26.4.2009

Mätsäilemässä med Leia

Leian toinen mätsäri oli siis tänään, tuomarinkylän vinttikoiraradalla.
Hyvin järkätty mätsäri oli, pennutkin oli jaettu kätevästi isoihin ja pieniin rodun mukaan.
Leian ilmoitin siis isoihin pentuihin, joita oli paikalla 23.
Ennen kehään menoa istuskelin Leian kanssa kehän reunalla, ja neiti makoili rauhallisesti siinä. Meidän takana aloitettiin kiihdytyskilpailu jonkin matkan päässä, vieheellä siis juoksutettiin taas.. Leia täysin arvaamatta singahti mun vierestä ja ennen kun ehdin tajuta mitään yksi pieni neiti oli jo juoksemassa sitä viehettä kiinni. Onneksi siinä juossut koira tuli justiin samaan aikaan maaliin, mutta tottakai leia sitten innosti senkin riehumaan.. Onneksi Ludden omistaja sai kaapattua Leian kiinni, huhhuh.. Voi tota mun pientä vinttikoiran alkua. Päivä päivältä tuntuu enemmän siltä että sillä olis tulevaisuutta tuolla vinttarien ratajuoksussa! ;)

Meidän kehän tuomaroi Colin Smith. Leia käyttäytyi kehässä välillä tosi hyvin, mutta välillä hypeltiin näyttelynarussa. Antoi melko hyvin tutkia itsensä. Tyttö seisoi välillä tosi ryhdikkäästi, mitä nyt alkoi lopussa turhautumaan. Kehästä punainen nauha saatiin hihnaan laitettavaksi.
Tuomarilta saatiin kirjallinen arvostelulipuke, kaikki EH:ta.
Punaisten kehässä näytettiin liikkeet vielä yksitellen ja sitten olikin jo sijoitusten jakaminen. Yllätyin kun Leia valittiin ensimmäisenä jatkoon. Lopullisena tuloksena oli sitten isojen pentujen PUN 3 :)
Kehästä tultiin ison nahkaluun ja Bento Kronen näytepussin kera.

Ei kommentteja: