4.1.2015

AlokasNemo


Käytiin Nemon kanssa hallilla oman seuran kisatreenissä. Leia oli myös mukana treenaamassa häkissä odottelua ja rauhassa hengailua hallilla. Tehtiin liikkuroituna kaikki yksilöliikkeet läpi. Nemo sai palautetta innokkuudestaan ja iloisesta tekemisestään. Ottaen huomioon että koirat olleet viimeviikkoina paljon treenaamatta kun olen itse sairastellut ja telonut milloin minkäkin osan itsestäni, niin olen tosi tyytyväinen sen tekemiseen. Ja hyvin se pysyy kuulolla, mitä nyt kerran meinasi liikkeiden välissä käydä pussaamassa tuomaria, mutta kääntyi heti takaisin käskystä. Palkkailin jätkää kahdesti suorituksen aikana. Toisen vapaana seuruusta ja toisen hienosta seisomisesta. Tästä on hyvä jatkaa. Ehdottomasti osallistutaan seuraavaankin kisaharkkaan, kenties myös Leian voivoi-liikkeet saataisiin siihen mennessä ainakin osittain siihen kuntoon.

Seuraamiset: Innokasta ja sujuvaa, mitä nyt hihnassa ensimmäinen pysähtyminen meinasi jäädä istumatta kun itse olin liian hätäinen, loput pysähdykset, siirtymät yms. hyvin. Vapaana seuraaminen mun mielestä vähän parempi kun hihnan kanssa.

Maahanmeno liikkeestä: Hyvä, meni nopeasti maahan.
Seisominen liikeestä: Hyvin pysähtyi ja muutenkin onnistui. Tätä vähän epäilin kun sillä on ollut vähän ongelmia viime treeneissä jäädä seisomaan kun seuraaminen olis paljon hauskempaa.

Luoksetulo: Nemolla on niin ihana into ja vauhti, hyvä.

Hyppy: Lähetin liian kaukaa ensin, Nemo nauratti yleisöä juoksemalla vauhdikkaasti hyppyä kohti, sitten sellanen "ainiin, meniköhän se ihan näin..?" ja pysähtyi esteen eteen istumaan ja katseli mua kysyvästi. Uudella yrityksellä lyhyemmällä matkalla se hyppäsi hyvin ja seisoi nätisti esteen takana.

Ei kommentteja: