25.4.2009

Agilityä piisonien tapaan ja koiranpäivä


Leva kokeilee Rallya






.. Leia myös!







Mitä nää on??

Leia ja Diva lähdössä rallyradalle

Eilen vietettiin koiranpäivää, joten onnittelut kaikille koirakavereille! :)

Leia pääsi aamupäivällä kirmailemaan viikin pellolle siskonsa Lennon kanssa! Sisaruksilla näytti olevan hauskaa keskenään, kuten arvata saattaa :-) Koska Leevi joutui jäämään kotiin, tein sen kanssa tultuani takaisin 2 h. lenkin savelan pelloilla.
Illalla sitten lähdettiin viettämään koiranpäiväää tuomarinkylän vinttikoiraradalle, missä oli järjestetty päivän kunniaksi iso tapahtuma. Molemmat koirat pääsivät siis mukaan ja samalla tuli reissattua bussilla ja näkipä Leian ekaa kertaa hevosia.. Neiti oli niistä vähän hämillään, ja olisi mielellään niille haukkunut. Ehkäpä me suuntaamme joku päivä tallille tutustumaan niihin tarkemmin ;)

Tapahtumassa oli mahdollisuus kokeilla koiran innokkuutta lähteä vieheen perään, juoksuradalla. Leia the vinttikoira halusi tietenkin kokeilla kun tilaisuus oli! Pidin siis Leiaa kiinni pannasta ja sitä leikitettiin vieheellä ja sen jälkeen päästettiin se ajamaan sitä. Leia tiesi heti mitä sen kuuluu tehdä ja lähti samantien vieheen perässä ihan innoissan, ja kovaahan se meni :-)

Leia oli siitä niin innoissaan että se vaan katseli ja hyppi innoissaan sinne päin missä vieheen perässä koiria juoksutettiin. Sitten mun ainaniinihanat piskini keksi järjestää pienen välikohtauksen. Leia yritti remmissä alkaa leikkimään Divan kanssa, ja veti sitten päänsä pannan läpi jonka seurauksena se lähti aivan yllättäen juuri samalla hetkellä liikkuneen vieheen perään eikä meinannut kuulla mun käskyistä mitään - samaan aikaan heitin Leevin hihnan Lindalle, mutta se pääsikin irti ja Leevi lähti tekemään hepuliympyrää toiseen suuntaan. Onneksi sain koirat sitten kiinni.. No koirilla ainaki oli kivaa ;)

Kokeiltiin molempien kanssa myös Rally-tokoa, ensimmäistä kertaa. Tästä kuviakin tuossa ylempänä :-) Kiitokset kuvista kuuluu sekarotuisen Valentin omistajalle, Linnealle!!
Rallytokossahan namien käyttö radalla on sallittua ja tärkein on se että yhdessätekemisen riemu näkyy yleisölle. Leia pärjäsi rallyradalla ihan hyvin, namiohjauksella lähinnä. Neiti jaksoi keskittyä ihan hyvin, ainakin välillä :-) Leeviä kiinnosti enemmän hajut ja muilta tippuneet namit, kun mun taskusta löyneet pentunappulat. Mutta kyllä se välillä innostuikin :-) Kuvat kertonee enemmän.

Portugeeseja bongattiin paljon, bichoneita sen sijaan oli paikalla vaan muutama. Vilma, Elli ja Sesse nähtiin :-)
----------------------

Sitten torstain tapahtumiin.. Eli vikaa kertaa oltiin Hyvinkäällä treenaamassa, tästä lähtien ollaan vaan siellä Konalassa joka tiistai ilta, samalla porukalla tietenkin.
Koska Heidi lähti Lontooseen, eikä sen takia päässyt agittaamaan - kävin ryöstämässä mukaan Nellyn! Kahden koiran kanssa pääsin sitten juoksemaan.

Tehtiin aika pitkää rataa, missä oli hyppyjä, puomi, A, pituus, putkia ja kepit. Rata ei ollut koirille kovin vaikea, mutta omistajalle tuotti vaihteeksi suurta päänvaivaa miettiä mitä kautta ne hypyt milloinkin hypättiin jne.. Liikaa pyöritystä omistajalle, muttei koirille. Nelly sai viime syksynä agikammon, mutta toipuu siitä kokoajan parempaan suuntaan. Nelly oli taas torstaina kuitenkin oma itsensä, se pirteä ja innokas Nepsa-neiti. Hyvin sen kanssa meni, kun sain vähän tuntumaa ensin sen ohjaamiseen. Neiti tausi vähän innostuakkin, eikä se ollut nyt epävarma ollenkaan.

Leevi taas vaihteeksi kävi ihan kierroksilla ja silläkin oli kivaa agittaamassa :-) Tarkempaa kirjausta treeneistä en ehdi postata, kun siitä on liian monta päivää muistettavaksi :D

Ei kommentteja: