2.3.2013

Vuoristoradan kyydissä

 
Blogiin kirjoittaminen on taas totaalisesti jäänyt. Joskus vaan tuntuu että on parempi pysytellä hiljaa kaiken ajatustulvan keskellä ja miettiä ensin asioita omassa päässään ennen kun tarinoi ne kaikki tänne julkiseen päiväkirjaan.
 
Maaliskuuksi vaihtuminen tarkoitti ilmeisesti kumppareiden esiin kaivamista kaapista, tassupyykkiä ja pääkallokelejä, mutta myös sitä aikaa kun molemmilla koirilla on hormonit sekoittaneet päät ihan totaalisesti. Leia valmistelee kevätjuoksujaan ja Leevi on onnensa kukkuloilla. Raukka ei tiedä joutuvansa tälläkin kertaa evakkoon kun sen aika tulee. Leian mielialat menee kun vuoristorataa, ja Leevi taas elelee omassa pienessä kuplassaan haaveillen. Välillä niin raivostuttaa tuo narttukoira, sen elämä tuntuu olevan yhtä myllerystä ja verrattain sillähän on vielä helpot juoksuajat moniin muihin verraten. Saa nähdä kumpia tässä taloudessa tulee jatkossa olemaan, puolensa molemmissa...
 
Juurikin tästä syystä pistettiin tokoilut jäihin pariksi kuukaudeksi ja ollaan keskitytty vain ja ainoastaan agilityyn. Samalla olen alkanut taas panostamaan koirien arkikäytökseen, aina löytyy hiottavaa. Lähinnä Leialle se on tarkoittanut odottamistreeniä ulkona niin että itse poistun jonnekin piiloon, irtokoirien ohituksia ja hiihtäjiin siedättämistä. Leevi on sellainen viilipytty erilaisia häiriöitä kohtaan, mutta Leia kiihtyy nopeasti ja siltä ei mikään jää huomaamatta. Sen kanssa tärkeintä onkin saada paljon itsehillintätreeniä ja varmuutta uusien tilanteiden kohtaamiseen. Leevi taas treenaa kotona rottien sietämistä, kun sillä ajoittain menee niin maaniseksi niiden kyttääminen..
 
Motivaatio tokoiluun on täysin nollassa tällä hetkellä. Ei ollut järin viisas idea lähteä "kokeilemaan onneaan" kisaharkkaan muutama viikko sitten Agimestaan. Leia haukkui ja oli tosi levoton. Paikallamakuuta me lähinnä tultiin tekemään, ja ilmoitin kaikille mahdollisuudesta että Leia saattaa nousta (koska kisatilanne..) ja palkkaisin sitä mahdollisimman tiuhaan. En ehtinyt kun piilolle, niin neiti juoksi rivistä. Samaan aikaan oli lähtenyt myös toinen koira makuusta, en tiedä kumpi lähti ensin ja ottiko siitä häiriötä.. En saanut palauttaa koiraa kehänauhojen sisäpuolelle, mutta jatkettiin makuuta kehän vieressä ja pysyi loppuajan mutta.. Ei se mikään positiivinen paikallamakuutreeni ollut todellakaan, eikä mitenkään parantanut meidän kisamakuu-ongelmaa. Huoh.
 
Olin niin tuohtunut että oli kehään mennessä jo todella huono fiilis. Leia kestää nykyään jännitystäni ja kireyttä paremmin, mutta nyt onnistuin tartuttamaan fiilikseni koiraan ja se selvästi paineistui seuruussa. Leialla ei ollut aikomustakaan tehdä oikein, se teki ihan ihmeellisiä virheitä. Olin niin vihainen mielessäni katsellessani koiran touhuja (alisuorittamista) että päätin tehdä vain noudon, luoksarin ja hypyn jotka on Leian vahvuuksia. Luoksarissa varasti, noudossa palautti sivulle.. Hyppy oli hieno, mutta se ei kokonaisuutta pelastanut. En todellakaan ole ihminen joka suuttuisi koiralle epäonnistumisista, saatika koskaan syyttäisi epäonnistumisista niitä mutta yllätyin itsekin miten suuren epäonnistumisen tunteet yksi leikkimielinen tokokisa voi aiheuttaa. Olin todellakin valmis jättämään koko harrastamisen.. Pakkasin laukkuni ja lähdin kotiin heti oman vuoron jälkeen, oli mitta niin täysi ja paha mieli kaikesta. Parempi olla treenaamatta kokonaan tokoa vähään aikaan, koska en halua koiralla yhtään epäonnistunutta treeniä enää alle. Mielummin niin helppoja harjoituksia ettei se voi kun onnistua.
 
Agin osalta menee hyvin. Ollaan treenattu 2-3 kertaa viikossa hallilla, joista torstain treenit ohjattuina. Leian vauhti ja suoritusvarmuus kasvaa kokoajan. Lähdöissä on ollut vähän ongelmia, mutta niitä on treenattu. Kepit aiheuttaa tällähetkellä harmaita hiuksia, mutta niistä saisi kirjoitettua vaikka oman postauksensa.. Täytyisi saada joku joskus kuvaamaan meidän keppitreenejä, jos näkisin mikä niissä mättää. Pöytää tehtiin eilen piiiitkästä aikaa radalla, ja pakko sanoa että aika koomisen näköinen oli tuo pikkuportugeesi seistessään käytännössä etujaloillaan luullessaan sitä kontaktiesteeksi :D Kyllä se sieltä muistui mieleen kuitenkin.
 
Leevi on myös ollut treeneissä ihan tykki, se menee toisinaan niin lujaa pienet radanpätkät mitä itsekseen hallilla hinkataan etten muistanutkaan miten kovaa se pääsee. Viimeksi kuumui niin että nappasi lahkeestani ohi mennessään, sitäkään en ole nähnyt pitkään aikaan. Joskus nuorempana kuumui välillä radalla juurikin noin.. Tuntuu että viimekertainen fyssarikäynti teki ihmeitä, se todellakin menee kovempaa ja lenkillä ravaa niin helpon näköisesti. Piisonilla kun on tapana körötellä mielummin sellaisella lyhyellä laukalla, kun oikeasti ravata kunnolla.
 
Lopuksi kuvia vähän tärähtäneen näköisistä karvaisista.. Tervetuloa vaan kevät, sateet, kikkura turkki, mutatassut ja keskijakaukset!
 






2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ehkä teille tekee hyvää keskittyä vain agilityyn vähäksi aikaa. Agissa epäonnistumiset ei koskaan tunnu yhtä pahalta kuin tokossa. Teillä meni lauantai episrata tosi hyvin vaikka möllirata oli aikas haasteellinen. Ootte ihan valmiita kisaamaan kun saatte kepit kuntoon. Ja toivotaan että saatte toko puolenkin taas pelittämään :)

Laura kirjoitti...

Tuo on niin totta, agissa epäonnistumiset tuntuu niin mitättömän pieniltä eikä huonot kisatulokset harmita juuri koskaan. Joskus on myös ihan aiheellista keskittyä vaan yhteen lajiin kerrallaan. Kevät ja kesä tuo kuitenkin mukanaan aina lisää treenattavia lajeja. Ja jos totta puhutaan niin toukokuussa olisi aluatavasti tarkotus päästä taas kisaamaan tokoa, ja sen eteen jo suunnittelen innolla uusia treenejä :D