Syömällä voittoon

Lueskelin eilen vanhoja blogimerkintöjä. Itseäni rupesi häiritsemään, että Leevin ruokaremontista oli mainittu vaan vähän sivulauseena, enkä koskaan kertonut sen enempää motiiveja siihen tai miten se jatkui. Korvatkoon tämä postaus nyt tuon tyhjän aukon. Maaliskuun ensimmäisinä päivinä 2009, me siis heitettiin lopullisesti nappulat menneeseen aikaan ja aloitettiin eliminaatiodieetti pitkän harkinnan seurauksena.

Leevin ollessa nuorempi (ja itseni!) en ollut kovin kiinnostunut koirien ravitsemuksesta, tai pikemminkin olin tietämätön. Täytyy myöntää etten edes ajatellut muita vaihtoehtoja kun eläinkauppojen kuivamuonatarjonnan. Toki myös lihaa tuli laitettua kippoon ainakin viikoittain, mutta useimmiten kypsytettynä. Leevin ollessa alle pari vuotias, se alkoi rapsuttelemaan itseään toistuvasti (ei mitenkään akuutisti, oltiin jo vähän havaittu sitä ennen että yhdessä tassuista alkoi turkkia olla hitusen vähemmän, ja pää-niska alueella myös). Vaihdettiin aina ruokamerkkiä toiseen ja oireet lähes poikkeuksetta aina hävisivätkin joksikin aikaa, mutta tulivat aina takaisin jonkin ajan kuluttua.

Suurin erehdys ruokakokeilujen saralla oli ehdottomasti yhden viikonlopun ruokinta marketista ostetulla nappulalla, ruoka kun oli äkillisesti loppunut eikä eläinkauppaan enää päästy ja Leevin kanssa oltiin lähdössä reissuun. Koira kutisi jo ensimmäisen päivän jälkeen ja seuraavana päivänä silittäessäni sen turkkia, huomasin valtavia mustia rupia sen kaulassa. Ruvet rupesivat märkimään, koko koira haisi kuvottavalle, ja maanantaina se olikin pakko saada eläinlääkärin hoitoon. Se siitä ruokintakokeilusta.

Oli parempia ja huonompia kausia. Mitään rapsuttelua vakavampaa ei ilmennyt, yöllä tosin joutui heräilemään koiran rapsuttaessa itseään ja turkista huomasi että päästä ja osittain tassuistakin harveni turkki pikkuhiljaa. Satunnaisesti jatkuva raapiminen sai aikaan pieniä rupia Leevin kuonoon. Nyt jälkeenpäin mietittynä mahtoi olla koirankin elämä stressaavaa, kun kokoajan kutitti ja oli pakko heräillä kesken unien kirputtamaan itseään.

Jälkeenpäin ihmettelen myös miten jaksoin vuosikausia kuvitella että Leevin rapsuttelut loppuu uudella ruokamerkillä, sillä niitä kokeiltiin liki kymmenkunta erilaista. Yritin vain sulkea pois kaikkea mahdollisia allergian aiheuttajia. Ei auttanut apteekin shampoot, ei madotukset.. Oli kai myönnettävä että kyse voisi oikeasti olla ruokaallergiasta.

Olin jo aiemmin kiinnostunut barf-ruokinnasta, mutta siitä oli tarjolla niin ristiriitaista tietoa etten tiennyt keneen uskoisin ja keneen en. Yritin hakea lisätietoa aihetta käsitteleviltä luennoilta, netistä ja yleisiä kokemuksia muilta harrastajilta. Luennoilta jäi lähinnä sellainen kuva että täytyisi omistaa vähintäänkin kotilaboratorio voidakseen noudattaa tätä ruokintatapaa. Mihin unohtui maalaisjärki? Kun sitten onnistuin lukemaan ihmisten positiivisiakin kokemuksia aiheesta etenkin allergisten koirien kanssa, rupesin ajattelemaan että ehkä mekin päästäisiin allergiakierteestä eroon uudistamalla ruokavalio totaalisesti.

Leevi aloitti siis eliminaatiodieetin maaliskuussa 2009, jolloin sen ruokavalio koostui liki kolme kuukautta pelkästään kananlihasta, -rustoista ja -elimistä sekä vihersalaatista ja kurkusta.

Laajensin pikkuhiljaa sen ruokavaliota, eikä raapimista enää ilmennyt lainkaan, mikä helpotus!

Sen lisäksi että allergiaoireet kaikkosivat, tuli muitakin positiivisia muutoksia mitä en olisi osannut odottaa. Hampaista kaikkosi hammaskivet, ulostemäärä pieneni 2/3, koirasta tuli iloisempi ja sillä ei ollut enää nälkä vuorokauden jokaisena tuntina! Sitä ennen se oli satunnaisesti seikkaillut mm. kirjahyllyssä varastamassa akvaariokalojen hiutaleruokaa, varastanut pussillisen ruisleipää, syönyt keittiön kaapista öljykapseleita 100 kappaletta ja sen sellaista...

Mitä nykyään Leevin ruokavalioon tulee, niin se on kutakuinkin yhtä monipuolinen kun Leiallakin, jonka kippoon voi laittaa ihan mitä tahansa. Ainoa minkä kanssa olen varovaisempi on naudan liha, mutta sekään ei tuota mitään ongelmia kohtuullisina määrinä. Tosin luuvalikoima rajoittuu lähinnä broilerin siipiin ja rustoihin, sekä jauhettuihin luihin/rustoihin, koska herralta puuttuu yksi luiden syönnin kannalta olennainen poskihammas. Se siis jouduttiin vuosi sitten poistamaan tapaturman seurauksena.

Hyvin pienellä vaivalla siis loppuenlopuksi päästiin eroon allergiakierteestä, joka oikeasti alkoi olla hyvinkin puuduttava, koska tunsin olevani niin avuton tekemään asioille mitään. Nyt kahden vuoden jälkeen en voi kun ihmetellä miksen siirtänyt sitä pois teollisesta muonasta jo aikoja sitten? En oikeastaan pidä sitä kovin ihmeellisenä että koira oireilee syödessään sille luonnotonta ruokaa, joka kaikenkukkuraksi vieläpä sisältää säilöntä- ja jopa väriaineita. Kaiken järjen mukaan siis Leevinkin allergiat ovat peräisin joko varastopunkista, viljasta tai näistä säiläntäaineista - tai niistä kaikista, koska se ei oireile kun kuivamuonasta.

Leian barffailusta se verran myös, että neiti söi siis kasvukautensa kuivamuonaa, mutta siirtyi kuitenkin reilusti ennen vuoden ikää raa'alle. Tosin neiti oli jo pikkupennusta asti syönyt nappulan ohella myös raakaa lihaa, elimiä ja rustoja. Alkuun oli Leian kanssa hankaluuksia luiden sulamisen kanssa, ja sen takia meinasin siirtää sen takaisin nappulalle. Onneksi en siirtänyt, vaan rupesin siedättämään sitä rauhallisesti luihin. Nykyään se pystyy syömään jo isompiakin määriä luita kerrallaan, eikä mitään ongelmaa :) Leian suurin ero teollisen ja luonnonmukaisen ruuan välillä on ollut huima ruuan imeytumisen osalta. Nappulalla se sai syödä kun pieni hevonen- ja tuntui kun siihen ei olisi matkan varrella imeytynyt juuri mitään. Ja turkin kunto nyt luonnolliseti muuttui parempaan suuntaan myös.

Syy siihen miksi Leiaa en heti siirtänyt barffille, oli pelko siitä että onnistuisin kokemattomuuttani vaikuttamaan negatiivisesti pennun kasvuun ja kehitykseen. Nykyään olen optimistisempi pentujenkin barf-ruokinnan suhteen :)

Ylläoleva kuva Leevistä on otettu kesällä 2008 ja alempi tämän vuoden helmikuussa. Ylläolevassa huomaa että turkki on kuonosta ja etenkin otsasta ihan kulunut, alemmassa sillä alkaa olemaan jo turkkia naamassakin, vaikkakaan tuskin sille koskaan kovin muhkea turkki tulee päähän enää kasvamaan, mutta se jopa näyttää jo bichonilta.

Itse olen kuluttanut tunteja ja taas tunteja syventymällä tähän ruokintamuotoon, ja täytyy sanoa että koirien ravitsemus (ja miksei ihmistenkin) on ihan uskomattoman mielenkiintoista. Siitä saisikin aikaan vaikka kuinka pitkän postauksen halutessaan. Barffaaminen tukee myös omia arvojani liittyen ympäristöön ja ravintoon. Syyt siihen ovat kutakuinkin samat kun omaan kasvissyöntiinikin :)

Barf-ruokinnan toteuttaminen on oikeastaan varsin yksinkertaista - toisin kun moni luulee. Itse en koiriani enää vaihtaisi syömään teollista ruokaa mistään hinnasta. Näin meillä tullaan syömään tänään, - ja huomenna. Muiden valintoihin en nyt sen enempää ota kantaan, mutta tässä nyt omia kokemuksiani, lähinnä Leevin allergioiden suhteen.