30.9.2010

Leia tokoilee ja agiliitelee



Leia on ollut viimeisen viikon taas oikein pätevä pikkulikka treeneissä, ja kuten kuva kertoo niin yhtä innokas se on ollut avustamaan arkiaskareissakin ;)

Tänään käytiin päivällä ojangossa agittaamassa Leian kanssa kahdestaan ja jätettiin raa'asti Leevi kotiin. Leialla oli huoimasti tullut lisää intoa kontaktiesteisiin. Puomi ei enää ollut pelottava, ja A'lle kiidettiin sellaista vauhtia etten meinannut ehtiä pysäyttämään sitä kontaktille. Tein sen kanssa myös ohjausharjotuksia putkilla ja opeteltiin uusina esteinä pituutta ja rengasta, joiden opettaminen on jostain syystä unohtunut. Keski hetken ennen kun neiti tajusi että siitä renkaasta tosiaan hypätään läpi, ei kierretä eikä tulla ali. Naksuttelin oikeita suorituksia ja aika hyvin tuo oppikin esteen idean. Elikkäs lähinnä yksittäisiä esteitä treenailtiin, ja muutama parin esteen vauhdikas pätkä. Koira toimi oikein kivasti ja tosiaan tuo varmuus kontaktiesteillä on taas lisääntynyt :)

Alkuviikosta ollaan käyty tokoilemassa pari kertaa koiraseurassa. Löydettyäni melkein puolen vuoden tauon jälkeen naksuttimen, alkoi kaukot sujua kun tyhjästä ja seuraamisen käännökset myös. Noutoja tehtiin, oikein kivoja nekin. Paikallamakuissa on pysynyt rauhallisena ja varmana, mutta isolla koiraporukalla ei olla päästy tekemään. Leia on ollut tosi kivassa vireessä, muttei häsläillyt.
Leevi sen sijaan ei muuta ole tehnytkään tokoillessa kun häslännyt ja höslännyt kokoajan. Noutoa tehtiin, luoksetuloa ja seuraamista, kohtalaisella menestyksellä. Hirvee touhotus vaan päällä, vaikkakin toisaalta ihan kiva nähdä se tuollaisenakin välillä :D

Ei kommentteja: