28.4.2011

Treenattu on

Me ollaan ehditty tällä viikolla ottamaan oikein kivoja treenejä ja melkein päästiin sunnuntaina mätsäriinkin ja eilen melkein mölliagilitykisoihin.. :D


Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä mätsäriin eikä sitten millään päästykkään lähtemään malminkartanoon saakka. Ne klassiset, rokotustodistus hukassa ja sen sellaista sählinkiä.. No sitten Mia oli kuullut että viikissä on mätsäri ja niinpä oltaisiin Leian kanssa käyty häiriötreenaamassa, mutta päivä olikin väärä.. :D Käytiin kuitenkin ihanassa ilmassa ja kivalla porukalla kunnon aamupäivälenkki, kun kerran lähdettiin ja menossa mukana siis 7 portugeesia :)


Eilisistä mölliageista sitten.. Pääsin kerrankin sellaiseen aikaan töistä, että suunnittelin ehtiväni ojankoon mölleihin kuudeksi. Niinpä otin molemmat piskit mukaan ja suunnattiin vantaalle, tarkoituksena ilmoittaa leevi mölleihin ja leialle saada hyvää treeniä odottamisesta. Lähdettiin kotoolta kuitenkin vähän viimetipassa, 1,5 tuntia ennen kisojen alkua. Kolmas bussi meni nenän edestä, ja jouduttiin kävelemään n. 4 km ojankoon. Koirat olikin hauskan näköisiä kun motarin vartta käveltiin, Leevin pääväri harmaa/ruskea.. :D No kun vihdoin päästiin portista sisään niin möllien rataantutustuminen kuulutettiin alkavaksi ja ilmoittautuminen loppuneeksi!
No me jäätiin katselemaan kisoja joksikin aikaa ja sitten lähdettiin seikkailemaan kotiinpäin. Koirat sai kuitenkin hyvän iltalenkin kun kävelyä tuli varsin paljon :)


Maanantaina käytiin myös Leevin kanssa taas ageilemassa ja herra oli oikein taitava pieni eläin. Se on viimeiset 2 kertaa ollut jopa hiljaa radalla! Jes :) Edellisellä kerralla taidettiin erityiseen syyniin ottaa pakkovalssin, viimekerralla niistot, ja niissä vielä riittääkin treeniä :)


Ja sitten Leian tokoiluihin: Paikallamakuuta, paikallamakuuta ja vähän lisää paikallamakuuta. Olen aika ovelasti hyödyntänyt iltaisin koulun pihalla viihtyvän parikymmenpäisen lokkilauman, joka pitää varsin kovaa meteliä.. Leialle ne on loistavaa häiriötä, ja olenkin sen laittanut makuuseen ihan lähelle riehakasta lintuparvea. Se ei ole ottanut niistä häiriötä ollenkaan, vaikka olen pyrkinyt nyt koepituisiin ja -aikaisiin makuihin. Ollaan tehty makuuta joka päivä erilaisissa paikoissa.. Leia näyttää sietävän hyvin myös lähelle pyrkiviä koiria, pyöräilijöitä, mopoilijoita, lapsia, aikuisia, rähiseviä koiria, muita ääniä ja rusakoita. Silti en vieläkään osaa luottaa siihen, pelkään kokoajan että se saa jonkun kimmokkeen nousta ja kaikki menee uusiksi..


Maanantaina treenittiin Piattan ja porvesien kanssa myös muutakin kun paikallamakuuta. Leialla käskytettynä luoksetulo ja Piatta teki sillä luoksepäästävyyden. Niin ja seuruita tehtiiin pari pidempää pätkää. Leia oli ihan huippuvireessä, ja se teki hyvin :) Aika jännä että sillä oli ennen ihan mahdottomuus treenata Nastan ja Norin kanssa, se ei tehnyt sitten yhtään mitään. Nykyään se ei edes huomaa niitä kunnes lähdetään kentältä :) Treenit menee muiden koirien edelle!


Tokokokeeseen viikko ja 1 päivä, eli aivan liian vähän. Mitään tavotteita en sille uskalla asettaa, kunhan nyt tuo olisi rento paikallamakuussa..! Muuten kaikki liikkeet näyttäisi sujuvan hyvin, joten en ala niitä enempää viilailemaan, tällä osaamisella (tai osaamattomuudella) mennään :)
Ensi viikolla pitäisi vielä muistuttaa tuolle mieleen tokohyppyä, hinkata paikallamakuuta ja tehdä jotain pieniä motivoivia treenejä.. Liikaa ei uskalla treenata, etten kyllästytä tuota just ennen koetta.

Ei kommentteja: