Koukussa tokoon

Minulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde tokoiluun. Helmikuussa vannoin etten enää koskaan harrasta tokoa, tai varsinkaan kisaa siinä. 6 viikon tokotauko tekikin kieltämättä hyvää ja huhtikuussa aloitettiin sitten ihan uudella innolla. Toukokuun alusta päästiin oman seuran tokokurssillekin, joka ikävä kyllä lähenee jo loppuaan.

Leia on treenannut tällä viikolla viidesti ja huomenna jatketaan. Torstaina ei treenattu, koska oli aksapäivä. Leia alkaa pitkästä aikaa näyttää koevalmiilta, mutta tietenkään nyt ei sitten ole kokeita kun jossain tosi kaukana tai ne on avoimia vain tietyille seuroille/roduille. BH-koettakin suunnittelin loppukesälle, mutta ei niitäkään näytä olevan inhimillisen matkan päässä. Plääh.

Tälläviikolla ollaan otettu koemaisempia treenejä, niin että satunnaisesti palkkaan sen jostakin liikkeestä. Tänään neiti teki kaikki avoimen liikkeet paitsi noudon - ja ihan superhyvin tekikin :)
Paikallamakuuta ollaan tehty nyt joka päivä, ja se todellakin sopii Leialle, nyt allekirjoittanut ei livistä näistä treeneistä tai tehty duuni alkaa hajoamaan.. Olen ottanut Leialle lisää valmistelukäskyjä ja se on auttanut sitä paljon. Olen aina ollut sitä mieltä että mitä vähemmän käskyjä sen parempi - mutta jos mulla on koira joka niistä hyötyy niin miksi ihmeessä en käyttäisi niitä?
Paikallamakuussa olen huomannut että Leiaa auttaa myös se että välillä vaan seison sen vieressä ja saatan silittää sitä kevyesti ja toisinaan olen mennyt vain parin metrin päähän ja lukenut esim.kirjaa pienen hetken. Leia lukee minua niin äärimmäisen tarkasti, että omalla oikeanlaisella mielentilalla saan paljon positiivista aikaan koirassakin. Lisäksi palkkaan Leiaa usein nappuloilla makuussa, koska sse ei kiihdy niistä niin paljon kun "paremmista palkkioista". Se on pysynyt rentona myös vieraiden koirien vieressä piilossa, mutta pelaan yhä varman päälle ja jos koiran mielentila ei ole sellainen mitä haluan niin helpotan treeniä jotta se voisi vain onnistua.

Viime viikonlopun agilitykisat oli katastrofi. Ekan radan keskeytin vähän yllätykseksi itsellenikin, koska koira vaan tuntui siltä ettei se yritä parastaan ja fiilis radalla oli molemmilla huono. Tokalla radalla minun stressi ja paha olo näkyi koirassa niin että se lähti huutamaan tuomarille ja raahasin sen rumasti pois radalta. Tuloksena vielä raastavampi fiilis, olin valmis kuoppaamaan koko typerän harrastuksen enkä halunnut edes katsoa Leiaan kotimatkalla. Tuntui siltä että se petti luottamukseni, koira jota pystyn kontrolloimaan kaikissa tilanteissa lähtikin sen alueen ulkopuolelle. Pelästyin todella paljon, ei minun koira hauku tuomarille! Eikä muuten haukukaan enää koskaan, se on varma.
Kisat on nyt tauolla jonkin aikaa agilityn suhteen.

Olen analysoinut tuota tuomarille haukkumista nyt viikon.. Leian kanssa ei koskaan kannattaisi lähteä kisaamaan "lennosta", eikä varsinkaan jos on itse hermostunut ja on sellainen fiilis että haluaisi olla jossain ihan muualla. Leevin vointi oli silloin päällimmäisenä mielessä, mietin että oliko sen taival tässä.. Juu kyllä, ylireagoin pikkukoiran sairastumisissa ihan täysin. Se on vaan niin järkyttävän rakas, ja olen kasvanut siihen niin kiinni. Leiaan tämä tarttui täysin, siksi se käyttäytyi hyvin oudosti.
Jatketaan kisaamista vasta aikaisintaan loppukesällä, on meillä treenattavaa muutenkin kunhan saan motivaation takaisin kunnolla...

Torstain treeneissä oli teemana irtoaminen, mikä ei ole meidän vahvuus. Leia on hyvin ohjaajassa kiinni oleva koira, se haluaisi mieluiten toimia lähellä ohjaajaa. Mutta mitä vielä, neiti irtosi tosi hyvin, ihan hämmästyin ja vauhtiakin oli vaikka kuinka! Kyllä nuo piskit välillä osaa yllättää, niin hyvässä kun pahassa..