16.10.2009

Syysloman toilailut















Omistaja on siis viettänyt syyslomaa koko viikon, joka on tietysti myös koirille suuri etu :)
Pitkiä yöunia, paljon ulkoilua, treeniä...
Maanantaina oli kamala ilma, joten puunasin koirien turkkia viiden tunnin verran kun ei minnekkäään oikein viitsinyt lähteä..
Tiistaina oli Leevin agiliitoilta, eli konalaan mentiin taas. Leevillä oli taas virtaa ja oikein kivasti meni muutenkin :) Koira ei sinkoillut sinne tänne kuten viime viikolla. Rataan laitettiin kepit, jotka sujui vauhtiin päästyä oikein henosti. Takaaleikkaustakin pitkästä aikaa tehtiin, ja se sujui myös paremmin kun aiemmin. Tosi kivat treenit oli taas :)
Tiistaina käytiin myös Leian kanssa moikkaamassa Nemoa, ja treenaamassa yhdessä jälkeä. Tein Leialle n.60 m. pitkän jäljen metsään loivaan ylämäkeen ja kaarteen jäljen loppupuolelle. Leia ajoi jäljen tosi hienosti! :)
Leian kanssa ollaan tokoiltu vähän joka päivä jotakin lenkkien yhteydessä. Ollaan kokonaan unohdettu jäävät liikkeet tämän viikon ajaksi, koska neiti jätättää jonkin verran seuraamisessa. Nyt sen seuraaminen on ollut paljon vauhdikkaampaa, iloisempaa mutta myös tiiviimpää :) Ollaan myös pidennetty seuraamismatkaa ja käännöksiä tehty myös seuraamisen yhteydessä. Hyvin tuo jaksaa aika pitkäänkin keskittyä kun palkkana on huippukiva köysilelu hyvän suorituksen jälkeen :D Luoksetuloja ollaan tehty myös, ja eteen tullaan hyvin ilman että juostaan päin. Ilmat ei ihan aina ole olleet kovin hyviä tokoiluun, paikallamakuuta ollaan tehty tosi pienellä kestolla kun maa on kylmä.
Tajusin myös tässä että viikon päästä on näyttely, ja Leialla edelleen ongelmia luoksepäästävyydessä. Keskiviikkona treenailtiinkin näyttelyitä varten Bobo-perron kanssa :) Leia västi alkuun koskemista taas, muuten meni ihan kivasti. Leista varmaan parasta oli päästä treenailun jälkeen riehumaan vesikoiratyyliin :>
Näyttelytreeniä on tulossa myös tulevan sunnuntain mätsäristä, saas nähdä miten siellä menee. Täytyy vaan keskitty pitämään hauskaa kehässä jospa sen saisi rentoutumaan vähän..
Muuten on lomaan kuulunut myös metsälenkkejä syksyisen raikkaissa keleissä :) Myös kamera oli eilen mukana lenkillä, joten kuvia piti saada laitettua tänne blogiinkin.

2 kommenttia:

Essi kirjoitti...

Ihania kuvia taas! :-) Trimmaatko Leevin itse?

karoliina kirjoitti...

kiitti :) supersöpöjä kuvia jälleen!