7.5.2013

Vauhdikas viikon aloitus

Leialla oli toiminnan täyteinen ilta tänään :) Ensin neiti sai juosta vapaana muutaman kilometrin pelloilla ja metsässä, sitten ohjatut tokotreenit, pari starttia agiepiksissä + vähän treeniä ja loppulenkki.. Nyt voin kerrankin todeta että aika väsyneeltä näyttää piski. Leevi oli tänään vain seurana mukana ja kokoajan elätteli toiveita radalle pääsemisestä..

Tokotreenit meni tosi hyvin, mitä nyt tuo uutena tokoon tullut haukkuminen pääsi ihan uusiin ulottuvuuksiin kun Leia oli sitä mieltä että haukkumalla kannattaa kerjätä huomiota uusien tehtävien toivossa. Tälle on pakko tehdä jotakin, ettei se pahene tuosta yhtään! Tehtiin sitten niin että kun aloitti haukkumaan niin neutraalisti käskin sen maahan ja käänsin sille selän, siinähän räksytti yksinään höpötellessäni kouluttajan kanssa. Palkkasin vain täydestä hiljaisuudesta.

Treenattiin luoksarin stoppeja kiertämisen kautta ja hyppyä käskytettynä. Leia ennakoi nykyään perusasentoa eteentulosta. Toisaalta ei sen kanssa nyt siihen pk-puoleen ole panostettu muutenkaan, niin samantien viilaisi siistiä perusasentoon tulemista hypyltä, kun se muuten näyttäisi toimivan.. Kaukoja tehtiin vähän itsekseen, ja liikkeiden välejä.

Ja tosiaan pari starttia juostiin mölliradalla Leian kanssa treenien jälkeen, hyvin riitti vielä moottori agilityn puolelle. Eka rata oli muuten kiva, mutta ohjasin loppusuoraa ennen koiran esteen ohi tai nimenomaan en ohjannut sitä vaan oletin että se hyppää sen.
Tokalta radalta vitonen okserin pudotuksesta. Leia arvioi hyppynsä väärin (okseriakin voisi ehkä treenata joskus, köh..) ja tuli aika rumasti alas esteeltä pudottaen rimat. Seuraavalla hypyllä arvioi tarkasti oman hyppynsä ja hidasti vauhtia ennen sitä, mutta sitten taas tultiin kovaa vauhtia rata loppuun. Tehtiin vielä okseria + radanpätkää startin jälkeen ja hyppäsi sen tosi hyvin, onneksi ei jäänyt sitten varomaan tai säikähtänyt, se näytti nimittäin aika kurjalta.
Mutta kaikkiaan oikein tyytyväinen olin, kontaktit toimi loistavasti, pitkä pituus ei tuottanut ongelmaa, koiruus oli hyvin kuulolla, eikä pudotellut maksiesteitä ja vauhtikin oli hyvää.

Torstaina on tiedossa agilityn täyteinen päivä, ollaan aamusta iltaan ojangossa. Leia tulee starttaamaan ensimmäiset kisansa, ja minä jännitän niin paljon Leian keppejä että katsotaan mitä siitä tulee ;) Leevikin kisaa.. Ja arpaonni ei oikein suosinut meikäläistä, nimittäin Leia starttaa (40:stä koirasta..) toisena ja Leevi kolmantena omassa luokassaan..! Mun kisavalmistautumiseen olennaisesti kuuluu toisten suoritusten katselu ennen omaa rataa, ja olen ihan pihalla ollessani ensimmäisinä.. Mutta tällä mennään...

Ei kommentteja: