2.9.2012

Agia ja kehäkettuilua

Nyt on taas viikonlopun kisat ja näytelmät ohi. Eilen kisailtiin Leevvin kanssa pari starttia purinalla agilityä ja tänään Leian kanssa suunnattiin taas näyttelykehien äärelle.

Leevi oli tässä loppuviikosta kolmen päivän ajan kotona, sen aikana se ehti käydä tuuraamassa Leiaa torstain treeneissä ja kisaamaankin hieman. Ja tietty sain samalla hoidettua sitten jätkän viikoittaisen turkinhoitosession. Nyt poika lähti takaisin hoitoon ensi viikon treeneihin asti ja toivonmukaan voisi sitten jo jäädä pysyvästi kotiin. Tosi hienosti piisoni on kyllä hoitopaikassaan pärjäillyt, edes kissanruokaa ei ole tälläkertaa varasteltu.

Treeneissä meni Leevin kanssa aika kivasti, hinkattiin ratana takaaleikkauksia ihan urakalla ja tehtiin vauhtisuoraa kuppipalkalla. Ja keppejä, ja rengasta hinkkailtiin.
Kisat olikin sitten mitä oli, silloin hävetti mun surkea ohjaus, nyt ehkä ennemminkin naurattaa meidän sähläilyt radoilla. Ekalta radalta tuli kymppi kahdesta kiellosta. Keinu tehtiin lentona kun oli pikkasen kiire putkeen ja toinen siitä kun luulin olevani ihan väärällä puolella ja sain niin urpon idean tehdä persjätön ihan liian pieneen esteväliin. Jäätiin kuitenkin alle ihanneajan..
Toisella radalla koira juoksi liian holtittomasti puomille, ja jouduin ohjaamaan sen sinne uudestaan kun tipahti kontaktilta sivuun. Ja renkaasta tultiin ali.. Ja taidettiin ottaa kielto putkeltakin.. Tältä radalta ei kyllä muita tullutkaan kun hyllyjä ;)

Radat oli helppoja mun mielestä, mutta mun ohjaaminen oli vähintäänkin epämääräistä. Ekalla radalla unohdin karjasta sille pysähtymiskäskyn ennen kun se oli keinun päässä eli vika oli ihan oma taas kerran. Kiellot tuli ihan siitä syystä että en ehtinyt sanoa käskyjä ajoissa tai olin koiran tiellä... Ens kisoissa sitten vähän paremmalla keskittymisellä liikkeelle. Lähtöjäkin pitäisi vahvistaa, meinasi taas varastaa.

Leia oli tänään Janeiro Francisco Salvadorin (portugali) arvioitavana Mastery syysnäyttelyssä tuomarinkylässä. Tällä kertaa Leia sai ERIn, johon olen kyllä tosi tyytyväinen :) Viimeaikoina on tullut monesti palautetta joko leveistä etuliikkeistä tai ahtaista takaliikkeistä. Omasta mielestäni Leia liikkui tänään tosi kivasti ja innokkaasti. Ja puhtaalta sen liikkeet ja luusto näytti fyssaristakin, jonka syynissä tässä taannoin oltiin. Tai sitten se liikkuu kehässä jotenkin vinosti? Täytyykin yrittää käydä jossain mätsärissä, jos saisi jonkun vaikka kuvaamaan Leian liikkeitä.

Tässä arvostelu suomennettuna: " Erittäin hyvä tyyppi. Erittäin hyvät mittasuhteet päässä.
Erittäin hyvät silmät. Toivoisin paremman ylälinjan. Kulmaukset saisivat olla paremmat.
Lyhyt ja ahdas liike takaa." ERI2

Ei kommentteja: