Jopas on vähentynyt tämä kirjoittelu blogiin, lähinnä sen takia ettei koirien toilailuista ole juurikaan mitään kirjoitettavaa ollut viimeaikoina.. Sateinen marraskuu, treenimotivaatio vähän laskenut ja kokoajan sataa. Lisäksi isän poismeno on hidastanut vähän tätä treeniputkea, kun on ollut muutakin järjestelyä ja ajateltavaa.. Mutta täytyy kyllä sanoa että tämän parempaa tassuterapeuttia ei kyllä ole, Leia tuo mulle lahjoja, nukkuu vieressä, pusuttelee ja heilúttaa häntäänsä 24/7. Siitä säteilee sellainen elämänilo. Tämän fiiliksen innoittamana päätin lähettää sähköpostianomuksen, päästäksemme mukaan kaverikoiratoimintaan tuomaan tätä iloa myös sellaisille ihmisille jotka ovat sen tarpeessa. Sain viestiä että vaikutamme hyvältä koirakolta kaverikoiratoimintaan, mutta koiran tulisi olla mielellään 2 vuotias jotta elämänkokemusta olisi kertynyt riittävästi. Nyt mietin pitäisikö yrittää Leevin kanssa, mutta katsotaan.. Vuoden päästä sitten viimeistään kehotettiin ottamaan uudelleen yhteyttä. Saattaa olla että Leia lähtee vielä lähiviikkoina vanhainkotiin tutustumaan, työharjoittelupaikkaani..
Leevi on nyt kolme viikkoa asustellut pois kotoa, ja varmaan viikon sisällä tulee takaisin. Hoitopaikka vaihtui kylläkin, Leevi muutti Heidin luokse. Mikäs sen ihanampaa kun kahden piisonitytön kanssa asustella :-) Leian juoksuista ei ole enää muita merkkejä kun uroksia hullaannuttava tuoksu :-D Leevin kanssa kun tiistaina vietin koko päivän kun lähdettiin kyläilemään niin en voinut välttyä tuijottavalta katseelta, ulinalta, itkulta, nuolaisulta - epäilemättäkin tuoksuin Leialta. Tarkoitus oli silloin lähteä agilityyn illalla, ja tuli taas esille miten kätevää oliskin omistaa auto ja kortti.. Varasin aikaa pari tuntia ja neljällä bussilla piti mennä. Bussit tuli ihan miten sattui, aikaa meni lähinnä pysäkillä seisoskeluun sateessa. Lopulta jouduin ilmoittamaan ettei me millään ehditä, kun oltiin vasta puolivälissä matkaa kun treeneihin oli enää vartti aikaa. Niinpä tein U-käännöksen ja lähdin viemään Leeviä takaisin..
Välillä tekisi mieli lopettaa koko agility, kun on niin hankalan matkan päässä ja olen aina vasta puolenyön jälkeen kotona. Mutta joku mut saa aina jatkamaan, ehkäpä se hymy joka koiran naamalle syttyy päästessään radalla ja se fiilis hyvin menneen tunnin jälkeen :-)¨
Leevin hoitojaksosta on ollut myös hyötyä, tuntuu että on ollut tosi positiivista saada olla Leian kanssa kaksin, ja se kyllä nauttii kun saa olla ainut koira. Muutenkin olen oppinut tuntemaan tuota koiraa paremmin, ja se mua. Ihan sellainen olo että luetaan toisiamme ihan pienistä eleistä, melkeinpä ajatusten kautta :)
Leian kanssa ollaan tokoiltu joka päivä. Alon liikkeitä hinkattu kaikkia paitsi hyppyä. Seuraamisessa ollaan taas edistytty, käännöksissä eritoten :) Kaukoja ollaan treenitty ihan hyvillä tuloksilla ja kapulan pitoa perusasennossa ja edessä. Vielä tarvitsee kapulasta pitää kiinni itsekkin, mutta osaa ottaa sen suuhunsa eri korkeuksilta ja suunnilta. Pikkuhiljaa, eihän tässä mikään kiire sen kanssa olekkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti