13.5.2009

Treenit, möllit ja pentutreffit




Huom! Kuvat on otettu viime perjantaina, AST:n mölleistä. Lämmittelualueelta siis. Kiitos kuvista Heidille!


Elikkäs tänään lähdimme Ojankoon mölleilemään Leevin kanssa.



Rata vaikutti alkuun haastavalta, mutta ei se sitten niin vaikea ollutkaan. Muutamia tiukkoja haltuunottoja oli tehtävä ja muutama nopea valssi.


Leevi meni tosi hienosti ja vauhti oli kohdallaan! Nollarata tuli ja ihanneajan alitus ihan reippaasti. Sillä suorituksella olis tullut sijoitus, MUTTA kukas muukaan kun minä munasin. En siinä lähtiessä huomannut etten saanut vielä lähtölupaa tuomarilta, joten aikaa ei meidän radasta saatu otettua..



Saatiin kuitenkin toinen mahdollisuus, eli saimme mennä saman radan uudelleen viimeisenä.


Toinen rata sujui myös hyvin, ehkä aavistuksen hitaampana versiona mutta hyvää vauhtia silti. Kaikki näytti hyvältä, kunnes sitten puomin alastulokontaktilla kontaktivirhe. Itse en edes sitä huomannut, mutta herra oli juuri siitä rajalta hypännyt. Vain tämä rata otettiin huomioon tuloksia laittaessa. Aika oli 31,13 sek ja ihanneaika 55 sek. Eli aika reilusti alittui aika tälläkin suorituksella (: Voittajan aika ei tainnut olla montaa sekunninsadasosaa pienempi, mutta vitosen takia ei sijoille päästy.


Kaikkiaan oon tosi tyytyväinen Leeviin tänään, se nimittäin oli IHANA :D Parhaansa se teki, ja vaikka radassa oli tosi paljon hyppyjä niin se ei irronnut väärille hypyille vaan pysy hanskassa koko ajan. Voi että kun tekis taas mieli mennä mölleilemään ;)


Meillä oli melkein koko ryhmä taas koolla, Tarmo, Leevi x2, Nelly ja Lassi. Kaikki bichonit saivat nollaradat tehtyä (siis jos Leevin ensimmäinen suoritus lasketaan), ja Leevi (kaima) sekä Lassi sijoittuivat kolmen parhaan joukkoon. Eli 2. ja 3. palkintopallilla oli sitten meidän ryhmän biisonit :)

.......


Tiistaina treenattiin Konalassa Leevanderin kanssa siis :) Tehtiin pienehkö rataa, missä hankalat kohdat olivat avokulma kepeille, sekä puomin alla menevä suora putki josta matka jatkui hypylle eteenpäin. Rengas kuului myös rataan ja se meni hyvin, mutta itse jos vähän vaan huolimattomasti ohjasin sen esteen niin alta se kokeili mennä. Avokulmasta tuloa kepeille ei olla harjoiteltu kun kerran tai pari. Se tuotti meille vähän päänvaivaa, mutta osas se sitten lopulta vähän hakea itse niitä keppejä. Mutta yksi juttu mistä olin tosi iloinen oli se että Leevi kerrankin on alkanut pujottelemaan itsenäisesti! Ei tarvinnut käsimerkkiä ollenkaan, vaan pelkällä käskyllä meni ne :) Ja nopeastikkin vielä.´



Lopuksi mentiin vielä keinua, joka on Leevin suosikkieste! Hyvin se meni, ei siinä mitään ongelmaa ilmaantunut, jee.



----



Leia tapasi eilen, saksanpaimenkoira Nemon. Viime näkemältä Nemo oli kasvanut hurjasti ja painoakin 10 kg tullut lisää :o Herra ei ollut enää se pieni pörröinen lurppakorva, vaan muistutti jo kovasti komeaa saksanpaimenkoiraa :) Ja Nemohan on siis Leiaa ihan hieman alle kuukauden nuorempi. Pennuilla oli kivaa kun ne yhdessä riehuivat savelan pelloilla, Leia juoksi täysiä ja Nemo yritti kovasti pysyä perässä :D Näin ei kuitenkaan täysin käynyt, niinpä Nemo tyytyi juoksemaan vähän pienempää ympyrää ;) Koska koirilla näytti olevan kuuma, vietiin joenvarteen uimaan ja juomaan. Leia ui ensimmäistä kertaa elämässään, tarkoittaen kunnon kierrosta niin ettei koko koirassa ollut ainuttakaan kuivaa kohtaa. Kun pennun oli uineet ja lätränneet vedessä yhdessä, niin Leian johdolla vedettiin kunnon hepulit nurmikolla.. Kotona sitten oltiinkin aika väsynyttä tyttöä :)

Ei kommentteja: