30.7.2012

Lyhyt kooste

Lyhyt kooste hurttien viikosta, kun kirjaston koneella taas mennään siihen saakka että saan oman nettini toimimaan, johan se ehtikin toimia jotenkuten melkein parin koko kesän.

Perjantaina koirat kävi ensimmäisellä fysioterapia-käynnillään. Ihan "varmuuden vuoksi" halusin molemmat viedä tarkistettavaksi, kun kuitenkin aktiivisessa harrastuskäytössä on kuitenkin molemmat. Suunnattiin siis käpylään Tamaran käsittelyyn :)

Leevillä olikin jumeja takaosassa, mutta ne saatiin avattua. Syyskuussa mennään sen kanssa uudestaan ja katsellaan onko ehtinyt jumiutua sieltä uudelleen. Leevi vähän epäilevästi suhtautui moiseen touhuun, kunnes sitten rentoutui ja nauttikin käsittelystä. Leevi sai kehuja hyvästä kunnostaan ja venyttelyvinkkejä.

Sen sijaan Leia touhotti kokoajan ympärillä, pussaili fyssaria ja omalla vuorollaan nautiskeli tapansa mukaan täysin siemauksin huomiosta. Leialta ei mitään jumituksia löytynyt mistään. Leian mielestä fyssarireissu oli mieleinen senkin suhteen että sain kehoituksen lisätä sen ruokaan rasvaa + suurentaa annoskokoa, sillä se saisi hyvin painaa ainakin kilon verran enemmän. Lisäksi Leian kanssa saadaan tehdä erilaisia tasapainoharjoituksia.

Fyssarin jälkeen koirat oli viikonlopun ihan kevyellä liikunnalla. Eilen sitten suunnattiin ojankoon aamulla kun taivas oli pilvinen, ilma viileä ja taisi vähän sadellakin. Päästiin mellunmäkeen saakka kunnes alkoi se luvattu kesän ennätys-helle ja oli ihan järkyttävän kuuma. Käveltiin kuitenkin ojankoon saakka.

Leian kanssa tehtiin ainoastaan pari kertaa melkein suorat kujakepit, jotka se muuten teki hyvin kun kerrankin oli vauhtia kuumuuden takia vähemmän. Sen jälkeen pari toistoa keinua ja puomia, Leevi taas ihan pienen pätkän putki-hyppy ympyrää. Enempää en raaskinut, olisivat vielä saaneet lämpöhalvauksen..

Illalla vielä käytiin uimassa Leian ja Amyn + koirien kanssa tuorinniemessä. Ja illalla sitten suuntasinkin metsään Virvan kanssa kera mejäilykamppeideni.

Jäjet vanheni n. 10 tuntia yön aikana. Jälkien pituutta on niin vaikea arvioida mutta Leevin jälki oli ehkä kutakuinkin 100-150m sisältäen yhden kulman ja Leian 70-100 m ollen aika suoraviivainen ja vain loivasti kaartuva.
Leevi oli taas ihan huippu, se on niin söpö kun se sukeltaa onnellisena varvikkoon ja se haistelee jälkeä nenä aivan maanrajassa kiinni ja tekee tosi tarkkaa työtä. Jätkä oli tosi hieno :) Leialla taas oli vauhtia taas vähän liiaksikin, ja se jäljestää nenä huomattavasti korkeammalla kun Leevi. Loppuun kuitenkin löydettiin mainiosti, kyllä siitä hyvä tulee kunhan se saisi vielä vähän malttia lisää :)

Ei kommentteja: