20.7.2010

Kuulumispläjäys




Taas taitaa olla viikko viime päivityksestä, että ollaanpas oltu ahkeria bloggaajia..
Tässä kuitenkin uusi blogiteksti, minkä kirjoitin jo maanantaina, mutta kone temppuili joten se tulee vasta nyt..

Huomasin äsken että munhan piti tänään mennä maksamaan ilmottautuminen Kouvolan näyttelyyn, mutta niin innoissani täytin vapaapäiväni kaikella muulla ohjelmalla että se vain unohtui täysin! Ja minunhan on aivan pakko postittaa ilmot aina vikana päivänä, se kuuluu tapoihin että juoksen aina ilmokuori kädessä postilaatikolle viimehetkillä, että se ehtii oikeana päivänä. Ja aina on toiminut, paitsi tänään..
Kannattaisikohan joku päivä tehdä ilmot kaikkiin loppuvuoden näytelmiin, niin ei pääsisi käymään tälläsiä typeriä kämmäyksiä.. huoh.

Noh, seuraava näyttely nyt jokatapauksessa on ensi viikonloppuna tuomarinkylässä. Seuraava taitanee olla vasta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna samaisessa paikassa, ja sitten 19. päivä mennään ryhmikseen hyvinkäälle. Lokakuussa mennään mitä todennäköisemmin hyvinkäälle erkkariin ja harkinnassa vahvasti on vielä voittajanäyttely joulukuulle. Viimeinen on vielä ihan kysymysmerkki, mutta jos en Leiaa ilmota sinne niin ainakin katselemaan menen. Sen verran hieno näyttely se on, ettei sitä voi väliinkään jättää. Tälläisiä suunnitelmia tälläkertaa.

Leevin kehään palaaminen ajoittuu vasta ensi kesälle, tuolla turkilla ei mennä H'ta ehdoin tahdoin hakemaan. Suoraan veteraanikehiin sitten ensi vuoden aptukseen. Päässä on karvaa huonosti edelleen ja tassussa myös kun sitä silloin toukokuussa jouduttiin siitä ajelemaan sen hammasleikkauksen yhteydessä. Mätsäreissä kyllä varmasti pyöritään tänä vuonna :)

Käytiin taas viime perjantaina finlandian kentällä moikkailemassa tuttuja näyttelytreenien yhteydessä. Leian kanssa taas vähän treenailtiin näyttelyjuttuja, Leevi lähinnä oli koristeena kentän reunalla. Leian esittämistä kokeili myös kaksi sille vieraampaa ihmistä ja se toimi oikein nätisti! Jos joskus en itse pystyisi kehään menemään niin nykyiseltään voisin sen hyvillä mielin jollekkin muullekkin antaa esitettäväksi, pelkäämättä sen heittäytyvän ihan possuksi.
Itse kokeilin handlailla vähän pinseriä ja nahkaa. Heh, ei ehkä ollut ihan mun heiniä mutta oli oikein hauskaa saada kokeilla vähän muidenkin koiruleilla :)

Tokon suhteen ollaan vähän aktivoiduttu. Syksylle niin kaipailisin jotain möllikisoja, niin pääsisi kisatilanteitakin treenaamaan. Ollaan treenitty ihan loppuillasta kun on viileempää. Koira on ollut tosi hieno, etenkin paikallamakuu!
Ollaan käyty iltaisin tuossa koirapuistossa ennen iltalenkkiä, kun siellä ei muita koiria ole. Ollaan tehty ihan täydellä matkalla 2 min. makoiluja, häiriönä tiellä kulkevia koiria, Leevi, pyöriä, ihmisiä ja eilen sade. Hyvin on pysynyt ja muutenkin ryhdikäs. Aika hyvältä näyttää :) Jääviä ei olla pahemmin treenattu, aina välillä vaan tsekkailen että ne toimii. Ne on Leialle niin simppelit, enemmän keskitytään siihen seuruuseen että se pysyy innokkaana. Agilitykentälle pitäisi suunnistaa heti kun nää piinaavat helteet vähän hellittää..

Ollaan nyt viikko hoidettu talonvahdin virkaa täällä Marjan luona. On saanut maistaa millaista on elämä neljän otuksen taloudessa, kun täällä on nyt koirien lisäksi kaksi kissaa. Oikein kivasti sujuu nelikon arki. Leia vaan on erikoistunut kissojen hiekkalaatikoiden siivoamiseen, ei tunnu menevän millään kaaliin että kyseessä EI ole koirien ruokaastia.. *syvä huokaus*

Leia pääsi taas tänään riehumaan Mupen kanssa koko illaksi Rajasaareen, joten ohessa taas jokunen kuva sieltä :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiitti sulle kanssa kun selvensit, en ihan siitä sähköpostistakaan tajunnut. hmm, no sitten mun ois pitänyt laittaa nemo nakkiin.. joudunkohan vielä kerran muuttamaan sen ilmoittautumisen.. :D

kartsu ja nemo

Anonyymi kirjoitti...

juu ja lisään vielä että tiltun möllit tosiaan. yyh jos joudun vielä kerran muuttamaan ilmon, mutta ei nemokaan palkatta liikkeistä selviä. ja siellä nähdään jos nyt onnistutaan saamaan tuo ilmojuttu kuntoon xdd

kartsu ja nemo