11.10.2009

Tokoilua ja peltopainia

seuruuta

"plösö" perusasento :-D

epämääräistä sähellystä



luoksetulon odottelua



Patukan repimistä


Luoksetuloissa on ainakin vauhtia :-D

Kaikista tokokuvista kiitos Piattalle!


Eilen alkoi Toko1-kurssi ATD:n hallissa. Olen iloinen että saimme kurssilta paikan muutamien kuukausien jonotuksen jälkeen :) Samaan aikaan pyörii myös Toko2 kurssi, jolla on kuvissakin esiintyvä Nori omistajansa Piattan kanssa. Mentiin siis samaa matkaa tokoilemaan :)
Ensimmäinen kerta oli tosi helppo, mikä oli sikäli hyvä kun hallissa treenaaminen on meille ihan uutta ja ihmeellistä. Tehtiin ensin sivulletuloja, jotka sujui oikein hyvin. Sitten jatkettiin kontaktiharjoituksilla, ihan vaan niin että kontaktin ottaessa naksaus ja sitten nami. Seuraamista tehtiin kävelemällä toisia koiria kohti rivissä ollessa, ja sen suhteen en ollut kovin tyytyväinen. Leia jätätti seuraamisessa jonkin verran. Tehtiin myös pienempiä pätkiä, jossa neiti oli sitten vähän paremassa vireessä. Ohiteltiin myös koirakoita ympyrässä, joka sujui hyvällä kontaktilla :) Lisäksi maahanmenoja harjoiteltiin ja ne sujuu Leian kanssa tosi kivasti. Niin, ja luoksepäästävyyttä toki otettiin myös ihan alkuun. Kouluttajan tullessa Leia pysyi hyvin perusasennossa, nuuhkaisi vähän kouluttajan kättä mutta lopulta nousi seisomaan. Ei kuitenkaan väistänyt :)
Tänään mentiin 3 portugeesitytön ja yhden piisonijätkän kanssa ihan läheiselle hiekkakentälle treenailemaan lisää. Tällä kokoonpanolla ei ennenkään olla mitään loisteliaita treenejä saatu aikaan, eikä saatu tälläkään kertaa. Leia ja Nori järjesti korvia sivelevän kiljukonsertin joutuessaan odottamaan omaa vuoroaan ja sitten treenaaminenkin sujui vähän niin ja näin. Leevin kanssa ei ole taas pitkään aikaan tullut tehtyä tokoa, ja se olikin ihan piisonihepulissa koko ajan :-D Ainakaan ei motivaation puutetta ole, sen sijaan isomman luokan keskittymisongelma. Seuraaminen oli ihan vinoja, perusasennoista puhumattakaan. Luoksetuloja tein paljon, ei ne tarkkoja olleet mutta vauhdikkaita ja iloisia ainakin :)
Leiaa taas kiinnosti kaverit enemmän kun tokoilu ja sen piti pariin otteeseen juosta näyttämään motivointipatukkaa Nastalle.. Luoksetuloissa olen yrittänyt jättää käsimerkkiä pois eteentullessa ja niinpä se meinaa juosta suoraan jalkojapäin vauhdin lomassa. Paikallaoloa tehtiin Nastan ja Leian kanssa. Neiti sitten lähti varmaan minuutin jälkeen pois, vaikkakin olin palkannut sitä usein. Yleensä se pysyy hyvin ilman ongelmia.
Tokoiluyrityksen jälkeen mentiin vielä pellolle lauman kanssa, jossa erityisesti Norilla ja Leialla oli kunnon peltopainit :-) Yritettiin jotain kuvia ottaa ja parhaiten onnistuneet laitoin tänne, vaikkakin nekin vähän mielenkiintoisia ovat..

Ei kommentteja: