7.11.2008

Treenejä ja pakkasilmoja












Taas on viikko kulunut - eikä ainuttakaan päivitystä blogiin! Tällä viikolla on ollut ensimmäiset pakkaset. Elikkäs talvi tulee kovaa vauhtia.

Tiistaina oli syksyn viimeiset tokotreenit. Koska kentällä ei ollut valoja siirryimme kentän viereen treenaamaan. Ja näin viimeisen kerran kunniaksi meitä oli paikalla peräti kaksi koirakkoa ja kouluttaja :D Muut taisivat aloittaa talvitauon vähän aikaisemmin. Leeviä ei oikein kiinnostanut tokoilut kyseisenä päivänä.. Otettiin seuraamista ihmisryhmässä, ja se meni vähän miten meni. No kyllähän se seurasi, välillä. Parin minuutin paikallaolo meni ihan ok, kunnes herra sitten nousi ennenaikaisesti, mitä se ei koskaan tee. Liikkeestä seisominen meni ihan päin mäntyä, ja huomasin että oon tiedostamatta itse sitä, niin ottanut seiso käskyn lisäksi käsimerkin mukaan. Tässä onkin sitten tavoitetta talvelle, saada kitkettyä joko käsimerkki tai käsky pois. Luoksetulo meni onneksi hienosti, ei ollut valittamista.

Harmitti nuo tokotreenit hieman, koska maanantaina treenailtiin kaverin kanssa tokoa, ja meni tosi hyvin. Eipä Leevin motivaatio kestänyt kahta päivää peräkkäin treenaamista. Maanantaina meni seuraaminen hyvin, käännökset, pysähdykset ja seuraaminen juosten sujui kaikki hienosti. Ja sama taluttimetta :) Ja sain tehtyä seuraamiskuviot palkkaamatta ennen Parin minuutin paikallaolo sujui loistavasti, samoin luoksetulo tehtiin yhtä vauhdikkaasti kun aina :D Tosin leevi alkoi jo loppuajasta käymään ihan kierroksilla, joten liikkeestä maahanmeno ja istuminen meni lievästi sanottuna penkin alle. Mutta sopiva viretila herralla oli, leikittiin ja riehuttiin narupalolla liikkeiden välissä.Ja treenien jälkeen riehuttiin treenikaveri Nellyn kanssa, kyllä niillä oli taas hauskaa.

Torstaina agitettiin :) Tehtiin kovasta vauhdista kepeille menoa, että saataisiin koirat hakemaan itse keppejä. Toiselta puolelta leevi jopa vähän haki keppejä, toiselta puolelta ei ollenkaan.
Mutta ihan kivasti meni kuitenkin, tuntuu siltä ettäLeevi on saanut varmuutta ja nopeutta kepeille :)
Laittelen vielä uusimpia kuvia toko ja agitreenailusta tänne blogiin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus! :)
Huomenna sitten Lily'kseen taas treenailemaan, voisi vaikka kamerankin taas napata mukaan! Aattelin että vois treenata ainakin Nellyn kanssa sitä itsenäistä kepeille hakua, kontakteja kosketusalustan kanssa, tokohyppyä ja sitten vielä ihan perustokoiluja :)