7.3.2013

Mölliluokkalainen


Leian kanssa ollaan nyt käyty harjottelemassa kisaamista agissa, mölliradoilla on siis kirmailtu näin alkajaisiksi. Kaikkein tyytyväisin olen ollut neidin käytökseen hallilla, häkissä on nukuttu rennosti ja kisapaikalla käyttäytyminen sujunut tosi rauhallisesti. Ei huutamista, ei sähläämistä, vaan sellainen normi treeni-Leia joka osaa ihan käyttäytyäkin. Ja häiriötä on kuitenkin ollut reippaasti, sillä sekä lauantaina että tiistaina oli ojangossa aika moinen säpinä ja hulina.

Lauantain möllirata oli aika haastava tälläisen möllikoirakon mielestä, tai sitten tollaisia pitkiä estevälejä ja tiukkoja käännöksiä tartteisi treenata paljon, paljon enemmän. Video todistaa ettei ohjaajakaan ihan virheetön ollut, olin niin myöhässä joka käänteessä ja Leiakin tuntui jotenkin tahmealta. Kontaktit se teki hyvin, mitä nyt valui toisella radalta puomilla, enkä tajunnut siinä palauttaa sitä takaisin.. Oli siinä ihan hyviäkin pätkiä seassa. Hauska jotenkin huomata että todellakin jännitän Leian ohjaamista möllikisoissa, Leevin kanssa sellasta samanlaista fiilistä ei ole vähään aikaan ollut. Maksikoiran ohjaaminen on jotenkin vaikeampaa kun tuon minin, täytyy todellakin opetella ajoittamaan omaa ohjausta paremmin. En vielä osaa yhtä hyvin luottaa Leiaan, kun tuohon piisonijätkään. Jokatapauksessa videot radoista (kiitos Sara!): tässä ja tässä .

Tiistaina taas suunnattiin hallille mölleihin. Tuli taas useampi tuntia kisatilannetreeniä, koska maksit aloitti lopulta vasta kymmenen jälkeen illalla. Rata oli melko simppeli, mutta kuitenkin sopivasti haastetta. Etenkin kontaktiesteet tuppaa vetämään Leiaa puoleensa, ja ne oli tarjolla radallakin. A/puomi - putkierotteluita oli radalla, ja niitä ei olla pahemmin nyt tehtykään viime aikoina.
Leia teki kaksi tosi kivaa rataa ja vauhtia oli enemmän kun lauantaina. Ekalla radalla otettiin hylly, kun Leia singahti puomille omin luvin. Toiselta radalta vitonen, kun olin taas myöhässä samassa kohtaa ja jouduin niin jyrkästi heittämään koiruuden pituudelle että se osui siihen tassullaan hypätessään. Tällä tuloksella kuitenkin neljäs sija ja muutama piste hallicupissa. Olin ihan tosi tyytyväinen Leian suoritukseen ja ihan erityisesti sen kontakteihin jotka se otti tosi huolellisesti!

Tänään käytiin ojangossa treenaamassa jälleen, tälläkertaa oltiin niin hyvissä ajoin ennen ohjattuja treenejä hallilla että ehdin tehdä rata- ja keppitreenejä Leevinkin kanssa. Leevi teki tosi itsenäisiä keppejä ja takaaleikkauksia oikein tehostetusti radalla, nekin toimi. Piisoni oli niin innoissaan, kun sen kanssa ei sitten viime kisojen ole tehty mitään pidempää rataa.

Leia varasteli tänään lähdöissä (epiksissä ei mitään tollasta ollut, vain treeneissä..?) ja meni niin vauhdilla että olin jatkuvasti myöhässä. Tehtiin koko rataa ja välillä palkattiin radan vauhtiosuuksista etupalkalla että saataisi vähän irtoamaan tuota otusta lisää. Kepit haki hyvin ja oli hieno, mutta edelleen viisi verkkoa mukana. Taidan lauantaina lähteä taas hinkkaamaan keppejä hallille, josko päästäisiin hiljakseen niissä vähän eteenpäin..

Eli meille kuuluu tällä viikolla lyhyesti agilityä ;) Juoksuja ei näy eikä kuulu, joten treenit jatkuu normaalisti. Kaipa se lykkää niitä mahdollisimman huonoon ajankohtaan sitten.

Ei kommentteja: