19.7.2012

Aurinkokin paistaa vaikkei sitä näy


Täytyy sanoa että kumma kesä kun vettä sataa päivästä päivään, mutta on tässä hetkittäin ihan aurinkoisiakin ja vähemmän kylmiä päiviä ollut.

Viimeviikolla treenattiin ahkerasti, sekä tokoa että agia. Ojangossa käytiin Leian kanssa muistaakseni torstaina, myöhään illalla ja juuri kun saavuin fillarin ja hurtan kanssa kentälle, alkoi vettä sataa kaatamalla. Sade ei Leiaa haitannut, se oli täynnä virtaa ja tosi hyvin menossa mukana. Tehtiin pieniä (5-7 esteen..) ratoja, ja hyvinhän tuo ohjausta kuunteli ja eteni nopeasti.
Keppejä tehtiin kapealla kujalla ja likka meni sellasella draivilla ne kerta toisensa jälkeen. Keinua tehtiin monta toistoa, ja kun sujui niin hyvin niin annoin Leian mennä sen itsenäisesti. Tosi nätisti se pysähtyy odottamaan puomin laskeutumista ja ottaa kontaktit. Luulin että keinun kanssa saadaan tahkota kauemminkin, mutta sehän sujuu jo paremmin kun hyvin.

Tokoiltu ollaan Amyn ja lappalaisten kanssa lähinnä ja sitten itsekseen toki myös. Ruutua ollaan tehty melkein joka kerta ja Leia juoksee sinne hyvin kosketusalustalle. Samoin paikkis on kuulunut jokaiseen treeniin, piilossa. Niin ja luoksetulon pysähdykset, nekin päteviä. Sen sijaan tunnari pissii ja pahasti. Olen huvikseen opettanut sen myös Leeville, ja todennut että taitaa vika olla tässäkin tapauksessa hihnanjatkeessa. Ja miksikö?

Leevin tunnari: löntystele rauhallisesti puunpalojen luokse, haista jokaista yksitellen ja odota naksausta. Jos sitä ei 5 minuutin päästäkään kuulu, kävele seuraavalle.. Ja seuraavalle. Kunnes onnistaa..Seuraavalla toistolla sama uudelleen..
Leian tunnari: Juokse palikoiden luokse mahdollisimman lujaa. Haista nopeasti jotakin niistä ja vie omistajalle. Jos palkkaa ei tipu, niin kokeile viereistä palikkaa. Kun osuu oikeaan, niin kannattaa seuraavallakin kerralla kokeilla samassa kohdassa olevaa palikkaa, koska kuka niitä nyt siirtelisi?

Eli kumpikaan ei ymmärrä tunnarin ideaa sitten alkuunkaan. Ne osaa vain haistaa, koska se nyt kuuluu asiaan - mutta eivät ymmärrä erotella sitä oman hajuista.. Pöh.

Tällä viikolla koirat on lomailleet alkuviikon kaikista treeneistä. Paitsi tänään Leia teki seuruuta (tiivis, painaa melkein..) ja paikkista. Tein tälläkertaa etäisyydeltään koetilannetta vastaavan makuun, ja menin minuutiksi piiloon. Neiti oli ryhdikäs, mutta tuijotti toisinaan kiinnostuneena lähipusikossa riehuvaa rusakkoa (?) kiinnostuneena. Ei kuitenkaan noussut, katseli vain. Palkkasin välillä ja olin vielä toisen minuutin piilossa. Mutta miten ihmeessä sitä pääsisi siihen 3 minuuttiin.. tai pidempäänkin. kääk!

Allekirjoittanut on tosiaan kesälomilla. Meillä on täällä juossut jos jonkinlaista hoitokoiraa, trimmattavia koiria ja koirallisia kavereita. Naapurit tuskin enää pysyy laskuissa tästä sakista. Viimeisimpinä portugeesineidot Cava ja Blanka oli meillä pari päivää ja Karoliinakin kävi Nemon kanssa meitä moikkaamassa järvenpäästä. Mitä olisikaan kesä ilman koiria, ja ainahan tässä menee pari ylimääräistäkin nelijalkaista :)

Ei kommentteja: