4.4.2012

Huhtikuu on tokokuu

Varautuukaahan siis tokotäyteisiin postauksiin. Nyt on suorastaan pakko treenata tokoa jos meinaan tuon öttiäisen ilmoittaa _ensi kuussa_ tokokokeisiin! Ja miksikäs ei treenattaisi, kun tuo pieni portugalilainen on niin innokas treenikaveri. Nyt alkaa myös ulkona olla aika inhimilliset treenisäät, märkää toki - mutta ei enää polviin saakka lunta!

Eilen tokoiltiin omalla laumalla tuossa lähikentällä ja tänään Amy koirineen tuli treeniseuraksi. Eilisen treenit oli lyhyet. Tein Leian kanssa ensimmäistä kertaa aikoihin paikkista niin että olin itse piilossa. Palkkailin sitä usein, ja Leia oli melko lähellä piiloa. Neiti ei ollut moksiskaan siitä että poistuin näkökentästä. Tätä me aletaan hiljakseen treenaamaan systemaattisesti, koska mulla on varovainen tavoite korkata syyskuussa avoin luokka ja tuo tulee olemaan se juttu missä treenattavaa riittää eniten.

Tänään tehtiin Leian kanssa seuraamista, liikkeestä seisomisia, paikkiksia, noutoa ja luoksareita. Paikallamakuita enimmikseen alo-tyyliin, taisin vain käväistä jossain välissä pikaisesti piilossa. Muutaman makuun se oli yksin, yhdessä taas Touhon seurana. Kahdesti koiruus onnistui nousemaan seisomaan sen jälkeen kun olin sen välissä käynyt palkkaamassa, tähän löytyi syy nopeasti. Olen antanut sille normaalisti käskyn uudestaan sen jälkeen kun olen käynyt sen välissä palkkaamassa, nyt en antanut joten se oli vähän hukassa mitä siltä haluan. Muuten paikkikset oli kivoja, vaikka maa olikin paikoittain yhtä kuralammikkoa.

Seuruupätkät oli ihan kivoja, samoin liikkeistä seisomiset - joissa vapautin sen heti pysähdyksen jälkeen takapalkalle syömään raakaa jauhelihaa. Stoppasi näin hyvin. Eilen valui kun palkkailin kädestä. Jatketaan takapalkalla.

Luoksareissa eikä noudoissa törmäillyt lainkaan, hyvähyvä! Hyvä on muutenkin mieli viimepäivien tokoista, ja positiivisella asenteella jatketaan. Hiottavaa löytyy tauon jälkeen, mutta joitain asioita on loksahdellut paikalleen ihan itsestään.

Ei kommentteja: