Tehtiin ihan simppeleitä ja vauhdikkaita ratoja. Leevillä oli taas meno päällä ja se oli oikein hieno :)
Vähän harmittaa kun Leevin kanssa harrastaminen on viimeaikoina vaan jäänyt tuohon agilityyn..
Sen kanssa on kivaa tokoilla ja mejästää, jälkeäkin voisi opettaa mutta tuntuu ettei aika riitä kaikkeen. Onneksi syyslomaan ei ole enää kovin montaa viikkoa..
Eilen oltiin molempien koirien kanssa tapaamassa Virvaa ja Muppea joka on molempien suuri idoli :-D Joukkoon napattiin myös afgaaniherra Barok. Koirien kanssa oltiin lähinnä metsässä, vesisateessa. Sen näköisiä oli turkitkin, joiden pesusta on tarkalleen 3 päivää.. Taitaa olla viikonloppuna taas koirien puunausta edessä 8) Alemmat kuvat on otettu tänään lenkillä, samoin Leian kuvat. Leevi on lievästi sanottuna kihara. Ylemmät kuvat otin sunnuntaina turkinhoitosession jälkeen, eron huomaa selvästi.
Tänään oltiin myös vesikoiratokossa neitosen kanssa.Tehtiin lähinnä maahanmenoja ja aloitettiin hypyn harjoittelu. Kävelin siis itse esteen vierestä ja käskin Leian hypätä. Hyvin sujui :) Ei olla ennen tokohyppyä tehty, mutta olen sen opettanut puunrunkojen yli hyppäämään eli käsky oli tuttu.
Maahanmenot liikkeestä alkaa sujua jo ihan hyvin, samoin seisomista liikkeestä ollaan alettu opettelemaan pikkuhiljaa. Näihin treeneihin ei oikeastaan muuta kuulunut, mutta tein Leian kanssa myös eteentuloja, seuraamista ym.
Enää on yksi kerta jäljellä tätä vesikoirien jatkokurssia ja ehdin jo harmittelemaan että päästään varmaan tokoryhmään vasta ensi keväänä..Mutta mahduttiinkin mukaan HSKP:n Toko1 kurssille, joka alkaa heti kahden viikon päästä :) Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti