivä, mutta proget eläinlääkärissä eivät silloin olleet nousseet vielä lainkaan. Keskiviikkona arvo oli jo 2, eli viikonloppuun suositeltiin odottelemaan.. Siltä tuo itse koirakin vaikutti, mutta koska välimatka helsingistä ouluun on aika pitkä niin koin parhaimmaksi pelata mielummin varman päälle.

Itse reissu meni hyvin! Perjantaina lähdettiin junalla helsingistä töiden jälkeen ja oltiin yöllä oulussa. En olekaan ennen majoittunut koiran kanssa hotellille, mutta ihanasti ottivat koiravieraankin vastaan!
Lauantaina Viksu ja Leia treffasi ensimmäisen kerran, ja tulivat erinomaisesti juttuun toistensa kanssa. Ajankohta vaikutti oikealta, eikä koirat turhia aikailleet. Sunnuntaina saivat vielä treffata uudestaan, ja olivat taas intoa täynnä :-) Kaksi hyvin onnistunutta astutusta siis takana!

Nyt sitten jännitetään että tuottiko reissu tulosta... Pitkiä viikkoja siis tiedossa. Nyt otetaan rauhallisesti, ja jatketaan agilitytaukoilua vielä ainakin siihen saakka kun selviää onko mahassa elämää vai ei. Ei auta kun toivoa :)

Yhteensä 15 tuntia junanatkustamista, asumista hotellissa, kauniin syksyisissä keskuspuistoissa kävelyä, riekkumista Viksun kanssa, autoilua paikasta toiseen ja pentutreffejä.. Tosin viimeksi mainituille Leialla ei juoksuisena ollut mitään asiaa ;) En tiedä kumpi meistä on väsyneempi, mutta ollaan molemmat oltu ihan nukuksissa tänään koko päivä.. On se reissailu vaan rankkaa :-)

 

 

 

Viksulla on yksi pentue ennestään, viime keväältä. Kolme pennuista osallistui yhteisiin pentutreffeihin, ikää lapsosilla nyt 6kk. Iloisia ja touhukkaita kakaroita :)

Elokuu paketissa

 

Blogi on hiljentynyt koko elokuuksi, mutta elävien kirjoissa ollaan jälleen kerran. Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin töiden ja harrastusten kanssa. Viimeaikoina on taas saanut monet kerrat muistaa miten tärkeää on osata nauttia hetkestä ja elämän pienistä asioista, eivätkä nämä nelijalkaisetkaan ystävät elä ikuisesti joten jokaisesta päivästä on osattava ottaa kaikki irti. Tähän kuukauteen on mahtunut paljon iloa, onnistumista, suunnitelmia, pettymyksiä ja suruakin. Alla muutama kuva viimeviikolta rauhallisilta iltalenkeiltä tuolla lähipelloilla. Aina ei muista että asustellaan keskellä kaupunkia kun pelloilla laiduntaa kymmennittäin lehmiä ja tuhansia hanhia, vastaan saattaa tulla hevosia ja tietenkin metsäneläimiä. Täältä en kyllä muuttaisi pois..

 

 Elokuu starttasi HSKH:n koko viikonlopun kestävällä agilityleirillä järvenpäässä. Kunnon helle tulikin koko viikonlopuksi, ja Leia pääsikin sitten uimalla viilentämään itseään ainakin kymmenen kertaa päivässä. Leevi oli mukana myös, vaikkei agility sen päiväjärjestykseen kuulunutkaan.Hyvin mahtui muuten viisi koiraa ja kolme naisihmistä samaan pikkuiseen mökkiin. Koirat tuli erinomaisesti juttuun, ei mitään kähinöitä.

Perjantai alkoi leirikisalla jossa mentiin Leian kanssa vähän omia ratoja, koira sinkoili ja kartturi sekoili - aika normimeininki siis. Lauantaina ja sunnuntaina oli molempina kahdet treenit. Kouluttajana meillä oli Janne Karstunen ja Jenna Caloander.

Molempina päivinä Janne ja Jenna oli tehneet kumpikin tosi kivat radat, joissa haastettakin oli ihan riittämiin.. Jannen kanssa hinkattiiin Leian keppejä myös siltä epävarmemmalta puolelta, ja saatiin vinkiksi treenata niitä niin että apuohjaaja kävelee toisella puolella keppejä ja se todella toimi hyvin. Niistoja hinkkailtiin molempien kanssa, ja valsseja, persjättöjä, sylkkäreitä.. Aika paljon ohjaustekniikkaa, mutta myös vauhdikkaampia pätkiä. Saatiin tosi hyviä neuvoja molemmilta ja niin kotiläksyä kun kannustavaakin palautetta tuleviin treeneihin mukaan. Sunnuntain aamutreeneistä saatiin videotakin, mutta laitan sen sitten myöhemmin kun se päätyy nettiin asti.

 17.päivä käytiin Leian kanssa suorittamassa BH-koe tuossa lähikentällä eli viilarilla. Meillä meinasi tyssätä koe alkumetreillä siihen kun tuomari aloitti puheensa "pk-koirilla on sitten ketjupannat kaulassa".. Minä olin lukenut pk-puolen säännöistä ettei nykyään katjupantapakko koske bh-koetta millään rodulla, tai sitten en vaan osaa lukea.. Luoksepäästävyydestä mainitsin asiasta tuomarille ja sain napakan kommentin että sitten et voi kilpailla ja sillä hyvä. Onneksi yksi järjestäjä sitten taikoi meille ketjun autostaan, joten päästiinkin osallistumaan - huh! Panta tosin oli niin iso että sinne olisi mahtunut toinenkin Leia, mutta kyllä se päällä pysyi vaikka roikkuikin aika alhaalla.

Leia aloitti paikallamakuulla, eli omistaja piinaavalla jännityksellä. Koiruus odotteli hyvin levollisen näköisenä kun tulin takaisin sen luokse toisen koirakon saatua suoritettua tottiksensa. Myöhemmin tuomari kertoi että se oli kesken makuun noussut seisomaan (!), mutta oli mennyt takaisin maahan. Tätähän en itse nähnyt kun seisoin selkä koiraan päin. Siitä huolimatta saatiin ihan hyvät arvostelut paikkiksesta.

Tottis meni ihan ok:sti, olisi se paremminkin voinut mennä. Henkilöryhmästä ei ottanut häiriötä yhtään, vaikkei oltu sitä ennätetty treenaamaan ollenkaan. Seuruu oli ihan hyvää, muttei yhtä intensiivistä kun treeneissä. Kaavio tuntui tuhottoman pitkältä ja paineistin Leiaa omalla jännittämiselläni. Liikkeestä istuminen sujui hyvin. Luoksetuloon tarvitsi kaksoiskäskyn (?!), mutta tuli hyvin eteen. Tuomari antoi kommenttia että ohjaaja jännittää vähän tuhan paljon ja nimenomaan allekirjoittanut sai omista virheistään palautetta. Koira suoritui testistä hyvin ja läpi päästiin siis.

Kaupunkiosuudella ei ollut mitään ihmeellistä, saatiin vain kehuja koiran käytöksestä. Leia kulki löysällä remmillä tiensivussa eikä reagoinut mitenkään fillareihin, koiriin, autoilijaan.. Nyt se on virallisesti ihan yhteiskuntakelpoinen elikko :-)

 

 Sitten ollaankin kisattu aksaa, aika monta starttia..vähän turhankin monta. Huomenna kisataan vielä kaksi ja sitten katsotaan ehditäänkö vielä ennen syysjuoksua enempää.

Nollaprosentti pyöreä nolla. Vitosia ja kymppejä sitäkin enemmän, ja jokunen hylly.. Kuvat on Pauliinan käsialaa parin viikon takaa (kiitos!:)) ja tämän päivän radat amyn videoimana: Eka rata ja toka rata. Rumia ratoja molemmat. Ekalla radalla tuli joku muistikatkos puomin jälkeen ja vein kepeille epävarmasti - leia paineistui eikä osannut. Loppu onkin sitten hyvä esimerkki siitä miksi koira kannattaisi aina päästää putkeen samasta suunnasta mistä sen tulisi tulla sieltä pois.. ;) Toisella radalla keppivirhe ja kontaktivirhe.. ihan oma vika, en nähnyt sen takaa osuiko jo kontaktiin ja vapautin sen, muuten olis ottanut sen. Huono, surkea ohjaaja. Aika oli tokalla radalla hyvä, -8 sek. ja oltaisiin päästy parempaankin jos olisin antanut sen irrota enkä saatellu joka esteelle.

Viime lauantaina Leia teki hienoja keppejä. Kuitenkin vitonen puomin ohituksesta (en ohjannut sitä sinne..) ja toiselta 10 kun olin niin paljon myöhässä vikalla kolmella esteellä joten Leia kielsi. Oltiin kuitenkin palkinnoilla molemmilla radoilla, koska nollia ei juuri noissa kisoissa jaeltu.
Sunnuntaina sitten yksi tosi hyvä rata joka hyllytettiin viimemetreillä ja Leia juoksi tokaan keppiväliin, ja yksi katasrrofirata kun Leia varasti joten olin koko radan ihan auttamattomasti myöhässä..

 

 Leevi on ollut nyt jo normaalimmalla liikunnalla viimeisimmät viikot eikä kipulääkkeitä ole tarvinnut syöttää. Paitsi eilen ensimmäisen kerran yli kuukauteen. Se rupesi kesken lenkin ontumaan etu- ja takajalkaa mutta illan lepo ja kipulääke sai sen taas ennalleen.. Toivotaan ettei vastaavia kipuiluja ja ontumisia ole tulossa enempää. Pikkukoira on nyt kyllä sairastellut tarpeeksi kuluneen kesän aikan.