13.10.2010

Olispa aina syksy..

Syksy on ihanaa aikaa, erityisen ihanaa oli pitää muutama päivä syyslomaa vailla mitään kiirettä mihinkään :) Maanantaina käytiin Leian kanssa pitkästä aikaa tallilla ja siellä vierähtikin mukavasti koko ilta. Tiistaina jäljestettiin Leian kanssa ja samoiltiin metsissä sekä käytiin Leevin kanssa agitreeneissä. Niin ja tänään sitten Leian kanssa suunnattiin Ojankoon ageilemaan.

Jostain kummasta motivaatio agilityyn palasi ihan huomaamatta takaisin ja viimeaikoina ollaan treenailtu paljon ahkerammin. Mulla on jonkinlainen onn/off suhde tähän lajiin, välillä se on hauskaa ja välillä universumin typerin koiraharrastuslaji. On niin mahtavaa nähdä noiden piskien hyppien tasajalkaa innosta nähdessä että pakkaan treenikamoja ja siitä se ilo vasta irtoaakin kun saavumme agilitykentälle, puhumattakaan siitä ilosta kun ne pääsevät esteitä menemään!
Se onkin syy miksen koskaan ole lopettanut agilityä, vaikka toisinaan turhauttaakin viettää tuntikausia bussissa päästäkseen treenaamaan ja sitä ärsytystä kun mikään ei tunnu onnistuvan. Mutta onhan se hauskaa, silloin kun huomaa että noille on tosiaan jotain jäänyt mieleen ja treenit on onnistuneet, on kaikki vaivan arvoista ja ennenkaikkea mukavaa :)

Leian kanssa päästiin tänään jo vähän kaventamaan kujaa ja lähettelin sitä kepeillä hankalammista kulmista. Hienostihan tuo menikin, pikkuhiljaa se alkaa jo edistymään :) Ja puomille löytyi aivan uusi vauhti, kun keksin palkata sitä pasukarhurievulla. Jee :) Hypyillä harjoiteltiin takaakiertämistä ja kontakteja taas työstettiin. Hienosti etenkin puomilla se tarjoaa itse alastulokontaktin, toisinaan A'lla tarvitsee muistuttaa neitiä "seis" käskyllä.

Leevin kanssa tehtiin treeneissä melko lyhkästä, n.8 esteen rataa. Herra pääsi juoksemaan kunnolla, kun sen useampi oli poissa treeneistä. Leevi oli hieno ja teki tosi kivat kepit, jopa haki ne hyvin.

Leia sai jälkeillä tiistaiaamuna ja keskittyi tosi hienosti. Tehtiin aika lyhkästä jälkeä (50 m.?) muutamalla jyrkällä kulmalla ja ajoi ne tosi hyvin. Ihan huomaamatta oli ehtinyt tulla useamman kuukauden tauko. Nyt pitäisi jälkeillä enemmän, kun vielä voi. Talvi luonnollisesti tuo taas mukanaan tauon tähän(kin) lajiin. Tokoiltiin myös illalla jotain pientä, seuraamista, jääviä ja luoksareita. Käännökset vaatisi taas treeniä, muuten ei moittimista tuon otuksen toiminnassa :)

Tässä kunnon kuvapläsäys viimepäiviltä:

















2 kommenttia:

Nea, Emma ja Dusty kirjoitti...

Ihania kuvia! :)

Heidi kirjoitti...

Hienoja kuvia toos pikku ötököistä! On ne ihania :)