24.9.2011

Eipäs käytykkään kokeessa..

Varmaan blogin historian turhin päivitys, mutta menkööt :) Ylläolevassa kuvassa lentävä Leia, joka on aika tavallinen näky meidän metsälenkeillä.. Muitakin kuvia on tullut otettua metsästä, mutta niistä tuli niin harmaita ja tylsiä että jääkööt julkaisematta.

Leian kanssa oli tarkoitus mennä tänään tokokokeeseen, mutta peruin sen aikaisin eilisaamuna. Koe oli espoossa, ja matkoihin olisi mennyt sellainen 1,5-2h./suunta, alo viimeisenä ja mulla alkoi työvuoro kahdelta.. Työvuoroa kuitenkin piristi treenikaveri Amyn viestin, että Sansi saavutti kyseisestä kokeesta ensimmäisen koulutustunnuksensa luokkavoiton kera! :)

Täällä podetaan kovaa kisakuumetta, mitä en olisi koskaan uskonut.. Vuorotyö rajoittaa kuitenkin kilpailua, koska olen suurimman osan viikonlopuista töissä ja kokeet usein iltapäivällä. Olen katsonut loppuvuoden kokeita, ja varovasti miettinyt jos lähtisi junalla jonnekkin pidemmälle kokeeseen. Ilman autoa tuo vaan on aika hankalaa varsinkin kun suurinosa koirahallaista on ihan puskassa..

Amyn kanssa treenattiin alkuviikosta koetta silmällä pitäen. Kehänauhojen sisäpuolella siis. Muistin taas miksi EI kannata treenata koetta edeltävällä viikolla.. Silloin kaikki alkaa nimittäin hajoilemaan sieltä ja täältä ja meinaa iskeä epätoivo. Leia toimi muuten ihan täydellisesti, mutta alkoi sekoittaa liikkeestä seisomisia maahanmenoihin, sekoitti eteentuloja ja perusasentoja luoksetuloissa jne.. Paikkikset oli hienoja ja treenattiin sitä että toinen koira teki luoksetuloja vieressä jne. Leia ei välittänyt. Intoa oli vähän liikaakin :D

Leevin kanssa ei olla tehty MITÄÄN koko viikkoon, paitsi tietysti lenkkeilty mutta sitä ei lasketa... Olen nyt vähän kahden vaiheilla ruvetaanko me treenaamaan itsekseen vai jatketaanko uudessa ryhmässä agilityä. Meidän vanha bichon-agilityryhmä purettiin, koska treenajia oli enää niin vähän. Haluaisin ehdottomasti ryhmään sen kanssa, mutta töiden takia joudun usein perumaan treenejä.

Huomenna Ojankoon, agilityaiheisia pulinoita siis ensi kerralla..

3 kommenttia:

Amy kirjoitti...

Me oltais voitu huomenna tulla teidän kanssa Ojankoon, mutta oon ihan poikki tän päiväsestä.

Jos päätät lähteä jonneki pidemmälle kokeeseen, me kyllä tullaan Sansin kanssa mukaan tsemppaamaan! :D

Anni kirjoitti...

Harmi, ettette päässyt kokeeseen.. Oon kanssa todennut, että ilman autoa ei koiramaailmassa pärjää, ainakaan täällä Hämeenlinnan seudulla. Treenitkin kun on aina mettässä. :)
Mutta juu ekat agikisat! Hyvinkäälle menään. Katotaan pystynkö toimimaan ollenkaan vai oksennanko jännitystä jossain nurkassa. :D

Laura kirjoitti...

Amy/ Mennään ehdottomasti jos te tuutte kerran mukaan! :)

Anni/ Jep, tuntuu että sitä pidetään ihan itsestäänselvyytenä koirapiireissä että kaikilla on auto.. Toivottavasti ensi vuonna saisin itsekkin auton hommattua, kortti uupuu vieläkin siitä inssistä kun en ole uskaltautunut sinne :D Hyvinkään halli on kiva, siellä treenattiin aikanaan Leevin kanssa. Tsemppiä :) Ja ei se niin vakavaa ole, rennolla mielellä vaan kisaamaan! :) Ja olenhan tästä malliesimerkki, en nimittäin ole vieläkään uskaltautunut kisakentille Leevin kanssa.. :'D