18.2.2010

Hierontaa ja agiliitoa

Viime sunnuntaina lähdin Leevin kanssa Koirahierontakurssin käytäntötunnille Tuomarinkylän vinttikoirakeskukseen. Hierontaopetus pidettiin kahdessa ryhmässä, molemmissa taisi olla viisi bichonia. Leevin mielestä tietysti parasta oli ihanaakin ihanemmat bichontyttöset, joiden perässä oli ihana juoksennella ennen hieronnan alkua. Oli tosi kiva päästä käytännössä oppimaan miten koiraa ihan oikeaoppisesti kuuluu hieroa, jatkossa meillä hieronta kuuluu kummankin koiran viikkoon. Leevi ei mitenkään kehuttavasti rentoutunut vaan katseli innoissaan tyttöjä samalla kun sitä hieroin, mutta koirassa huomasi kyllä illalla selvän eron. Se oli ihan hepuleisssa koko iltalenkin, pitkästä aikaa juoksi tosi lujaa muualla kun agilitykentällä ;)
Hieroin vielä Leiankin sunnuntaina, ja se rentoutui ihan täysin ja huomasi kyllä miten se nautti :)

Tiistaina oltiin taas agittaamassa Leevin kanssa. Tälläkertaa tehtiin hiukan pidempää ja vaativaampaa rataa mitä nyt vähään aikaan on ollutkaan. Välistävetoja, valsseja, vaikeampaa kepeillehakua, takaaleikkauksia.. Sellainen pyöritys-rata oli että rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että sekoilin ohjauksessa toisinaan ihan kiitettävästi. Takaaleikaten tuo meni putkeen tasan kerran, muuten se ei taaskaan toiminut joten korvailin niitä ylimääräisillä valssauksilla. Mutta kepeille meno meni yllättävän hyvin, ja jostain syystä tuo rakastaa pitkiä keppejä (ollaan usein tehty 6 tai 8'lla) joten kepittely meni oikein vauhdikkaasti ja innokkaasti! :) Vauhtiakin oli, mutta hallittavuus oli hyvää vaikka itse sekoilinkin välillä ohjaamisen kanssa. Kivat treenit siis tälläkin viikolla :)

Ei kommentteja: