Poika on tullut kotiin

Rakas pikkukoira saapui tänään hoitoreissultaan, kävin sen päivällä hakemassa kotiin :)

Herrasta oli hoitoreissun aikana kuoritunut taas varsinainen kakara. Käytännössä se oli yksin ehkä kolmesti viikossa max.puoli tuntia kerrallaan, ja sen ajan se hyödynsi useampana päivänä kepposten tekemiseen. Mainittakoot että kotona ollessa sen tapoihin ei kuulu tehdä mitään tihutöitä, ja se yksinoloaikakin on päivittäin huomattavasti enemmän.. Leevi oli mm. silpunnut pöytäliinan, pudotellut tavaroita pöydiltä, silpunnut roskakorien sisältöjä ja varastellut kissanruokaa. Jälkimmäisen seurauksena koiruus on rapsuttanut niskastaan käytännössä kaikki karvat pois ja tilalla on epämiellyttävän tutun näköinen ruven alku. Samanlaisia oli nimittäin silloin kun herra söi sille sopimattomia nappuloita. Samasta syystä sen silmät rähmii ja turkkia on kadonnut vähän päästäkin. Hemmetin koira, miksi se on niin ahne.. Täytyy keksiä joku keino tähän, nimittäin olen muutaman viikon menossa koirien kanssa kissanhoitokeikalle vuorostani samaan talouteen.

Leevi oli myös kunnostautunut riehumalla kissakaverinsa kanssa samaan tapaan kun silloin nuorempana. Olivat viilettäneet kunnon hepuleita yhdessä pitkin kämppää.. :D

Tällä hetkellä tuo piisoninrötjäke istuskelee eteisessä koiraportin takana piippaillen tuon tyttösen perään. Koska Leia juoksee näemmä edelleen, niin oli pakko laittaa koiraportti keskelle kämppää erottaakseen koirat. Leevi saa oleskella eteinen-makuuhuone akselilla ja Leialla on olohuone-keittiö reviirinään. Oman mielenrauhani takia halusin kuitenkin Leevin jo kotiin, tai lähinnä mietin ettei tuollaista edellä mainitun laista tuholaista voi kenenkään hermo kestää. Kotona se on kuitenkin rauhallinen ja kiltti, vaikka vähän tyttösen perään inisisikin. Yhdessä ne kuitenkin lenkkeilee, pelisäännöt on siellä selvät molemmille "ahdistelu kielletty". Osaa Leevi kotonakin jättää käskystä naiset rauhaan, mutta en ota riskejä..

Tekniikan tavoittamattomat

Alan epäillä että teknisillä vempaimilla on jotain allekirjottanutta vastaan. Ensin pätki nettiyhteys, mutta alle pari viikkoa sitten sanoi puhelinkin itsensä irti. Eikun uutta puhelinta metsästämään.. Nyt uupuu vain lähestulkoon kaikkien tuttujen puhelinnumerot, jotka katosivat samassa rytäkässä. Eilen havahduin siihen että puhelin toimii muuten, mutta sellainen pieni mutta että en pysty soittamaan tai lähettämään viestejä ja tasapuolisuuden nimissä ei kukaan saa minuunkaan yhteyttä.. Tämä ihan vaan infoksi meidän koiratutuille, eli älkää ihmetelkö jos ja kun meistä ei kuulu mitään.

Nykyaika on niin riippuvainen puhelimesta. Käytännössä aika hiljaista on ollut viimeaikoina, kun ainoa sosiaalinen kontakti on työkaverit työpaikalla. Leevin kuulumisia en ole kuullut viikkoon, enkä tiedä saanko puhelimen toimintaan niin että voisin sopia sen hakemisesta. Toisaalta nautin tästä hiljaisuudesta ja riippumattomuudesta muista ihmisistä.. Mutta kieltämättä tuottaahan tämä hankaluuksiakin, se on myönnettävä.

Blogi on horrostanut vain, eikä ihme. Leia on harvinaisen helppo juoksu (*kop kop*) ja se on ollut tosi tasapainoinen ja rauhallinen. Juoksut taitaa kuitenkin olla loppusuoralla ja yritän pian saada Leevin haettua kotiin. Treeneihin ei olla (yllättävää?) päästy ja muutenkin juoksuisen narttukoiran kanssa olen todennut parhaimmaksi pelkän remmilenkkeilyn. Onneksi kohta on tämäkin aika takana ja normaali aktiivisempi arki taas edessä!

Neljä tassua kotona

Ja kotona vain tuulella käyvä narttukoira, joka potee parhaillaan juoksujaan.. Ennen juoksua se oli taas melkoisen sekaisin, koiruuden elämä oli yhtä suurta draamaa. Nyt kotona on maailman kiltein ja rauhallisin koira, joka haluaa paaaljon rapsutuksia.

Leevi muutti lauantaina hoitopaikkaansa, ja nauttii tällähetkellä elämästä kahden kissan ja yhden ihmisen muodostamassa laumassa. Kotiin sitä voidaan odottaa ehkä kolmen viikon päästä. On kyllä onni että sille on olemassa noin hyvä hoitopaikka.
Voin luottaa että sitä hoidetaan hyvin ja siitä pidetään. Lokoisat oltavat sillä on siinäkin suhteessa ettei sen tarvitse olla yksin juuri ollenkaan, ja huomiota satelee taatusti enemmän kun kotona. Sen lisäksi että Leevi on minulle hyvin tärkeä koira, on se ehtinyt hurmata monta muutakin ihmistä. Sille on aina ottajia lähipiirissä. Sikäli se on helppo hoidettava koska se muuntautuu sohvanlämmittäjästä lenkkikaveriksi ihan tarpeen mukaan, eikä todellakaan kärsi aktiviteettien puutteesta.
Se on harkitseva ja rauhallinen, ja koonsa puolesta helposti hallittava. Ei siis varmaan tarvitse ihmetellä miksi se on Leevi, joka pakkaa aina tavaransa juoksuajoiksi.. :)

Huomasin tosiaan torstaina treeneihin lähtiessä että kappas, Leiallahan on juoksu! Ovella teinkin siis äkkivaihdoksen, ja nappasin illan treenikaveriksi agitreeneihin Leevin. Leevi oli viimeksi agitreeneissä ollut muistaakseni elokuussa. Haukku oli herkässä lähdöissä, mutta rataa rakentaessa suorastaan nautin kun mulla oli koira joka ei päästänyt pihaustakaan! Leevi sai harjoitella rengasta ja sellasta iloista “rallattelurataa” eli pitkiä vauhdikkaita ympyröitä yms. Vauhtia siinä ei ollut samalla tavalla kun aiemmin olen tottunut, mutta epäilen että -21 asteessa puolen tunnin bussien odottelut ja 4 km lämppä-lenkki tekivät tehtävänsä. Ei se hidas ollut, mutta Leeviksi tavallista jähmeämpi vaikka innokas olikin. Hauskaa oli kuitenkin treenailla pitkästä aikaa pienen valkoisen kanssa :)

En vieläkään tiedä minkä lisenssin nyt hommaisin tälle vuodelle. Leian kanssa ei todellakaan ole tarkoitus kisaamaan lähteä agissa tänä vuonna, mutta seura vaatii vähintään harrastajalisenssin. Leevin kanssa taas ollaan vähän siinä tilanteessa että jos me meinataan jossain vaiheessa kisoissa pyörähtää, niin alkaisi olla korkea aika se tehdä tänä vuonna. Mutta Leevi ei todellakaan ole kisakunnossa, sen kanssa ei olla treenattu kunnolla niin pitkään aikaan että se vaatisi taas säännöllistä treeniä ja paneutumista muutamiin juttuihin. Todennäköisesti ei siis olla kummankaan kanssa kisoihin menossa, mutta jos Leevin kanssa innostuisikin kunnostautumaan ja tulee sellainen harmitus jälkeenpäin että miksei koskaan lähdetty kisaamaan vaikka se olikin mitä mainioin harrastuskaveri (ja teräshermoinen kisakaveri)..?

Leian kanssa elellään nyt kahden, ja tyhjältä tuntuu. Pirun juoksut. Täällä on selkeä "pikkukoiran vajaus".

Talven keskeltä

On taas jäänyt vähän blogin päivittely viimeaikoina, mutta hengissä ollaan :)

Nyt on jo pari viikkoa ollut ihan mielettömän ihania ja kauniita ilmoja, kyllä kelpaa! Leia rakastaa kunnon riehumishepulointia umpihangissa, Leevi taas nautiskelee auratuista teistä omaan maltillisenpaan tapaansa.

Leia oli menneellä viikolla työparinani yhtenä yövuorona, ja täytyy kyllä kehua ettei se ollut yhtään hullumpi työkaveri :) Musta varjo seurasi minua kaikkialle, mutta osasi jättäytyä myös taka-alalle kun sitä ei tarvittu. Hiljaisimpina hetkinä se rauhoittui nukkumaan, mutta heti kun jotain tapahtui se oli heti reipas lähtemään töihin. Mielelläni tuon yöpäivystyksiin voisin tuon ottaa uudelleenkin.

Muuten neidin kanssa on sitten treenattu lähinnä tokoa ja sitäkin sisällä kun ei oikein meinaa löytyä aurattuja kenttiä.
Tällähetkellä työstetään tunnaria. Mitähän siitä sanoisi, välillä tuntuu että tuo tajuaa idean jo hyvin ja välillä taas tulee takapakkia.. Siihen että siitä siitä saadaan koevalmis liike on vielä matkaa, mutta jonkilainen käsitys sillä ainakin on siitä mitä siltä odotetaan. Avoimen kaukot näyttää aika kivoilta tällähetkellä, mutta niitä nyt on treenittykkin jo pidempään.

Lauantaina oli tarkotus lähteä katsomaan Ojangon agihallin avajaisia ja treenata Leian kanssa samalla hallissa olemista, olisi ollut kiva päästä kisojakin katselemaan. Olin niin puolikuollut yövuoron jälkeen että heräsinkin vasta myöhään päivällä eli se siitä sitten..

Uusi alku

Uusi vuosi on aina uuden alku, vuosi 2011 on nyt jätetty lopullisesti taakse. Yksi mikä on ja pysyy on tuo pimeys ja märkyys. Vettä tulee päivästä päivään, aurinkoa näkee ehkä kerran viikossa ja sekin useimmiten ikkunan takaa. Tuo keli vähän syö treenimotivaatiota, eikä olla pariin viikkoon treenattu mitään..

Vaan nyt siihen tulee muutos. Leia aloitti tänään agilityn hallikauden, ja kuukausi oli meillä agilitytaukoa. Leevin viimeisimmistä agitreeneistä taas on jo pieni ikuisuus. Leia ei vierastanut hallia treeniympäristönä, vaan otti siellä ihan lungisti :) Se oli jopa paremmin kuulolla kun normaalisti kentällä. Ohjaajalla sen sijaan oli vähän treenitauko jäänyt päälle ja se näkyi ohjaamisessa.. Loppua kohden meni paremmin. Tehtiin erilaisia ohjaustreenejä hyppy-ympyrällä ja -neliöllä (+putkella).

Mutta meillä on hieno halli missä treenata :) Ei haittaa lumimyrskyt eikä metrin loskakerrokset!
Kyllä kelpaa treenailla :)

Turun näyttelyyn en nyt sitten ilmonnutkaan Leiaa, niin naurettavasta syystä ettei vaan huvittanut ilmoittaa sitä sinne. Mutta ainakin keväälle ja kesälle olisi suunnitteilla useampi kehäkäynti. Sen sijaan tokon suhteen ollaan aktivoiduttu ja tänä vuonna oikeasti treenataan ja kisataan enemmän. Maaliskuulle olisi tarkoitus nuo kaksi kisaa kisata vielä ALOssa Porvoossa. Sitä ennen treenataan paikkista ahkerasti :) Hallissa työskentely ei näyttänyt tuottavan Leialle ongelmia, joten ei tuo sisäkoe tuota suurempaa päänvaivaa.

Joulutervehdys

Vuodesta seuraavaan

Edellisistä viisaantuneena lupasin itselleni etten asettaisi uusia tavoitteita ensi vuodelle, koska a. ne eivät koskaan toteudu ja b. olen äärimmäisen huono asettamaan itselleni tavoitteita.. Mutta jospa kuitenkin tekisi jotain suunnitelmia, joihin nyt ensivuonna oikeasti pyritään! Sen lisäksi tämä(kin) vuosi ansaitsee oman postauksensa, tässä siis koko vuosi paketissa.

Alkuvuosi tahkottiin tokoa, paikkallamakuuta lähinnä. Olin asettanut tavoitteen että toukokuussa kokeeseen, ja toukokuu tuli yllättävän nopeasti. Olen edelleen yllättynyt miten me tuohon kokeeseen ylipäätään päästiin, sillä sinne ehtiminen ei ollut ihan niin helppoa kun olin suunnitellut. En ollut varmaan koskaan, ikinä jännittänyt mitään niin paljon. Yhtään ei helpottanut se etten ehtinyt valmistella koiraa paikkikseen tai koepaikkaan kun puoli minuuttia, siis yhteensä. Jostain ihmeestä revittiin 10 paikkiksesta, ja loppukoe menikin sitten omalla painollaan sarjassamme "ihan hyvä" mutta ensimmäinen ALO1 napattiin samaisesta kokeesta.

Tästä innostuttuani käytiin kevään-syksyn aikana myös kahdessa muussa ALO-kokeessa, jotka mursivat sen käsitykseni siitä että paikallamakuu olisi 100% varma. Ensimmäisen kokeen makuu oli täydellinen, seuraavassa koira paineistui uroksesta joka rähähti sille jo luoksepäästävyyden jälkeen ja kolmannessa koiruus luuli että kyse oli luoksarista "kun toi kaverikin lähti..". Kolmas koe oli rento ja hauska möhlimisestä huolimatta. Mutta paikkis söi motivaatiota syksyn treeneissä. Se mikä toimii treeneissä ei aina toimi kokeessa..


Alokasjuttujen lisäksi opeteltiin uutena tunnaria, ruutua ja metallinoutoa, niin ja jatkettiin kaukoja ja luoksarin stoppia. Näistä kaikki vaativat hiomista. paljon.

Huhtikuussa Leian kanssa päästiin agilityn soveltuvuuskokeeseen, mistä jo itsestään olin tyytyväinen sillä hakijoita oli paljon.. Siellä Leia oli oma itsensä, eli iloinen ja vallaton, ja sillä menolla saatiin myös ryhmäpaikka, jossa treenattiin ihan joulukuulle saakka. Neiti on kehittynyt hurjasti vuoden aikana ja minun haasteenani on edelleen Leian ohjaaminen. Mietin usein että "jos tämä olisi Leevi" ... Isompaa koiraa ei pyöräytetä ihan niin ahtaista kulmista esteille, eikä tuo osaa tietenkään lukea ohjausta samalla tavalla.

Kesä meni Leian osalta uidessa, Leevi ei luonnonvesiin uskaltanut vaikka se voittikin uimakammonsa. Kun Hyvinkään uimalassa katselin tuota valkoista uimakammoista eläintä juoksemassa innosta haukkuen altaan rampille ja kuinka sen häntä vispasi uinnin aikana en olisi uskonut sen olevan Leevi ellei se olisi sattunut olemaan ainut bichoni mustien postugeesien seassa. Uskomatonta :) Myös Leia tykästyi altaassa(kin) uiskenteluun ja se mahdollisti uimisen myös talviaikaan.

Leevi ei päässyt näyttelyihin, koska olin laiska tekemään asian eteen mitään ja toiseksi sen asian takia eli meille ei vielä tänäkään päivänä ole saapunut sitä todistusta siitä hampaasta..

Veteraanikehät korkattiin parissa mätsärissä jossa molemmissa herra pärjäsi mainiosti ja esiintyi iloisesti.

Leian kanssa käytiin kaikkiaan kuudessa näyttelyssä, joista 4x EH ja 2x ERI (AVK 3 ja 4). Arvostelut eivät radikaalisti toisistaan poikenneet, koira oli joko liian aivan liian kevyt kaikkialta, melko kevyt tai juuri passeli.. Ei siis tullut valiota neidistä. Vielä.

Leian kanssa tehtiin laiskanlaisesti jälkeä ja suureksi häpeäksi mejää ei kertaakaan..! Jäljellä neitonen oli kuitenkin pätevä kun mikä! Kaverikoiratoiminnassa oltiin mukana pitkin vuotta, ja saatiin paljon uusia hienoja kokemuksia :)

Leevin kanssa käytiin muutamissa agimölleissä, joista toisesta nolla hyvällä ajalla ja 2.sija ja toisesta hylly joka pistää hymyilyttämään vieläkin. Aina ei uskoisi että tuo on "veteraani-ikäinen" :-) Agia treenattiin pitkin vuotta ohjatusti ja herra kehittyikin kivasti. Tokokentillä piisoni roikkui mukana ja sitä treenattiin "siinä sivussa". Ja jälkeä tehtiin.

Ja sitten niihin suunnitelmiin.. Eli tähän pyritään ensivuonna (!)

Leevi

- Agissa ryhmäpaikka mielellään heti keväällä

- Mölleissä ahkeraa kiertelyä ja virallisten korkkaaminen!

- Veteraanikehiin!

- Silmäpeilaus

Leia

- Tokosta AVO1 (jos jaksetaan vielä ALO'ssa pyöriä niin TK1 sitä ennen..). Ruutu kuntoon!

- Agissa mölleihin, kepit varmoiksi ja keinun huolellinen opettaminen

- Näyttelyistä FI MVA. Tietää paljon näyttelyitä (?) mutta yritetään.

- Silmäpeilaus ja uudet lonkkakuvat

- Luonnetesti!!

- BH'seen tähtääviä treenejä, itse kokeen suoritus voidaan siirtää seuraavaan vuoteen..

- Mejässä ryhdistäytyminen, nyt ei luisteta..

Ensi vuotta odotellessa. Kiitos kaikille koiramaisesta vuodesta :)