26.8.2008

Tokoilua

Eipä olla tokoa treenattu ainakaan viikkoon, tai voi olla että siitä on kauemminkin. Leevi ei ole mikään synnynnäinen toko-koira, välillä on todella puuduttavaa kun koiraa ei vaan kiinnosta vaikka tekisin mitä ;) Eli motivaatio-ongelma on meitä kovasti vaivannut pitkän aikaa, ei sitten minkäänlaista edistystä. Varsinkin seuraaminen on ollut hidasta, kontakti meinaa tipahtaa koko ajan.

Tänään sitten päätin ottaa vähän tokoa lenkin yhteydessä. Mentiin hiekkakentälle puoleksi tunniksi treenailemaan. Yllätyin todella positiivisesti Leevistä, siis toi koirahan jopa osaa jotain! ;) Otettiin seuraamista, joka meni todella paljon paremmin kun ennen! Kontakti pysyi, jopa muutaman juoksuaskeleenkin verran. Ja koira oli ihan innoissaan tekemässä kaiken minkä käskin. Otin liikkeestä maahanmenoa, istumistumista ja seisomista. Maahanmeno menee hitaasti, istumaan meneminen ja seisomaan jääminen taas menee tosi kivasti :) Kaukokäskyjä ei vielä kovin pitkän matkan päästä oteta, mutta nekin onnistui ihan kivasti. Paikallaoloa otettiin, muutama lyhyempi ja muutama pidempi (2 min.). Hyvin onnistui :) Luoksetulot on aina olleet Leevin vahvuuksia, se tulee aina kovaa vauhtia luokseni. Vapautin sen aika tiuhoin välein, ettei innostus taas lopahda. Ja Leevi joka ei yleensä leiki, otti innoissaan kepin suuhun ja sai vauhdikkaan hepulikohtauksen aina vapaa-käskyn kuultuaan :D Otin myös vapaana seuraamista, joka muuten menee paljon paremmin kun hihnassa. Jostain syystä se on ilman hihnaa paljon innokkaampi. Lopetettiin tokoilu vielä kun koiralla oli intoa, ja jäi molemmille hyvä mieli kun lopetettiin onnistuneeseen vauhdikkaaseen luoksetuloon.

Ensi viikolla alkaa treenit Myllypuron koirayhdistyksen perustottis ryhmässä :) Toivottavasti Leevi jatkaa samaan malliin, niin ei tarvitse selitellä että "kyllä se vaan kotona osaa" :D

1 kommentti:

Janni kirjoitti...

Aijjaa, no sehän kumma juttu :o Käytätkö exploreria vai mozillaa? Pitää koittaa korjata asia !
Teiltähän sujuu noi tokoilut hyvin! :) Yleensä sellanen jääkausi auttaa tohon motivointiogelmaan, meillä ainakin. Ootteko koskaan ajatellu lähteä kisaamaan ?
Olis mukavaa nähdä jossakin mätsärissä. Mä kattelen tässä, josko saisin itteni ja koiran hinattua jonnekkin päin Helsinkiä ;)