8.6.2011

Agilitykoiruuksia

Täällä podetaan näköjään jonkinlaista agilitykärpäsen puremaa, sillä tajusin juuri että eihän me olla vähäänaikaan muuta treenattukkaan.

Leian torstain treeneistä en olekkaan vielä kirjustanut mitään, mutta siis neidin kanssa tehtiin tehokkaasti putken hakemistreeniä ja harjoiteltiin matalalla rimalla takaakiertoja ja etenemisiä hypylle sekä kutsuna että eteenlähetyksinä. Lisäksi treenattiin sitä ettei esteillä aina saa sännätä, vaan joskus palkka tulee istumisesta koiran taakse. Tehtiin taas pitkälti namialustan kanssa harjoituksia. Putkia tehtiin tälläkertaa erilaisista kulmista ja erilaisilta etäisyyksiltä lähetettyinä, eri muotoisille ja värisille putkille. Leia teki hyvin ja sellasella ihanalla innolla :) Uusiahan nämä asiat eivät sille olleet, mutta oikein hyvää kertausta :)

Maanantaina oli tarkoitus lähteä ojankoon omatoimitreenaamaan, mutta tuli niin hirveä helle aamupäiväksi etten viitsinyt lähteä koiraa kuumassa bussissa raahaamaan treenikentälle..
Harmittaa sinänsä kun ei joka viikko varmasti päästä ohjattujen välissä treenaamaan, mutta ei voi mitään. Siinä täytyy aina olla melkein koko päivä aikaa, kun matka ojankoon kestää useimmiten n.1,5 tuntia ja koko reissuun sellaset 4 tuntia. Ei ihan joka päivä pääse lähdettyä, etenkin nyt kun työvuorot on olleet niin iltapainotteisia.. Ensi viikolla sitten on enemmän aikaa kun on useampia vapaita :)

Leevi on myös tehnyt tosi hienoja agilitytreenejä :) Eilen herra sai treenailla rataa harjoitellen samalla takaakiertoja, niistoja ja keppien hakemista. Takaaleikkauksiakin tehtiin oikein urakalla, ja aika paljon se on niiden kanssa edistynyt. Yhdessä vaiheessa se piti aina valssaten viedä joka paikkaan, mutta nyt kestää hyvin ja irtoaa paljon paremmin. Leevi oli myös hiljaa koko radan, joten pahempia mokia en tainnut ohjauksen kanssa tehdä.. :D Sieltä tulee aina rehellistä palautetta, jos ohjaus on huonoa.. Leevin kanssa olis nyt heinäkuussa suunnitelmissa kierrellä HAU-openeita, möllejä siis. Hauska nähdä miten siellä menee, kun viimeksi ollaan mölleissä käyty joku 1,5 vuotta sitten..! Jotain äksöniä Leevinkin elämään, kun tapahtumakalenteri pullistelee aina Leian treeneistä, kokeista ja näyttelyistä.

Ei kommentteja: