25.9.2008

Mölleilyä


Lauantaina mentiin Leevin elämän toisiin mölli-kisoihin. Viimeksi Agirodussa oltiin, eli n. 3 kuukautta sitten. Perjantai-iltanakaan en ollut vielä varma lähdenkö nolaamaan sekä itseäni että koiraani, mutta päätettiin yrittää kuitenkin :D Lauantai-aamuna siis lähdettiin kohti Hakunilan koiraurheilukeskusta, joka sijaitsee Ojangossa. Junalla ja kahdella bussilla mentiin, ja loppumatka kävellen.
Kuten olen aikaisemminkin todennut, niin Leevi ei tykkää tummista putkista. Muiden putkien kanssa ei ole mitään ongelmaa. Niinpä rataantutustumisessa riemastuin - musta (ja vielä käyrä) putki radalla!
Meillä meni rata ihan mukavasti muuten, mutta kuten arvelinkin niin putkelta tuli kielto ja vielä toinenkin.. Mutta kolmannella yrityksellä meni sinne! Tästä kuitenkin 10 virhepistettä.
Radan ihanneaika oli 50 sekuntia, ja me suoriuduimme siitä 48 sekunnissa. Kallisarvoisia sekunteja meni hukkaan kun jäätiin jahkailemaan että meneekö se sinne putkeen vai ei..
Eipä tullut hylkyä kuitenkaan :)

Keskiviikkona kokeiltiin onneamme uudestaan, edelliset möllit nostattivat innostuksen päästä uudelleen mölleilemään. Möllit ovat kuitenkin varsin rentoja ja hauskoja tapahtumia. Tällä kertaa ei ollut mustaa putkea radalla, toisen värisiä putkia kyllä. Mukaamme tuli Leevin bichonystävän Nellyn omistaja, joka ikävä kyllä ei pystynyt kisaamaan omalla koiralla, koska Nellyllä on juoksut tällä hetkellä. Niinpä tarjouduin antamaan Leevin kisakoiraksi Heidille, kun kerran sai kaksi starttia ottaa :)
Rata meni mulla ja Leevillä tosi kivasti, saatiin tehtyä virheetön rata, mihin olin todella tyytyväinen! Ja ihanneajan ollessa 54 sekuntia, suoritimme sen 33 sekunnissa :) Mutta sijoille ei tulos silti riittänyt, potin veivät borderterrierit (ajoilla 21 s., 26 s. ja 28 s.). Niillä koirilla oli todellakin vauhtia!
Leevillä meni myöskin hiensti Heidin kanssa, suoriutuivat radasta 36 sekunnissa. Ikävä kyllä Leeviltä tuli yllättäen kielto hypyltä, elikkäs 5 virhepistettä. Mutta Heidi ei ennen olekkaan Leeviä kokonaisen radan verran ohjannut, (vaikka Leevin muuten hyvin tunteekin) niin siihen verrattuna tulos oli todella hieno :) Oli taas hauskat möllit, seuraavia kovasti odotellaan!

1 kommentti:

Janni kirjoitti...

Vooi, onnea paljon noin hyvistä möllituloksista! :) Kyllä Leevistä vielä agikoira tulee, ilman muuta ;)

Wau, te pääsette oikein mejäänkin! Onnea sinne mielettömästi =)

Ja kiitos sun kehuista. Juu, mun pitäs miettiä että minkä ulkoasun valitsen jotta saisin noi kehykset kuviin :D

Mutta enskertaa taas, heips! :)