1.7.2014

Tahdon rrrruutuun!!


Tällä lomalla on ollut ihan mahtisäät treenata, ulkoilla ja juosta. Tähän sateeseen on niin tottunut, etten enää edes kaipaa lämpimiä kelejä ja kaikkihan on kiinni vain oikeanlaisesta pukeutumisesta.. Oon niin kyllästynyt kylmyydestä ja sateesta rutisijoille..

Tän loman koiralliset tavoitteet on saada Leia voivoi-valmiiksi tokossa ja agilityssä opettaa sille kepit niin huolellisesti uudelleen että se hakee ne itsenäisesti ohjaajastaan piittaamatta ja tekee ne myös aina loppuun asti ja mahdollisimman tyylikkäästi. Siinä on hommaa yhdelle kesälle.

Ollaan tehotreenattu tokon osalta etenkin ruutua ja tunnaria. Nyt jälkeenpäin harmittaa miksen opettanut ylempienkin luokkien liikkeitä sille jo kauan sitten, mutta kun piti olla pessimisti. Ruututreenit on tehty vesinokkaeläimelle mahdollisimman hauskoiksi, ja sitä se todella on sille. Viimeaikoina se on sitten käynyt siellä ihan omin luvinkin palkan toivossa, silloin ei paljoa naurata kun tyyppi juoksee satalasissa ruutuun kesken seuruun.. Tai silloin kun se päätti kesken hyppynoudon käydä kapula suussa tsekkaamassa ruudun, koska sieltä VOI saada ruokaa ja jatkaa sitten normisti hypäten takaisin noutokapulan kanssa ja tekee hienon perusasennon. Jep. Luoksetulossa Leia tekee hienot stopit, mutta ennakoi ja alkaa hidastaa oletetulla paikalla mistä käsky voi tulla.

Leian kanssa vaikeinta on kyllä pysyä sitä edellä treeneissä, se tuntuu ennakoivan kaikkea mahdollista jos tekee yhtään samankaltaisia harjotuksia. Voittajan liikkeet se kyllä osaa kaikki, vielä kun saan sen hillitsemään ruudun kyttäämisen ja saisin sen ajattelemaan vähemmän :) Mutta eikös sitä sanota että narttukoirat ei oo niitä yksinkertaisimpia olentoja..

Tänään vaihteeksi iltatreeni koostui vaan tunnarista ja ketteryysesteistä. Kettispöydille juokseminen on melkein yhtä hauskaa kun ruutuun!

Ei kommentteja: