19.6.2011

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko

Tarkoitus oli jo aamusta lähteä Ojankoon agittaamaan, mutta satoi vettä koko päivän. Niinpä lähdettiin vasta sateen jälkeen, illalla ja lähtipä Amykin koiriensa kanssa mukaan :)

Sen lisäksi että illalla oli hieno ilma, niin myös molemmat koirat toimivat hienosti! Molempien koirien kanssa teemana oli keppien hakeminen erilaisista kulmista ja hyppytekniikan vahvistaminen jumppasarjalla. Lisäksi Leia treenasi kontakteja ja Leevi keinua ja rengasta.



Leevi teki ensimmäistä kertaa jumppasarjana hyppyjä, sille ei oikeastaan koskaan ole hyppytekniikkaa opetettu, eikä siinä nyt mitään suurempia ongelmia ole ollutkaan. Herra kiiti namialustalle hurjaa vauhtia ja oli tosi malttamaton lähdössä, mutta tosi hienosti se teki!

Leia teki samaa harjoitusta. Hyvin meni sekin, vauhti kasvoi joka kerralla, mutta se keskittyi kuitenkin siihen hyppäämiseen eikä pelkästään nopeaan etenemiseen.



Sitten keppejä. Leian kanssa kujaa namialustalla, eri kulmista lähetyksiä ja erilaisilta etäisyyksiltä. Kokoajan kepeillemeno on varmempaa, ja ne mennään lujaa! Kuja on tosi leveä vielä, mutta hiljaa hyvä tulee. Leeviä lähettelin puolikkaille kepeille eri kulmista ja kerrankin se haki tosi hienosti kepit ja teki ne itsenäisesti. Jossain vaiheessa sillä oli hirveä tarve ryysiä sinne kepeille katsomatta mistä aloittaa ja katse liian korkeella. Nämä oli hienot.



Leevi teki myös keinua, mitä ei olla sitten viimesyksyn jälkeen tehty. Muistin kyllä että se on nopea ja rohkea keinulla, mutta.. Tyyppi veti ensimmäisenä oikein tyylikkään lentokeinun, ei ainakaan vauhtia puuttunut, huh! Muilla kerroilla tajusin karjasta sille, että se muisti odottaa hetken keinun laskeutumista. Palkkasin Leeviä muuten lelulla ja sehän revitteli tuolla kentällä kun mikäkin! Jee :) Renkaassa päästiin vanhan ongelman äärelle: alijuokseminen! Kun se malttaa keskittyä, niin keskeltä menee mutta kun rengas tulee vauhdikkaalla suoralla niin ei se viitsi hidastaa. Saatiin kuitenkin monta onnistunutta suoritusta ja palkkasin niistä heti kunnolla.


Leian kanssa tehtiin vielä hyppyä ja putkea sarjana, ja palkkasin heittämällä lelun loppuun. Hyvin toimi ja vauhtia riitti :) Kontaktit edistyy pikkuhiljaa, niitä ollaan vielä treenailtu erikseen. Alas- ja ylösmenoja, ja kovasti se ainakin kontaktille hakeutuu.

Ei kommentteja: