12.5.2010

Enemmän ja vähemmän vauhdikkaita treenejä

Tämän päivän tokoilut Leian kanssa ei menneet ihan nappiin. Viimeinen kerta toko2 kurssia oli siis tänään. Oli tosi lämmin päivä ja aurinko lämmitti kenttää sen verran että kuuma siellä oli, etenkin koiralla. Leia the sähköjänis, jolla on yleensä treeneissä virtaa enemmän kun riittävästi - oli aivan lapanen. Kuumuus teki tehtävänsä siis, ja Leia teki vähän sinne päin. Teknisesti ihan hyvin, mutta missä se jatkuva hännänheilutus ja energia?
Taitaa kesällä meidän treenit rajoittua viileään iltaan, päivällä turha toivo saada siitä mitään irti.

Mutta siis, tehtiin tänään kaikkia alon liikkeitä paitsi hyppyä ja avosta kaukoja sekä noutoa. Seuraamisessa kontakti tippuili käännöksissä ja välillä ihan suorallakin, paikka kuitenkin ihan ok mutta aika laiskaa menoa.
Liikkeestä seisominen ja maahanmeno oli ihan hyviä molemmat. Luoksetulot oli niitä harvoja missä oli sitten energiaa paljon, ja se suoritti ne muutenkin hyvin :)
Paikallamakuussa seisoin aivan koiran lähellä, ja palkkailin 2 minuutin aikana muutaman kerran. Tälläkertaa Leia oli ryhdikäs mutta katseli vähän sinne tänne, ja kerran nousi puoliksi mutta meni heti takaisin. Joka tapauksessa oli se parempi mitä esim. mölleissä oli.
Kaukokäskyt oli ihan kivat, tein aina n.5 vaihtoa ja sitten palkkasin. Nouto meni teknisesti ihan oikein, mutta ei niinkuin yleensä. Normaalisti nouto on sellanen jeejee-juttu, josta se nostaa kierroksia. Mutta hyvä näinkin.

Nyt meillä sitten ollaan tauolla ohjatuista tokoiluista, pitäis nyt yrittää joku kurssi katsoa tai sitten vasta syksyllä. Katsellaan nyt, mutta tokoinnostus olis kova :D

Leevin treenit meni taas vauhdikkaammin eilen! Oltiin siis agissa parin viikon tauon jälkeen, myöskään irti se ei ole saanut olla muutenkaan. Antibioottikuuri on nyt loppunut ja tikit lähtee perjantaina suusta. Virtaa olikin sitten radalla kiitettävästi :) Ensin tehtiin pidempää rataa jossa taas taisteltiin takaaleikkausten kanssa, tehtiin välistä vetoja, sählättiin sylivalssien kanssa ja kadottelin koiraa radalla :D Leevi pääsi pitkästä aikaa tekemään keinua, mikä on sen lemppari. Keinu meni tosi kivasti, samoin kepit. Tehtiin lopuksi ihan vauhtirataa (putki, puomi, putki, keinu, A), monta kierrosta ja koira alkoi loppua kohden jo väsyä. Kiva oli päästä taas agin pariin, vaikka eihän meiltä kun yhdet treenit jääneet väliin..

Ei kommentteja: