30.5.2010

Suomenlinnassa

Tänään reissattiin Suomenlinnaan, yhdessä Claudian & Tuikun ja Heidin & Ninjan kanssa.
Olin lupautunut hakemaan Ninjan aamulla mukaani, jonka jälkeen haettiin sitten Leevi mukaan hoitopaikastaan, ja sitten vasta pääsin suuntaamaan keskustaan päin. Rautatieasemalla Ninjan omistajakin liittyi seuraan, ja kauppatorilla nähtiin Claudia ja Tuikku.

Suomenlinnassa kului päivä mukavasti, kuinkas voisikaan paremmin viettää rauhallista ja aurinkoista sunnuntaipäivää. Syötiin eväitä, kuvailtiin koiria ja käveltiin luonnossa. Kiitos seurasta Claudialle ja Heidille! Oli tosi kiva reissu :) Kesäinen Suomenlinna on vaan kerta kaikkiaan niin kaunis. Leevi nautti tyttösten seurasta, kuten arvata saattaa ja oli välillä vähän liiankin innokas Ninjan suhteen.
Teki myös hyvää kerrankin lähteä jonnekin ilman Leiaa, ihan vaan Leevin kanssa niin kuin aina ennen.
Yhdeksän tuntia koko reissuun matkoineen menikin. Leevi lähti suoraan Heidille viikoksi hoitoon.

Mua odotti kotona energinen portugeesi, vailla liikuntaa ja aktiviteettia. Koska väsymys ei antanut periksi pitkään metsälenkkiin, niin tehtiin Leian kanssa pitempi lenkki pyörällä ja vietiin samalla Leevin ruuat Heidille. Oikein mallikkaasti menee pyöräily Leian kanssa, tosin edelleen vaikeita juttuja (rusakon/linnun ohitukset, toiset pyörät jne.) treenataan naksuttamalla hyvistä ohituksista ja oikeasta paikasta, ja palkkailen aina välillä kesken matkankin. Tavoitteena olisi varma pyöräilykaveri taittamaan satunnaisia fillarilenkkejä.

Leia siis aloitti juoksun viime maanantaina. Olenkin tässä jo muutaman viikon odotellut koska ne alkaa, Leevi kun on käytöksellään antanut vihjeitä tulevasta ;) Torstaihin asti eristin koirat eri huoneisiin, ja sitten Leevi lähti hoitoon Marjalle, kahden kissan seuraksi. Leevi oli kuulemma viihtynyt loistavasti, ja käyttäytynyt asiallisesti. Olen niin kiitollinen että ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka on valmiita tuota piisoniherraa hoitelemaan :) Nyt Leevi on sitten viikon Heidillä, jonka jälkeen edessä on vielä ainakin yksi viikko Marjalla. Leia iski juoksunsa tosi hyvään väliin, ohjattuja treenejä ei tällähetkellä ole, eikä mitään möllejä tms., seuraava näyttelykin on juuri silloin parin viikon päästä eli juoksut ehtii siihen mennessä jo loppumaankin :)

Tässä kuvia tältä päivältä:


vasemmalta; Ninja, Tuikku, Leevi


Valkoinen tykinkuula, Leevi


Ylhäällä Ninja, alhaalla Leevi & Tuikku






1 kommentti:

Essi kirjoitti...

Ihania, kesäisiä kuvia! :) Samoin viimepostauksessa. Rapsuja Leialle ja Leeville!