1.1.2015

Uuteen vuoteen!

 


Onnea ja iloa uudelle vuodelle 2015 kaikille tasapuolisesti!
 
 
Meillä uutta vuotta vietettiin kotona kolmikon kanssa ja mukaan liittyi vielä yksi portugeesineitonen lisää eli neljän koiran kanssa. Kukaan ei onneksi reagonut paukkeeseen mitenkään. Ulos mentin kuitenkin varmuuden vuoksi vasta yön hiljennettyä. Facebookin puolelle taas ilmestyi koirien katoamisilmoituksia kun sieniä sateella. Todella raivostuttavaa ja surullista miten joka vuosi käy sama juttu. Koiran paikka on uutena vuotena kotona, ei raketteja katsomassa eikä pihalla irrallaan. Musertavaa ajatellakin pieniä pentujakin paniikissa juoksevan aattoyönä sitä rätinää pakoon. Täytyy kädet ristissä toivoa että nämä koirat löytävät kotiinsa ja omistajat viisastuvat ensi vuonna. Jos minulta kysytään voisi koko raketit kieltää, niillekin rahoille löytyisi varmasti miljoonasti parempia sijoituspaikkoja..
 
 
Uusi vuosi havahdutti sihen että tämä on myös seitsemäs (!!) vuosi tämän blogin elämää! Ajan kulua ei voi pysäyttää millään. Nauran katketakseni lukiessani ensimmäisiä tänne raapustettuja kirjoituksia, mutta toisaalta en myöskään juuri siitä syystä ole halunnut aloittaa uutta blogia vaikka mieli tekisikin ajoittain. Blogia aloittaessa olin itse vielä peruskoulussa ja koiraharrastuskin oli aivan alkutekijöissään. Nyt itsellä tulee tänä vuonna vuosia täyteen peräti 23 ja Leevillä 12 ja Leiallakin 7. Näihin vuosiin on mahtunut isoja elämänmuutoksia. Koirat on olleet mukana niin ylä- kun alamäissäkin ja niiden kanssa on koettu yhtä jos toistakin, ja edessä on vaan uusia seikkailuja tulevinakin vuosina. Näiden vuosien aikana arkitottisryhmässä treenaaminen on vaihtunut kokeissa käymiseen ja useamman lajin treenaamiseen. Ensimmäinen harrastuskaverikin on siirtynyt pikkuhiljaa olemaan enimmikseen eläkkeelle menevimmistä harrastuksista. Leevi on yhä maailman paras pieni koira ja porskuttaa mukana ainakin samaa tahtia kun nuorempanakin!

Ei kommentteja: