17.10.2009

Tokoilua & tallireissu

Eilen oli taas ohjatut tokotreenit, toinen kerta Toko1 kurssia. Tehtiin aluksi taas sivulletuloja, ja kontaktitreeniä, jotka sujuivat tosi kivasti, sen verran niitä on tahkottu jo pikkupennusta asti.
Seuraamista tehtiin aika paljon. Ensin vain muutaman askeleen seuraamista, omistajan kädet selän takana. Leia jätätti seuraamisessa, kuten viimekin kerralla tuolla hallissa. Tehtiin myös liikkeestä maahanmenoja ja -istumisia. Molemmat sujui ihan kivasti, muttei niin innokkaasti kun yleensä. Tässä harjoituksessa siis käveltiin toisia koirakoita vastaan ja liike tehtiin samaan aikaan muiden kanssa. Tehtiin myös paikallamakuuta, joka sujui oikein kivasti :-)
Luoksetulot tehtiin yksitellen. Jäi istumaan hyvin ja laukalla loppuun asti, jarrutti kuitenkin niin ettei juossut mua päin :) Luoksetuloissa palkkasin lelulla, ja se toi tuohon neitiin lisää innokkuutta.
Ihan hyvä kuva jäi näistä treeneistä muuten, mutta tosiaan seuraaminen tuolla hallilla ei vaan sujui yhtään niin hyvin kun muualla treenatessa.

Tänään suunnattiin tallille, kun Nemon omistaja sai mut houkuteltua mukaansa seuraamaan tunteja.
Otin molemmet koirat mukaan, saatiin samalla aamulenkkikin suoritettua. Leialla oli taas energiaa, ja maneesissa piti päästää alkuun muutamia kiljahduksia kun mamma ei ymmärrä yhtään miten tylsää on vaan istua.. Hyvää sosiaalistamisharjoitusta tuo kakara ainakin sai kun monet ihmiset sitä tulivat tervehtimään. Häntä heilui, eikä se ollut yhtään pelottavaa ;) Hevosia se nuuhki taas turvasta tuttavallisesti, ja pisteli hevosenkakkaa suuhunsa.. Leevi sentään käyttäytyi jokseenkin ihan hyvin.

Tallilta tulon jälkeen ajattelin vielä vähän treenata molempien kanssa kentällä. Leevin kanssa tein pari luoksetuloa ja tennispallo-palkalla se toimi parhaiten. Leikin sen kanssa pallolla pitkän aikaa, ja sillä oli hirveän hauskaa. Tosta koirasta on kuoriutunut joku pentu uudelleen, kuten aina talven lähestyessä.. Leevi on aina inhonnut palloja, ja nyt se leikki sillä niin innoissaan. On se omituinen otus.
Leian kanssa yritin vähän tokoilla. Sillä oli tänään joku ihme murkkuikäisen pikkuportugeesin kapinapäivä, se ei toiminut yhtään. Meinasi niin mennä kärsivällisyys kun se ei osannut seurata lainkaan tai edes pysyä paikallaan luoksetulossa käskyä odottaessa. Pari onnistunutta ja enegistä luoksetuloa saatiin tehtyä, siinä kaikki tän päivän treeniltä. En viitsinyt edes muuta tehdä, kun alkoi omakin kärsivällisyys loppua. Parin päivän tokoton päivä vois olla ihan hyvä :)
Muutenkin tänään se yritti kotimatkalla käydä Leevin niskanpäälle isottelemaan ja piti mennä siihen väliin.

Eipä tässä muuta kun koiran pesuun, ei viitsi ihan hevoselta haisevaa piskiä edes mätsärikehään viedä :-)

Ei kommentteja: