6.12.2012

lunta tulvillaan..


Lunta tässä vähän odoteltiinkin (ehkä vähän vähemmänkin olisi riittänyt..) ja nyt on jo yli viikon verran ollut ihanan talvista ja lumista. Allekirjottaneen lisäksi koirat on lumesta ihan innoissaan, etenkin pieni valkoinen piristyy vuosi toisensa perään aina talven tullessa. Yksi iso miinus on kuitenkin se että lumen tulon takia meidän matka treenihallille vaikeutuu huomattavasti, ihan kun se ei muutenkin olisi tarpeeksi haasteellista.. Haasteita tuo myös aurattujen kenttien löytäminen tokoilua ajatellen.

Joulukuu tuli vauhdilla. En ole varsinaisesti mikään suuri joulun ystävä, mutta joulukuu tuo aina mukanaan tiettyjä traditioita koirienkin kanssa. Viikko sitten maanantaina seistiin taas senaatintorilla kaverikoiraporukan kanssa lemmikkien joulusiunauksessa, se on jotenkin sympaattinen tapahtuma jossa on ihan omanlaisensa tunnelma. Tänä viikonloppuna on myös messarin voittajanäyttelyt, josta on vuosien saatossa tullut perinne - sinne on päästävä joko koiran kanssa tai ilman, ihan jo sen takia että siellä tapaa melkein kaikki vanhat koiratutut ympäri suomea.

Leian kanssa ollaan pitkästä aikaa harrasteltu sisällä etenevissä määrin "olkkaritokoiluita" sopivia kenttiä etsiskellessä. Teemana on olleet viime viikkoina erityisesti merkki, ohjattu nouto ja tunnari. Avoimen luokan liikkeitä ei jaksa hinkata millään, niin treenataan sitten voittajaa. Sain neidille viikon päähän paikan epiksistä, jossa pääsen kisatilanteessa palkkaamaan sitä kesken paikallamakuun - ollaan niin tarvittu tuollaista treeniä!

Leevin kanssa ollaan vaan naksuteltu vähän sitä sun tätä, ihan noin aktivoinniksi kun piisoni on niin pätevä tarjoamaan kaikenlaista :) Herra oli viikko taaksepäin ekalla kaverikoiravierailullaan, ja suoriutui siitä hienosti. Leevi ei ole niin innokas ja pyri ihmisen luokse samalla kun Leia, mutta makoili tyytyväisenä mummojen sylissä antamassa tassuterapiaa koirien ystäville ja suhtautui kaikkeen tyypilliseen tapaansa rauhallisesti.

Tävään käytiin piisonin kanssa kisaamassa kaksi starttia ojangossa Koivykylän järkkäämissä kisoissa. Ekalla radalla oli kepit taas heti radan alussa, ja eihän piisoni niitä sitten osannut. Pari kertaa jouduin sen lähettämään uudestaan, joten siitä otettiin virhepisteiden lisäksi yliaikaa.
Toinen rata meni paremmin, se olikin oikea juoksurata - sai pistellä menemään suoraaan. Muutama hankalampi putkikulma alussa, mitä ei olla varmaan koskaan treenattu mutta nehän toimi hyvin. Tältä radalta saatiin toinen LUVA, aika muistaakseni -5 sek. Nyt sitten sen vikan nollan metsästykseen.. Uuden vuoden kynnyksellä olisi tarkoitus kisailla seuraavaksi. katsotaan miten sitten käy.

Illalla palasin takaisin hallille kisaamaan, tällä kertaa mukana oli Leevin lisäksi Leia. Olen odottanut viime kesästä saakka että saisin Leian jonnekin mölleihin, että päästäisiin treenaamaan kisatilannetta ilman keppejä ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus.
Ohjelmassa oli siis kaksi starttia möllliradalla. Rata itsessään oli aika vaikea, ottaen huomioon että se tosiaan oli möllirata.. Nollia tuli ihan muutama yhteensä.
"Agilityura" ei alkanut kovin lupaavasti, tai no pussille asti.. En saanut sitä kahden startin aikana kertaakaan sinne, en kertaakaan. Toivoin että se olisi edes yhden onnistuneen pussin lopulta tehnyt niin olisin saanut palkattua, mutta ei ollut mitään mitä palkata.
Tosi ihmeellistä sikäli että Leialla ei koskaan ole pussin kanssa ollut mitään ongelmia eikä sillä muutenkaan ole tapana kieltää esteitä. Oliskohan kyse taas niistä mystisistä ongelmista jotka näkyy vaan siellä kisanauhojen sisäpuolella? Jokatapauksessa pussi tulee treenilistalle heti ensi viikolla.

Harvoin hyllyt oikeasti harmittaa etenkään epiksissä, mutta nyt kyllä ketuttaa.. Säälittävää että lukuisista yrityksistä huolimatta koira kieltäytyy kerta toisensa jälkeen samalla esteellä ilman mitään fiksua syytä.. Huoh. Muuten Leia oli nopea ja innokas, irtosikin ihan eri tavalla esteille mitä treeneissä ja siis oikein positiivisessa mielessä. Maksihypyt (+ muuri ja pituus) ei tuottanut mitään ongelmaa. Kontaktit teki hyvin ja pysyi nätisti lähdössä, jotain positiivista sentään.

1 kommentti:

karoliina kirjoitti...

haaste teille blogissa! :)