28.2.2010

Petsietokotukset

Aamupäivällä lähdettiin metrolla ja neljällä bussilla Leian kanssa kohti vantaan Koirakeidasta, joka oltiin petsieporukalla varattu käyttöömme kahdeksi tunniksi. Herttoniemessä treffattiin Pessi, Mellunmäestä mukaan liittyi Tuikku, ja vähän myöhemmin myös Jeroom ja Rem. Loput nähtiin sitten itse paikan päällä.

Paikka oli Leialle tuntematon, eikä ylipäätään olla treenattu pahemmin viimeaikoina valtavan lumimäärän takia, mitä nyt sisällä sen verran mitä tilat antaa periksi.

Tehtiin alkuun yhdessä paikallamakuuta ja kahden minuutin aikana se pääsi kun pääsikin nousemaan jopa pariin otteeseen, vaikka yritin palkkailla välillä. Jos nyt jotain positiivista etsitään niin se makasi ryhdikkäästi, eikä vaihdellut lonkalle tms.

Hyppyä tehtiin pitkästä aikaa, kun saatiin oikealla esteellä tehtyä. Aloitin laittamalla namikipon esteen toiselle puolelle ja sitten käskemällä hyppäämään yli. Myöhemmin tein hyppyä myös, ilman namialustaa tosin ja hyppäsi oikein hyvin. Seisominen esteen takana on vielä vähän vinoa, mutta eiköhän se siitä kun päästään taas sitä harjoittelemaan.

Seuraaminen oli ihan ok ja liikkeestä maahanmenot sopivan nopeita. Myöhemmin tein vielä liikkeestä seisomista ja meinasi hiipiä mun perään. Lopulta päätin vaan palkata sen edestä, kävelemättä itse sen pidemmälle. Lisäksi treenattiin ihan pelkästään sitä seisomista, ilman seurauttamista. Luoksetulot meni kivasti, Leialla tuli lujaa ja tiiviisti eteen. Tehtiin luoksetuloja vielä lopuksikin, kun neiti oli niistä niin innoissaan (koskapa se ei olisi? :')).

Oli oikein kivat treenit, Leia ei ottanut häiriötä muista koirista juuri lainkaan.

Treenien jälkeen takaisintulomatka kesti huimat 3 tuntia, jouduttiin nimittäin ensimmäistäkin bussia odottelemaan yli tunti räntäsateessa.. Järkyttäviä lenkkeilyilmoja on näemmä tulossa vaan lisää, samaten turkkien kuuraamista.. Ainoa huono puoli kevään tulossa ;)

2 kommenttia:

karoliina kirjoitti...

vitsit, en ole edes tajunnut tuossa hypyssä että esteen taakse voisi laittaa nameja kipossa! kun oon ite vaan heittänyt namin esteen taakse ja koko reeni kaatunut siihen kun nemolla kestää tunti etsiä namia.. hehheh, fiksu minä. mutta kiitoksia 'vinkistä'! :----D meidänkin hyppy voisi alkaa sujumaan nyt!

Laura kirjoitti...

Heh, no oleppa hyvä vaan :DD Tosiaan sillä kipolla on helpomompi opettaa, ja vaíkka vielä käydä näyttämässä se kippo siellä esteen takana ennen kun käskee hyppäämään. Ei tuu myskään mitään turhaa käsimerkkiä liitettyä käskyyn, kun ei heitä esteen taakse mitään. Toimii tuo myös kosketusalustalla.