3.3.2012

Kevättä kohti uudella energialla

Muutamana viimepäivinä on ulkona näkynyt aurinko, ulkona alkaa jo tuoksua keväältä ja allekirjottaneella on taas hirmuinen määrä energiaa! Kyllä tämä pimeä kausi alkaa olla taltutettu, lunta ei ainakaan tarvittaisi yhtään enempää. Vaikka rakastankin talvea ja lunta, jopa niitä jokapäiväisiä lumitöitä pihalla, niin siitä luopuminen on vielä mukavampaa. Kevät tuo mukanaan niin paljon kaikkea positiivista!

Päätin tammikuussa että kunhan maaliskuu koittaa niin aloitan kunnon kohotuskuurin ja siihen saa osallistua kyllä nuo nelijalkaisetkin perheenjäsenet. Samalla alkaa meidän treenaamiset, jo riittää tämä talvihorrostelu. Leia täytyy ainakin näin alkuun saada taas kisakuntoon, jos näin aluksi keskitytään viilaamaan pilkkua alokkaassa. Näin alkajaisiksi tilasin Ifiltä paksun vihon, nimenomaan Leian treenien kirjaamiseen. Koska en jaksa blogiin analysoida meidän treenejä joka kerta, niin yritän saada kirjattua ne tuohon kirjaseen.

Nyt ollaan Leian kanssa käyty vetojuoksemassa tällä viikolla iltavuoroista päästyäni. Väsymys unohtuu kun viskasee samantien koiruudelle huskyvaljaat selkään ja itselle juoksuvyön vyötärölle, ja eikun menoksi.

Ja miksei Leevistä ole mitään sanottavaa? Koska herra oli pakko pistää taas hoitoon. Olin jo huokaissut helpostuksesta että onneksi se on rauhoittunut narttujen suhteen, eikä enää reagoi pahemmin juoksuisiin narttuihin meillä kotona ellei ole parhaimmat päivät käsillä.. Käyhän meillä nykyään välillä juoksuisia narttuja esim. trimmattavana, käydään treenaamassa juoksuisten kanssa samaan aikaan jne.. No naapuri ei ainakaan ollut kovin iloinen kuunnellessaan maanantain ja tiistain piisoniherran haukkumista työpäivieni ajan.. Kukapa olisi?
Viikonloppuna täytyy hakea piisoni takaisin, ja koittaa tulisiko niiden elosta samoissa tiloissa mitään (muuta kun jatkuvaa piippailua ja ahdistelua..). Leiallahan on juoksut jo loppuneet..

3 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Upee tuo Leian treenivihko! :) Tollaset kauniit ja käytännölliset harjoitusvälineet oon kyllä huomannut tukevan treeni-intoa. ;D Ihanaa kevään alkua teille!

Anne kirjoitti...

Teidän treenivihko on kyllä tosi kivannäköinen! Lähdetään mielellään lenkille, kunhan tuo saa luvan kirmailla taas ihan vapaasti. Laitan sulle vaikka meiliä sitten jossain välissä, jos löydän sun osoitteen. :)

Laura kirjoitti...

Mia/ Kiitos ja ihanaa kevään alkua myös teille! :)

Anne/ Kiva juttu :) Ei ollakkaan aikoihin nähty.. Laittele vaikka viestiä jos et löydä meiliosoitettani, niin laitan sen vaikka tänne.